keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Purple Vampire - Kilappa Original




Maailman kaikkeuden surkein blogaaja täällä taas terve. Mikä olis todennäköisyys, että saisin tällä viikolla ulos yli kaks blogipostia? No kokeillaan, ei kai se auta kuin näpytellä.
Tähän viikkoon kuuluu seuraavanlaisia kuulumisia: Sunnuntaista lähtien lapsella on ollut yökköyskä ja kuume, jotka tarkoittavat sitä, että ollaan oltu vuoropäivin vahdissa. Tämä ei minua kauheasti ilahduta, sillä olen loppuviikon jokatapauksessa YHna, joten työskentely yms aika vähenee ja vähenee ilta illalta.. Pojalla on hieman harmaantunut katse ja Finding Nemo on katsottu 5 kertaa päivässä. Haluutteko otteita toidsteeksi: "A Fish can breathe out here, did your man deliver - or did he deliver??" Kyllä osaan sen unissankin ulkoa.
Sen sijaan oma elämä tammikuussa on edennyt kohtuullisesti. Liikuntaa on tullut harrastettua rutiininomaisesti lähes joka päivä ja huomaan, miten se tuo energiaa päiviin ja joka kerta ne prkeleen askelkyykyt tuntuu hieman helpommilta. Ruokavaliokin on ollut kohdallaan ja olen juonut alkoholia tasan yhtenä päivänä. Vähänkö mä oon siis kurinalainen. Vielä kun saisin väikkärin väsäämisen rutiiniin, se vielä puuttuu. Työt on tosiaan olleet repaleisia, koska on ollut kaikenmaailman loppiaisia ja sairastelua. Mut ajattelin tunkea mun päivään vähemmän hyödytöntä ja enemmän sitä hyödyllistä. Se olis seuraava tavoite.
Tänä talvena ponchot ja viitat on IN. Ompelijaystävättäreni oli tehnyt minulle mieluisan joululahjan, jonka sain jo syyskuussa kun kävin hakemassa karonkkamekkoni ompelusta: Nimittäin ison, ihanan violetin viitan. Tähän Kilappa originaaliin kuuluu myös matching kauluri, joka ei ollut kuitenkaan käytössä kun kuvasimme näitä viime viikolla.
Viitat on mun suosikkiasuste ikinä varmaan. Voisin elellä niissä. Viime perjantaina tuli vedettyä päälle kempon seremoniakaapu eli hoi, joka sekin kyllä on mitä ihanin vaate. Pitäis teetätyttää ompelijallani näitä lisää, nin hienoja ne on. Viitta lämmittää mukavasti näin rapsakoilla pakkasilla kuin tän päiväset -19C. Ulkona ei tuntunut aamulla kylmältä, kun kävelin töihin, mutta se, että sormet jäätyivät kuvatessa kertoo jotain siitä, et oli sit vähän enemmän sitä pakkasta kuin olin ajatellut.

Tammikuun pelastus on siis ollut rutiini. Tuo ihana asia, joka saa viikkoon mahtumaan työtä ja huvia. Ja näköjään myös asukuvausta, kiitos Virpin! Ootte ehkä nähneet näitä Mattilanniemen maisemia jo tarpeeks taustalla, tällä viikolla vois ottaa tavoitteeks jonkun muun miljöön.


Mitä muuta tästä asusta voi sanoa? Viihdyn nykyisin noissa farkkujen kaltaisissa housuissa melkein joka päivä, koska on hameen laittaminen tarkoittaisi syväjäätymistä. 
Jeans - Farkut - Gap
Boots - Saappaat - Clarcks
Vyö - Belt - Old
Top - Pusero - H&M
Cape - Viitta - Kilappa Original


The world's most terrible blogger here, hello. This week my goal is to do more than three blog posts. Let's see how that goes. It's been one of those sneezy and vommitty times in the C household with our youngling very ill indeed. His coff has made his food come up, which is not a good combo. However, the worst is now over. My best friend in January seems to be routine, which I have gotten into quite nicely. There's sports pretty much every day now, HIIT, Shorinji Kempo, Swimming mainly and I've been writing another paper, which still needs a big push. But it'll get there. Definitely. If only my child would stop being ill and I could be at the office. 

This winter is apparently the time to wear capes and ponchos. I have taken his very seriously. I got this one from my simstress friend when she made my karonkka dress last autumn. It's a Kilappa Original. What a beauty! I am a little bit in love with it and have been using it a lot. Gives wamth and looks great. Makes me think I should have more capes made. What do you think?
Kuvat/Pics (c) Virpi Flyktman

2 kommenttia:

  1. Looking great! Sekä vaatteet että henkilö :) Rutiinit on kyllä kieltämättä avain tuloksiin.

    VastaaPoista
  2. Thanks. Kyllä on taas tänä aamuna askelkyykyt maistuneet! Odotan mielenkiinnolla, miltä säännöllisyys näyttää puolen vuoden päästä. Jos oot agorassa joku aamu 8:15 niin reenaillaan sun juttuja kellarissa nykyisin...

    VastaaPoista

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...