maanantai 11. elokuuta 2014

Up in the Shard

 Siitä lähtien kun Shard kohosi Lontoon maisemaan, olen ollut aikeissa käväistä yläilmoissa...
 No ihailemassa näitä maisemia tietenkin!
 Ja huikeathan ne ovatkin. HMS Belfast ei ole ikinä näyttänyt noin pieneltä paatilta.
 Oltiin lauantaina siis Shardin näköalaterassilla, joka sijaitsee sen 68. kerroksessa.
 Sinne pääsee hissillä, mutta 72. kerrokseen voi kävellä pikkuportaita. Kuuskasissa on umpiterassi ja pieni baari, josta saa mm. shampanjaa, jota me nautimme tyttöjen iltapäivän kunniaksi.
 Shardiin on varattava liput etukäteen, eikä sinne pääse joka päivä. Eli jos sinne aikoo on syytä buukata ja halpaa se ei tosiaankaan ole (£24.95 alkaen). Ylös pitää mennä puolen tunnin aikana, joka lipussa lukee, mutta sitten ylhäällä saa olla niin kauan kuin huvittaa.
 Puolessa välissä tätä pyramidin mallista puikkorakennusta on baari, johon olisi ollut puolen tunnin jono, joten tyydyimme 68. kerroksen shampanjaan. Lyhyempi jono.
 Osa vierailijoista oli tullut viettämään koko rahan edestä.
 Me olimme ehkä tunnin verran yläilmoissa.Varsin huippukohta hienolle päivälle.



Lontoopäivän asuna toimi Vilan valkoinen pitsimekko, joka on ollut päällä tänä kesänä jo varmaan 10 kertaa, joten ehkä parhaita ostoksia tälle vuodelle. Avokkaitakin olen käyttänyt niin ahkerasti, että varmasti olivat money's worth kun ne kesäkuussa hankin. Melkein joka päivä.
 Kokovalkoisissa:
Mekko - Vila
Kengät - Vagabond
Laukku, arskat - Muslimikortteli
On Saturday I finally visited the Shard's viewing gallery. I've been wanting to go for a while, since this pointy tower rose to the London skyline. Of course, for the view. And what a view it is! London eye looks like a small little thing, so does HMS Belfast. There are two elevators in the shard, one to 33. floor and then the second to the 68th. You can then walk up to 72nd floor to the highest floor for the ultimate views. There is a small bar for champagne up there, and we had some to celebrate our girlie shopping & sightseeing afternoon. Pink of course! Thanks again for my lovely company, I had such a great time:)

Pics of me (c) Claire Carter

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...