perjantai 20. helmikuuta 2015

Talvinen tarina

 Tälle viikolle osui tasan yks arskapäivä. Tokihan hovikuvaajani Virpi (c) ja minä kävimme hauskuuttamassa rantaraitin lenkkeilijöitä pikaisesti lounastunnilla.
 Tällä viikolla on tapahtunut seuraavaa:
(1) Olen tehnyt mun väikkäriä. Vaikka Henri on ollut koko viikon Berliinissä. Siis hurjaa. Paperin korjaukset on melkein valmiit ja toivon, et saan ne lähtemään ennen kuin viikonloppu on ohi. Ens viikolla yritän edistää väikkäriä hieman enemmän. Kyllä se tästä, en ole luovuttanut.
(2) Game of Thronesin 1-3 kaudet saapuivat amazonilta DVD muodossa ja aloitimme katsomaan sitä, jotta ehtisimme rewatchata sen 5.kauden alkuun mennessä. Tämä ei tule olemaan hankalaa, kolmen illan jälkeen puolet ykköskaudesta on katsottu. Yritän tehdä tästä oman postauksen, koska se sen ansaitsee.
(3) Olen jumpannut olemattomasta jumppaseurasta huolimatta - Esa on ollut kipeenä. Keskiviikkona reenailtiin Timon kanssa meidän embua, josta on nyt 5/6 osaa valmiina. Ja ne menee putkeen niin että muistetaan. En ole varmasti ikinä reenannut embua näin ajoissa - Lissabonin kisat on puolen vuoden päästä vasta... Keskiviikkoiltana pyörähdettiin aaltoalvarissa.
(4) Ulkoilutin työkaveriani lounaalle eilen ja ostin kompressiosukat... Olen niin suosittelijoiden armoilla. Mun uudet pinkit sukat on niin ihanat, että mun on vaikea olla niistä erossa. Mitäköhän kempossa sanoisivat jos tulisin reeneihin niissä... Voitte stalkata niitä instragrammista tosta sivupalkista.
(5) Tapasin entisen työkaverin perheineen ja hänen jo 9kk ikään entineen junioripoikansa - oli aikakin tavata tämä mietoääninen herrasmies.
(6) A on sanonut tällä viikolla: "That's me!" (katsoessaan peiliä) ja "Topsi" uusina... Aika minäkeskeinen poitsu siis. Mutta hänen kehityksensä menee hitaasti ja varmasti eteenpäin. Hän on päiväkodissa leikkinyt nukeilla kovasti ja käytiin maanantaina hänen kanssaan myös kampaajalla, jossa hän käyttäytyi todella mallikkaasti, aivan toista maata kuin pari vuotta sitten ekoilla kerroilla.
(7) Sain myös tehtyä vammaistukihakemuksen, vaihdettua kännyyni uuden DNA-liittymän, allekirjoitettua uuden työsopimuksen, vaihdettua meidän perheen vakuutukset halvempaan yhtiöön jne.

No okei, oon ehkä saanut tarpeeksi aikaan asioita tällä viikolla. Sovitaan niin.
 Taidetaan perjantain kunniaksi käydä poikasen kans vähän heilumassa tatamilla tähän tapaan:
 Hyppytyyli kaipaa edelleen harjoittelua.
Game of Thronesin katsominen on aiheuttanut minulle pakonomaisen tarpeen muuttaa pukeutumistani Game of Thrones tyyliin. Valitettavasti tällä viikolla jäi kiireen takia monta kivaa asua kuvaamatta - täytyy jatkaa samaa linjaaa ensi viikolla. Tää keskiviikko (?) päivän asu oli:

T-paita - T-shirt - 'Winter is Coming' - Camden Town
Housut - Trousers - Uniqlo
Laukku - Bag - Chinese market
Kengät - Boots - Clarks
Tekonahkajakku - Fake leather jacket - Forever 21
Kauluri - Scarf - Zara

Virpi harjoitteli yksityiskohtien kuvaamista. Tää meni aika spot on, vai mitä:
 It's basically been a pretty normal week. After writing things down, I realise that I have actually accomplished quite a lot. I worked on my PhD. I applied for some theraphy for Tops. We went swimming, I did other sports. I hosted my friends at my place for dinner. Tops said 'That's me' and 'Topsi' as his new words of this week, and he also got a hair cut on Monday morning in Kajaani, where he behaved remarkably well. Seasons 1-3 of Game of Thrones arrived from Amazon and we've started rewatching them. This is really exciting, as on the second time around, you actually know who the characters are and understand all the background stories and so on... It's even started to affect my outfits - mostly it's Winter is coming t-shirts and furry wests... Overall, not a bad week. I wish I would have managed to finish the corrections to my paper, but other than that, it's been a pretty spot on week. Tops and I will celebrate Friday by going to Kempo tonight. Two nights until my very best Greek girl arrives - It's been 8 months since I last saw her, so very excited now:) How's your week been?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...