perjantai 31. tammikuuta 2014

Tammikuu - pitkä ja tipaton?

 Vaikka tammikuun alku olikin ankeuksien ankeus, täytyy sanoa, että ainakin minä olen sen jälkeen nauttinut upeista säistä, pakkasen tultua.
 Vieläkin toki tilanne on se, että aamulla lähdetään, kun on yleensä pimeää ja illalla tullaan kotiin kun on pimeää.
 Kuitenkin päiväkotiarjessa huomaan, että minulla on ollut aikaa ihailla monta monituista auringon laskua ja nousua tässä kuussa. Kun viet lapsen hoitoon kasiksi ja haet hänet neljältä - voi mitä värejä!
 Tuntuu, että monena vuonna tällaiset väriloistot ovat menneen kokonaan ohi suun. Nyt kuitenkin olen hyödyntänyt kännykän kameraa aina kun voin. Ikinä ei ole NIIN kiire, etteikö yhtä kuvaa ehdi napata.
 Tosin maisemat yleensä on sit näitä samoja: Kotipiha, työpaikan piha, tarhan piha.
 Okei ja sit syyllistyn kaikista pahimpaan, eli autokuvailuun. Mutkun ne auringonlaskut ja siniset hetket menee niin nopeasti ohi - eikä arjessa oo oikeesti aikaa pysähtyä!
 Suomi on tammikuussa minusta parhaimmillaan. Se on NIIN kaunis. Minä olen talven lapsi ja tästä vaiheesta vuotta tykkään hirmuna.
 Jenni Vartiainenkin oli väsännyt hittibiisin tammikuusta, joka ei ekalla kuuntelulla iskenyt, mutta ai että miten nyt se soi mulla päässä joka päivä.
 Olen aina ollut vuodenaikabiisien suurkuluttaja muutenkin. Miljoonasateen Marraskuu on yksi ainoista tavoista selvitä marraskuusta! Joten vaikka Vartiaisen Tammikuu haiskahtaa saman tyylin kultasuoneen iskemiseltä, ei se minua haittaa, sillä tarinan juoni on hyvä.
Joten vielä tänään vuonna 2014:
 
On tammikuu pitkä ja tipaton
tammikuu synkkä ja hipaton
vain sinusta oon selvästi päihtynyt
tähän elämään uudestisyntynyt 

Mitäs mieltä te olette tästä biisistä? Minun tammikuuni ei ollut tipaton, ei synkkä, ei hipaton eikä edes pitkä... Mutta tammikuusta olin selvästi päihtynyt. Ja Suomeen hyvinkin uudesti syntynyt.
January starts to be over. The colors in Finland have been amazing this month after we got over the initial darkness. I have witnessed so many gorgeous sunsets and sunrises that even though I didn't really have time to take many photograps with my good camera, I sneaked these iphone snapshots when ever i could. It's always with me, which makes the everyday scenery look great... I am a fan of January as it's my month, I was born in it. I love the winter, with all its cold - It's just a state of mind. Put clothes on and walk outside - it's so amazing out there!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...