keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Suomisnapshots - 1,5kk kotimaassa


  Niin se puolitoista kuukautta hurahti - ja istun taas koneessa.


 Olin touko-heinäkuun lähes jatkuvan matkustamisen jälkeen niin poikki, että tuntui ihanalta palata Suomiarkeen, jossa ei olisi koko ajan tien päällä.
 Minä nautin matkustamisesta. Mutta nautin myös kotona olemisesta... toki tuon 1,5kk aikana olen ehtinyt käydä pari kertaa Helsingissä, kolme kertaa Konnevedellä ja jopa kahdesti mökillä... että ehkä ei voida varsinaisesti puhua "kotona" olemisesta. Mut kotimaassa nyt kumminkin.

Helsingissä piipahdettiin Worldconissa koko perheellä
Kyllä on nähty niiiin paljon rakkaita ihmisiä täällä Suomessa... 
 
Puoleentoista kuukauteen mahtuu kaikenlaista mukavaa.
 Ja sit on ollut paljon töitä! Kun katsoin elokuun lopussa tulevaa työrupeamaa niin itku meinas päästä... mutta jotenkin olen päässyt rutiiniin ja saanut ihan kauheasti aikaiseksi.
 Olen mm. Hakenut kolmea horizon2020 hanketta JYU:lle... olen hostannut kahta eri delegaatiota kolleegoja eli kiinalaisia Xi'anista ja IMAILE:n konsortiota Euroopasta... olen ohjannut gradu- ja kandiopiskelijoita...
 olen hyysännyt kiinalaisia Shanghaista, jotka ovat siis Jyväskylässä neljä kuukautta tänä syksynä... Olen hoitanut kolmen Erasmus+ -projektin ja IMAILE:n juoksevia asioita, suunnitellut tutkimusta jne...
 Mutta etenkin olen viettänyt aikaa pienen muksulaisen kanssa, jonka koulu on alkanut niiiiiiin hyvin. Hän on todella rauhallinen ja onnellinen.
 On selvää, että Kypärämäen koulu on hänelle oikea paikka. Hän on juuri nyt niin onnellinen ja voi hyvin.
 Vähän on ehditty myös kempoilla ja pitää näytöksiäkin.
 Poikasen toinen etuhammaskin lähti... tosin tässä se on vielä suussa...
 Nämä viikot ovat välillä olleet todella kiireisiä ja hektisiä, mutta ennen kaikkea elämänmakuisia. Tänään on aika lentää kahteen maahan, joissa en aiemmin ole käynyt. Ensimmäinen stoppi on Ukraina. Lopullinen päämäärä on Azerbajzan. Jännittävää on siis luvassa. Stay tuned:)
 Paljon laatuaikaa...
 Helsingissä ehdittiin olla siis elokuussa koko perheellä worldconissa ja myöhemmin syyskuussa olin myös Tinon Sitseillä, jotka tällä kertaa olivat Perussuomalaisella teemalla.
 Myös mummeja ja Otsoja ja tätejä ja setiä on osallistunut hirmuisesti poikasen hoitorinkiin. Kiitokset teille, olette korvaamattomia!
 Saksalaiset ehtivät matkalla Konnevedeltä Helsinkiin piipahtaa tutuissa maisemissa...
 Viimeviikkoisen 53-tuntisen työviikon jälkeen pidettiin pienet "Winter is coming" -pippalot meillä...
 Tarpeeseen tuli pieni hölmöilyhetki meillä näiden murujen kanssa.
 Kiinalaisetkin oppivat bilettämään... Mulla alkaa olla häiritseviä kulttuurivaikutuksia...
 Harvahampaan kanssa pyörähdettiin Hoplopissa.
 Ja tässä oli kiitos kun aloitin äiti-lapsi-kempon vetämisen hänelle. Pikkuinen tykkää tästä harrastuksesta NIIIIIN paljon. Muut harjoittelijat varmaan häiriintyivät kun piti kikattaa koko ajan.

Mut mun pitää nyt lähtee Kiovan koneeseen joten moikkamoi, palaillaan.

/The last 1,5months, i have spent in Finland. This kind of periods are rare For me now A days, that I'm not on the road. Today It was time to return to business. We have in Finland said goodbye to the "summer that never came",  but today I am flying back to summer. Usually my work trips TaKe me to places i have Been Many times before, but today the two countries that i will travel to, are both new. First is Ukraine, just A layover - my final destination is Azerbajzan. I love being in Finland, but of course It is also interesting to go For new adventures. I am looking forwards to these days. These pictures tell Many stories of the last 1,5months: so much work! So Many friends visiting from all over the world! Parties! Topfish time, etc. Even though occasionally ive Been too busy, i feel these were great days of our lives.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...