lauantai 27. joulukuuta 2014

Boxing Day Bellinis


Tapanina meillä nautittiin lounaalla Bellini-Coctaileja. 2 osaa Proceccoa, 1 Persikkamehua/pyrettä. Kuulema paras olisi, jos sekaan sekottaisi kokonaisen valkoisen persikan murskattuna. 
  Sen lisäksi tarjolla oli tällaista luksusta eli kylmäsavulohta ja kaviaaria.
 Joulun aikana on tärkeä muistaa että kyse on nimenomaan luksuksesta. Bellinit olivat muuten sen verran hyviä, että voisin mieluusti ottaa tästä perinteestä vaarin.
 Nyt ollaan jo kotona Suomessa. Paluumatka kävi näppärästi vanhalla ystävällä eli Ryanairilla. Stanstead on toki varsinainen rakennustyömaa nykyisin, mutta ottaen huomioon, että sekä Heathrow että Gatwick olivat lakkouhassa, olin tyytyväinen valintaamme matkustaa sinikeltaisin siivin kotiin. Ei oltu edes kuin puoli tuntia myöhässä. Sitten junailtiin kotiin, jossa odotti mukavan puhdas koti, kiitos tällä kertaa englantilaisten sukulaisten jotka ennen lähtöään siivosivat. Nyt laitellaan vielä loppiaisjoulua kotiin Suomen sukulaisille. Ihanaa tulla kotiin kun maassa on vihdoin se kaivattu lumi. Talven tyttö oon.
On Boxing day we had Ian mix us Bellinis (2 parts procecco, 1 part peach juice - including 1 white peach crushed). Yammy! This lunch also included salmon, caviar and sour cream. Luxurious! Today we've travelled back to Finland, which is very snow covered now, but surprisingly feels warmer than UK, thanks to the no wind. Ryanair from Stanstead was much less painful than expected. We've had a wonderful 10 days in UK, thank you family for hosting us, and friends for your wonderful company. Thank you also for my step-mother-in-law who cleaned the house before she left. It's nice to come to a clean house. Happy birthday to you, Angela! For those who have not tried this coctail recipy - I recommend! Very fruity and nice.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...