Vuoristot ovat aina kiehtoneet minua.
Niinpä ei ollut vaikeaa houkutella tätä tyttöä kohteeseen Wudangshan.
Vielä kun vuoriin liittyy kamppailulajien harrastamista, minä olen jo varailemassa lentolippuja.
Tänään reissumme sai kuitenkin hieman ikävän käänteen, sillä säätiedotus seuraavan viikon ajaksi näyttää varsin sateiselta.
Kun olin Virpin kanssa rinkkakaupassa pikaisesti ennen lähtöäni, annoin hänen hankkia sadesuojan ja ajattelin et naah, en kai minä sellaista kuitenkaan tarvitse...
WRONG! Joten tänään sitten raidasin paikalliset turistikaupat tarvikkeista, joilla mahdollisesti selviäisimme koko päivän rankkasateessa: sadetakkeja, sateenvarjoja, muinaismunia (tarvii olla varaproteiinia) ja kung fu viiniä... joo, näillä mennään. Virittelin sadetakin sadesuojaksi reppuni yli, laitoin tukan letille ja goretex kengät jalkaan...
Todettiin, että ei olla kävelemässä meidän hotellille, joka on yhdellä Wudangshanin huipuista... 5,3h kävelyä näytti gepsi nimittäin... juu... ihan bussilla turistien sekaan.
Wudangshan ei todellakaan ole mikään länkkäreiden suosikkikohde. Kiinalaisia turisteja on silti, sateesta huolimatta... mietin vaan, että kuinka paljon niitä olisi ollut Golden Weekillä jos ei sataisi näin Esterin perseestä kuin tänään...
Eilen illalla kävimme illallisella paikalliskuppilassa... hotellin ravintola kun ei suostunut tarjoilemaan meille ihanaa >2,5% olutta... minun rajallisella Kiinan kielelläni osasin sanoa et joo jotain nuudeleita ja lihaa; plus että toi kala tuolla taulussa ja noi vihannekset. Ja oli valehtelematta yksi parhaista illallisista Kiinassa... tosin - Saattoi johtua siitä et oli aika nälkä.
Meidän päivän suunnitelma on lähteä cable carilla huipulle ja yrittää paikallistaa hotelli.
Kun pääsemme huipulle, siellä odottaa upea temppelien, palatsien, paviljonkien ja pyhättöjen kompleksi, joka huipentuu kultaiseen taolaisuuden alttariin huipulla. Nousu kestää ehkä noin puolituntia portaita ylämäkeen.
Matkalla ohitamme itkeviä lapsia ja heikkojalkaisia vanhuksia - ihmettelemme että miksi nämä on täytynyt raahata mukaan tällaiselle retkelle. Juhan ja minun yhteensä neljä muksua saavat rauhassa odotella aikaa, jolloin vuoristokävely onnistuu ilman kitinää omin jaloin. Kiinalaiset sen sijaan ovat ottaneet mukaan kaikenikäisiä perheenjäseniä, sateesta huolimatta.
Kun tulemme alas cable car asemalle, kuulutus huutaa pahaenteisesti: ”palkatkaa äkkiä takaisin asemalle. Köysirata suljetaan NYT”.
Meillä ei kuitenkaan ole kiire, sillä suunnitelmamme on kävellä hotellille, joka on vuorella. Eihän se voi olla kovin kaukana..? Eihän? Arvioimme että noin puolen tunnin kävely.
Tässä vaiheessa kello on puoli viisi ja meillä on hyvä mieli - jalkoihin toki sattuu ja ulkona sataa, mutta paikka on niin huikea, että kumpikin hymyilee kuin naantalin aurinko. Just tämän takiahan tänne on tultu.
Paikalliset yrittävät saada meitä jäämään yöksi huipulle, mutta me lähdemme kävelemään alas. Yhtään kiinalaista ei ole enää matkaseurana vaan on vain kaksi hullua suomalaista hukassa vuorella... onko tämä oikea tie hotellille..? Kuinka kauan sinne kävely kestää? Kartat ovat ristiriitaisia ja niin on gepsikin.
Tilanne lähinnä huvittaa meitä, kunnes vastaan tulee yksinäinen tyttö, joka on kiipeämässä ylöspäin. Minä kysyn, että kuinka kauan Nanyaniin... hän sanoo että ehkä kaksi tuntia. Siitä tiedän, että päivän seikkailu on vasta alussa. Valoisan aikaa on jäljellä ehkä pariksi tunniksi. Miksiköhän kummallekkaan ei tullut mieleen ottaa otsalamppua mukaan..?
—
/Mountain Journal, day 1: 1/10/2017
Ive always been a mountain enthusiast. They Are so beautiful, grand and difficult to reach. So it was not hard to talk me into a journey to Wudangshan.
The thing about mountains is that you should respect them. The mountain will always get to say the last word.
Our journey took an ill turn when the weather forecast went: raining! For the whole duration of our Stay in Wudangshan.
So i raided the Local tourist stores Of supplies: a raincoat which will act as raincover for my packbag; some snacks and water...
Our hotel up the mountain would seem to be 5,3h walk from the gate so we took a bus to the cable car station. The bus was full Of tourists in different Color raincoats. Lordi and lots Of kids too!
We found it odd that people would drag their kids into such a place... or grannies for that matter... specifically in the rain... a boy was vommiting in the bus violently throughout the 30minute journey... these kids dont really want to be there... they Dont want to be dragged up a mountain in the rain... Juha and I have the total of four kids between us. None of which we would bring along, not until much much older age and ability to walk an entire day without complaining.
We take the cable car onto the ”top” of the mountain, although that means you still have to climb another 30minutes uphill through the misty and wet temple area to get to the golden summit. At the top there is a Golden althar Of Taoism which must be amazing at sunrise.
There is a huge path Of buildings stuctured the mountain side. This includes 8 palaces, 2 temples, 36 temple houses, 72 cliff shrines, 39 Bridges, 12 pavillions etc. This is truly a masterpiece Of Chinese architechture.
Unfortunately we are here on a rainy and clowdy day so we cannot see the views down at all... it’s good to see even the next building before it disapears into the mist.
After we have climbed the top Of the mountain and come down to the cable car station, the slightly alarming announcement starts to say: ”cable car will be shut down immediately. Please come back to it as soon as possible.” We Are not in a hurry AS we plan to walk to our hotel. The maps of Wudangshan are pretty bad, even online, so we think it’s maybe 30minute walk down there. By this point in the day our legs Are somewhat tired Of walking the stairs all day. It is 4:20pm.
Locals try to suggest we Stay and sleep there for the night, but we walk down instead. Is this the right way to our hotel..? We wonder, with Chinese names Of places sounding the same, neither Of us Are sure...but we Are in good spirits even with the rain and hurting legs. We must be mad to be here. There is no more Chinese, just two random finns, lost in the mountain, somewhere in China.
After we have Walked down maybe 20minutes, we see a Chinese girl walking uphill. She asks in English: how long to the top? Maybe 20minutes i say. How long to Nanyan? - Maybe two hours... she says. Thats when we know our adventure Of the day is only beginning. We recon, there might be 1,5h of daylight left... if we Are lucky.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti