lauantai 26. huhtikuuta 2014

Anything Can Happen Saturday

 Tän viikon kuulumisia...Kuvat viime viikolta... Pääsiäisen jälkeen arkeen paluu on ollut sekä haastavaa että rentouttavaa samaan aikaan. Kuten sanottukin, ihanaa päästä ruokarytmiin, treenirytmiin ja lapsenhoitorytmiin. Vaikka rutiinit tuntuvat puuduttavilta, mikäli ajattelee niiden jatkuvan samanlaisina koko elämän läpi, kuitenkin ne minulle ainakin tuovat turvaa siinä mielessä, että asiat tapahtuvat vähän niin kuin 'automaattisesti', eli saan asioita aikaiseksi. Se johtuu siitä, että jonkun asian tekeminen ensimmäisellä kerralla on aina selvästi rankempaa kuin toisella. Näin se vaan on. Koska pitää miettiä, miten sen tekee.
 Toki olen sen tyypin ihminen, joka usein haluaa liikkua 'epämukavuusalueellaan' ja tehdä uusia asioita, kokeilla jotain, mitä en aiemmin ole tehnyt... Mutta no, jos haluan saavuttaa pitkän ajan tavoitteita, minulle ainoa tapa on miettiä, miten saan sellaiset asiat upotettua arkirutiinieni väliin niin, että viikkoaikataulu pitää. Meillä viikkoaikataulu elää nimittäin loppujen lopuksi aika vähän ja suurin osa siitä on jo etukäteen suunniteltua.
 Tämä aihe tuli minulle mieleen Big Bang Theoryn eilisestä jaksosta 'Anything Can Happen Thursday', jossa henkilöt halusivat torstaisin kokeilla uusia juttuja, mutta eivät sitten keksineet, että mitä ne olisivat voineet olla - Lord of the Rings larppi ei kelvannut valitettavasti kokeilulistalle.
 Minun viikossani niin sanottuja 'aukiolevia' aikoja, jolloin voin tehdä jotain poikkeavaa ovat:
- Lounaat (tosin minulla on vakiolounasseuraa, jonka kanssa lounastan arkisin yleensä)
- Tiistai ja torstai-illat
- Viikonloput

 Maanantaisin meillä on kodinhoitopäivä, jolloin käydään kaupassa ostamassa viikon ruoat ja imuroidaan yms. Keskiviikkona, perjantaina ja sunnuntaina on kempoa ja tiistai/torstainakin yleensä käymme uimassa pojan kanssa. Jos viikkoon mahtuu, siellä on myös elokuvien katseluilta, joten harvemmin niitä vapaita tosiaan on liikaa!
 Silloin kun laiskottaa, niin kuin vaikka loman jälkeen, on ihana, että on rutiinit, koska niiden avulla saa itsestään irti vaikka olisi kuinka lamaantunut fiilis niin kuin tällä viikkolla on kieltämättä ollut. Kevätkin vaikuttaa muhun niin, että olen masentunut - luonto on vielä harmaata ja nenä on tukossa siitepölystä.
 Kuitenkin lauantaisin on nykyisin jopa aika usein niin, että saan aamulla päättää että mitä tänään tehdään. Tällekään päivälle ei ollut sen parempaa suunnitelmaa. Nautin myös sellaisesta, että asioita voi tehdä spontaanisti. Poika heräsi kuudelta, joten olen ehtinyt suunnitellaa päivää hitaan aamupalan kanssa. Haluaisin, että tähän päivään mahtuisi: Blogipostin (tämän) julkaisu, uimahallireissu, mökkireissu ja illalla vielä perheaikaakin vähän. Meidän oli tarkoitus saada aikuisten aikaa illaksi, mutta poikasen nokka vuotaa siihen malliin, että en halua tartuttaa tätiäni, joka olisi muuten tullut lapsenvahdiksi. Ensi viikolla sitten. Katsotaan miten tän päivän käy...

Last night's episode of Big Bang Theory had the gang thinking: What would they do on 'Anything can happen Thursday' which got me into thinking of how little time I actually have 'unplanned' in my week. This is of course a good thing: Routines help you to do things specially when you are feeling lazy or spring depressed - you will achieve because you don't have to be spontanious, just do what you usually do. HOwever, I also like the uncomfort zone usually - this Saturday I woke up without a plan. Luckily Tops woke at 6 so by 10am I had a plan ready: Swimming, trip to the cottage, some nice Saturday night with the family after. Let's see how it goes. The rule is not to stress and go with the flow today. Pictures are from last week in UK.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...