Maitojunalla vuoristoon

”Oletko koskaan matkustanut edellisen sukupolven junalla Kiinassa?” Kysyy kolleegani Qiao Zhilin ujosti
”en.” Vastaan hänelle
Nään, kuinka hän jännittyy huolesta.
”Ei se mitään, tämä on seikkailu. Ei kaiken tarvitse olla ennaltakoettua ja turvallista.” rauhoittelen häntä.

Todellisuudessa kun heräsin tänä aamuna, ensimmäinen tunnelma oli pikkuinen stressipaniikki. Mihin sitä ollaan menossa tänään... ja minkälaisella kyydillä. Saadaanko kadulta taxi juna-asemalle? Osaanko kommunikoida taksikuskin kanssa lievästi rajallisella Kiinan kielentaidollani...? Ja niin edelleen.

Qiao Zhilin käytti eilen varmaan tunnin siihen, että hän yritti helpottaa retkeämme keski-Kiinassa katsomalla minulle paikkoja kartalta ja kirjoittelemalla lippulappuja, joissa lukee hyödyllisiä lauseita kiinaksi, kuten ”minun pitäisi jäädä pois Wudangshanissa. Voisitko kertoa minulle, kun on aika jäädä pois...?” Ja niin edelleen. Kultainen mies, minusta huolissaan tietystikin.

Yritin sanoa, että viime viikolla olin Azerbaijanissa... enkä siellä puhunut kieltä tämänkään vertaa... täällä sentään osaan sanoa että ”haluaisin pullon vettä” tai ”onpa kaunis vuori” tai ”anteeksi, minä en kylläkään ole amerikkalainen. Olen suomalainen. Ja joo, mun Kiinan kieli on huonoa.”

Oikeastaan vasta tällä viikolla olen ajatellut sitä, että harvat ihmiset maailmassa tekevät tällaisia retkiä kuin minä tänään. Onneksi löytyi yksi aivan yhtä hullu matkailija mukaan, ettei tarvinnut yksin mennä.

Minä kun olen aina salaa haaveillut reppureissuista. Siitä, että minulla olisi rinkka ja vaelluskengät ja nenä osoittaisi huikeisiin vuorimaisemiin, paksuihin viidakkoihin, kuumille autiorannoille, muinaisille temppeliraunioille ja niin edelleen.

Mikä siinä on, että joidenkin ihmisten täytyy päästä epämukavuusalueelle? Onko se uteliaisuus? Itsensä ylittämisen mahdollisuus? Vai se, että voi saavuttaa tunteen, jossa kaikki ei aina mene käsikirjoituksen mukaan ja silti useimmista tilanteista selviää..?

Sanoin aamulla Juhalle et jos tästä selvitään niin eihän tämä tietenkään riitä vaan sit pitäis päästä jonnekin vielä jännittävämpään paikkaan maailmassa, johonkin missä ei puhu kieltä yhtään ja ymmärtää kulttuuria vielä vähemmän. Elämä on lyhyt ja sinä aikana minä olen aikonut elää.

Niinpä tämän aamun haaste oli löytää vanhanaikainen juna Xi’anin rautatieasemalta ja matkustaa 8h matka Wuadangshaniin.

Nämä junat on Suomessa poisteltu käytöstä jo jonkin aikaa sitten ja täällä Kiinassakin toki on myös hienompia elikkäs luotijunia... mutkun sinne mihin me haluamme mennä, ei pääse kuin bussilla tai junalla... bussi olisi ollut itseasiassa nopeampi - 5h, mutta se meni vain parittomina päivinä, joten päästiin tähän junaseikkailuun jo tänään.

Viime kesänähän minä päätin kaikin keinoin välttää Kiinan sisällä lentämistä ja hyvästä syystä... en halua jäädä jumiin enää kertaakaan mihinkään...

Mid Autumn festarit aiheuttavat sen että eilen kun sitten haimme matkalippuja - löytyi junaan enää seisomapaikkoja. Toki olin mielestäni ostanut paikan sisältävän lipun jo hyvissä ajoin, muttakun siinä oli väärä passinnumero... joten nainen ei myynyt minulle sitä lippua. Niinpä Juhalla on paikka tähän junaan, jossa istumme ja minulla ei...

Junan jokaisessa vaunussa on noin 20 ihmistä ilman paikkaa... mietin, että 17 vaunuiseen junaan, he tosiaankin myyvät reilut kolme sataa seisomapaikkalippua... ihmiset istuvat matkatavaroittensa päällä ja niin edelleen...

Nooh, totuuden nimessä matkastamme on nyt mennyt jo reilu puolet kun tätä kirjoittelen, enkä ole seisonut yhtään pätkää. Jos jollakin on paikkalippu paikalle jossa minä istun, ei hän ainakaan ole kehdannut tulla sanomaan.

Juna on täynnä peruskiinalaisia. Niitä, jotka eivät uskalla puhua englantia senkään vertaa, kuin opiskelijat Xi’an jiaotongin kampuksella. Ja ei, junassa ei todellakaan ole muita länkkäreitä...

”Minun mielestäni on aivan uskomatonta, että te aiotte tälle retkelle keskelle Kiinaa ihan ilman että kumpikaan puhuu juurikaan kieltä.” Sanoo Qiao Zhilin eilen illallisen päätteeksi.

Minustakin tämä reissu on jo nyt ollut aivan uskomaton. Ikkunasta näkyy huikeita maisemia. Ihan kohta Kung Fu Panda livahtaa esiin vuoren rinteen takaa...?

Jaa niin... ja Kiinan hallituksella on ensi kuussa joku tärkeä puoluekokous... joten he ovat blokanneet Whats Appin... kiitos tästä. Käytän Kiinassa viimekesäistä kiinanumeroani, mutta whats appiin on siis turha lähetellä mitään, koska en nää niitä viestejä ennen kuin reilun viikon päästä. Älkää siis ihmetelkö... Sen sijaan minuun saa yhteyden Skypellä: kati.maki.kuutti

/”Have you ever taken an old generation Chinese train before..?” Asks Qiao Zhilin, my long suffering friend and colleague from Xi’an
”No, never.” I answer and watch him panic...
”You know there will be a lot Of people. You know you wont have a seat. For eight hours! You know it is not like the bullet train... it is not very comfortable! There will not be any foreigners! You wont be able to know when to get off! ...”

I try to calm him. He prints me slips of paper to say useful phrases in Chinese like ”i want to get out in Wudangshan. Please tell me when to get off”...

I am not too worried. Probably I should be. I have some anxiety, yes... but also this feeling Of an adventure undernearth my skin. I am one of those people in the world, constantly in for a challenge, need to get that adrenalin rushing through my veins. Somehow i’ve managed to aquire a similar travelling companion, which is calming. Two equally stupid people ready to jump into the road before checking traffic lights. 

Why does a Person do such a thing? Step out Of one’s comfort zone...? Is it curiosity? Is it acheving the impossible? Perhaps it is Th feeling Of when things do not always go according to the script and then realising that actually, one can survive most things in life... that the world will not end.. in most cases.

So today we got into Xi’an railway station and took our train, the K626 from Xi’an to Wudangshan. I happened to not have a seat as me and ”Jenny Chen” cocked up the passport Number when doing the train reservations online... but it’s OK... i have not yet been standing for a minute and it’s been 6/8 hours of our journey so far. We Are on the map in the scehdules Of how many stations we have passed and i also have followed it on gps on the baidu maps.

So Dont worry too much folks at home. We will be alright. Even though Chinese government is making it extra hard to communicate by temporarily blocking Whats app, due to their party event next month... so please use Skype to contact me. That should work.