tiistai 25. helmikuuta 2014

Jyväskylän museokierroksella

Apua, mihin aika menee? Kiinalaiset vieraamme ovat olleet jo yli kuukauden Jyväskylässä ja nyt onkin torstaina aika heidän lähteä kotiin.
Koska kiinassa facebookkia/bloggeria ei nää, postailen nyt lähtöönsä asti heihin liittyviä juttuja.
Jyväskylässä on varsin vähän nähtävyyksiä, mutta ehkä museoista kiinnostavimmat sijaitsevat Mattilanniemen ja varsinaisen Jyväskylän yliopiston vanhan kampuksen välissä.
Siellä ovat sekä Keski-Suomen museo että Alvar Aalto-museo vierekkäin.
Nämä kuvat ovat jälkimmäisen pihasta.
Arkkitehtuurin ystäville tämä on mukava paikka. Henkilökohtaisesti opiskeluaikoinani sanoin, että haluan liittyä 'vihaan-alvar-aaltoa' klubiin, koska hänellä ei ollut esim. silmää rakentaa järkevän kokoisia vessoja yliopiston päärakennukselle. Mutta onhan Aallon tyyli todella paljon vaikuttanut pohjoismaisen tyylin kehittymiseen ja sinänsä on erittäin kiinnostava vierailukohde ulkomaisille varsinkin. Olen oppinut arvostamaan pohjoismaista tyyliä sittemmin esim. modernien blogien ja tanskalaisten tv-sarjojen kautta. Lapsena suomalainen koivupuu&valkoinen yhdistelmä aiheutti lähinnä ahdistusta. Vieläkään en tätä tyyliä kotiini hae - minun kotonani on ennemminkin Tang Dynastiaa kuin suomea, mutta nykyisin sentään nään näissä sen kotimaan designin arvostuksen.
Tuplamuseoiden jälkeen vierailtiin vielä kolmannessa kohteessa, eli vesilinnassa.
 Sen päällähän on näköalatorni, joka sinänsä on ihan kiva kohde ulkkareille.
 Pihalla on ilmatorjuntatykkikin.
Ja maisemat ovat hienot yli Jyväskylän.
Kiinalaiset eivät olleet hirvittävän vakuuttuneita viimeisimmästä. Mutta no, ei haitannut. Tulipahan nähtyä Jyväskylän nähtävyyksiä muutama vielä. Mieheni historian oppitunti taisi olla heille se mieluisin osa. Mihin sinä veisit ulkkarivieraita Jyväskylässä?
To get some mandatory sightseeing done in Jyväskylä - the options for our Chinese friends were not great. There are a couple of museums in between the old and the Mattilanniemi campuses - these are the Alvar Aalto Museum and the Museum of Central Finland history. However, they had the best guide in town, my husband lecturing on Finnish history, so it was afterall quite exciting for them. Later on we went for lunch in Vesilinna and took a look at the view from the old water tower. This is a tourist attraction now a days. Where would you take your foreign guests in Jyväskylä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...