maanantai 7. toukokuuta 2012

Aikaoptimismi

Tuntuuko teistä koskaan siltä, että suunniteltu aikataulu on liian kunnianhimoinen toteuttaa...? 31 vuoden kokemuksella minulle käy edelleen niin, että joskus vaan yrittää venyttää sekä itseään, että läheisiään liian tiukoille ja tämä viikonloppu oli nyt sellainen.



Oli synttäreitä ja isohko freelance-työprojekti ympättynä samaan viikonloppuun, koska tässä keväässä jotenkin vaan ei ole ollut tarpeeksi viikonloppuja. Asiaa ei paranna se, että on yksivuotiaan äiti. Tietysti pitäisi aina olettaa, että joku katastrofi iskee ja aikataulussa pitäisi olla jouston varaa. Tällä kertaa sitä ei ollut juurikaan, joten viime yönä istuttiin sitten kuuntelemassa pikkuisen yskää ja sydäntä särkevää valitusta, kun uni ei tule ja kurkku on kipeä. Nukkumattoman yön jälkeen hoitelin vielä juoksevia asioita aamulla ja jätin nuhanenän mummin ja isin hoivaan.




Kuitenkin tänään on vähän sellainen fiilis, että vaikka olenkin hurjan onnellinen, että viikonloppu järjestyi ja kaikki mukavat asiat saatiin tehtyä - niin omia projekteja pitää karsia entisestään, koska pieni ei saa kärsiä siitä, että äidillä on liian kunnianhimoisia harrastuksia. Odotan kesäkuuta, sillä silloin minulla ei ole vielä yhtään viikonloppua buukattuna - paitsi tietysti juhannus. Kaikesta huolimatta oli ihan huippuviikonloppu - kiitos kaikille osallistuneille: Synttärivieraille, valokuvamalleille ja etenkin lapsen hoitajalle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...