perjantai 3. tammikuuta 2014

Night at the Southbank


Illan hämärtyessä Lontoossa olimme aikeissa mennä kuvaamaan maisemia Shardista, mutta sen ollessa suljettuna viikonloppuisin, jouduimme tyytymään OXO:n näköalatasanteeseen.
Sieltäkin maisemat Thamesille olivat aika hulppeat, vaikka tämä on vasta 8.kerros.
Tietenkään emme voineet vastustaa pientä stoppia coctaileille.
Vesper martini suolaiset 12,5puntaa... Mutta no olihan se hyvää:)
Illemmalla kävelimme takaisinpäin Thamesin etelä-rannalla.
Ja menimme illalliselle vakiokohteeseemme Arch Dukeen.
Saimme kuin saimmekin pöydän, koska olimme ajoissa, ennen 1930tä, jolloin joutuisimme luovuttamaan pöydän eteenpäin.
Söimme hamppareita, minä stiltonilla ja E Falafelilla. Täytyy sanoa, että Arch Dukessa suosittelen tekemään niin kuin me viimeksi, eli menemään pelkällä alkupalat+jälkkäri meiningillä...
Sitten Millenium Bridgen valaistuksessa takaisin Enbankmenttiin.
Joulukojuissa käy kauppa.
Lontoossa käydessäni ei tunnu Lontoolta, jos ei ole käynyt Southbankilla. Niin se vain minulle on. Tämä on sitä LONTOOTA, mun mielestä.
Kesällä olisi mukava mennä Thames-risteilyllekin, nyt siellä olisi vaan tullut kylmä. Sellainen oli ilta Southbankilla.
To continue my London postings, we spent our evening on the Southbank of Thames. During Christmas time, there's some great Christmas markets in there, decorations and malt wine to shop. We went to the OXO tower's 8th floor vista bar, mainly to get some nice pictures of London, but also to enjoy some Vesper martinis. We are both gin girls, my sister and I. After the coctails, we decided to see if we can get a table from Arch Duke's which last time was really nice. I still like the athmosphere of that old building very much. We had some burgers, but I recommend to do what we did last time and have starters and pudding combo and skip the mains. Those are the best parts anyways. After dinner, still some walk over the Millenium Bridge to Enbankment - that was the night at Southbank. I always feel I have never really been to London unless I visit the Southbank.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...