torstai 2. tammikuuta 2014

Joulukuisessa Lontoossa

 Joulun aikaan sain yhden päivän 'omaa aikaa' Lontoossa. Pilvenpiirtäjiä nousee tähänkin kaupunkiin kuin sieniä sateella. Yllä olevan kuvan talon seinät on rakennettu niin, että kesällä ne olivat heijastamalla aiheuttaneet tulipaloja Lontoossa - kokonainen auto oli palanut ja joku tyyppi pankkiautomaatillakin... Petollinen talo kesäkuumalla!
 Vanha kunnon kurkkutalokin häämötti lähellä. Käytiin sukulaisten kanssa poseeraamassa Clemements Lanella.
 Vietin päivän lähinnä englanti-sisareni kanssa: Laadukasta tyttöjen aikaa:)
Ekana suunnattiin toki Oxford streetille, sillä meillä oli vielä joulushoppailuita hoidettavana.
 Meidän ekana kohteena oli John Lewis.
 Siellä oli sesongin mukaiset koristelut.
Ja ikuinen fanityttö heräsi kun näki leego vaderin:)
 John Lewisilla käytiin pikapikaa ihastelemassa anoppini suosikkituoksuja Jo Malonella.
 Next stop: HMV... Mulle muuten ei oo ikinä aiemmin auennut tää nimi eikä logo. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Täältä siis perheen miesväen lahjat helposti.
Ihmiset näyttivät lievästi ahdistuneilta Oxford Streetin jouluostosrumbassaan...
Lounaspaikaksi laitoimme google mapsiin että Pret!
 Pret a manger on ylivoimaisesti mun suosikkilounaspaikka Englannissa... No ehkä Bar Shu saattaa mennä tän ohi, mutta kuitenkin... Sieltä löyty myös edamamepapuja, jee. Miks oi miks näitä ei saa suomessa ees pakkasesta? Onko joku nähnyt näitä?
 Lounaan päälle näyttelijätär sisareni soitti pelottavalle professorilleen tärkeän puhelun.
 Ja päätimme kävellä Sohon läpi.
 Soho square on aina yhtä söpö.
 Seurasimme siskoni edellisiltaisia Gin huuruisia vaiheita tästä pubista ulos...Hän opiskelee näyttelijäksi Machester School of Theatren draamakoulussa ja edellisenä päivänä oli yksi koko kolmivuotisen yliopiston tärkeimmistä päivistä: London Show Case, jossa he pääsivät jokainen esiintymään agenteille. Luonnollisesti sitä piti jälkikäteen juhlia sitten.
Sohosta päädyimme loppujen lopuksi pienten mutkien kautta Embankmentiin, josta menee kävelysilta yli Thamesin. Tää on mun Lontoon reissujen vakiokohteita yleensä, koska en tiedä oikein parempaa tapaa kuin viettää iltaa Southbankilla.
 Ainakin auringon laskujen kuvaamiseen Lontoossa tämä paikka on mulle ylitse muiden, vai mitä sanotte:
 Löytyy Big Beniä ja Lontoon silmää...
 Southbankilla oli myös kivoja joulumarkkinakojuja, joissa Malt winen lisäksi myytiin myös sellaista vähän Poshimpaa krääsää kuten nämä kivat joulutähdet:
Joulukinkkua olisi saksalaiseen tapaan ollut myös tarjolla.
 Sellainen oli päivä yhdessä mun suosikkipaikoista maailmassa. Minulta on pyydetty myös Lontoon vinkit -postausta, sellainen on tulossa tänä keväänä, mutta en nyt heti uskalla sanoa milloin, koska haluan tehdä sen perusteellisesti. Bare with me:)

 Kyllä minä olen samaa mieltä Samuel Johnsonin kanssa:

No, Sir, when a man is tired of London, he is tired of life; 
for there is in London all that life can afford."
— Samuel Johnson
I spent one day in London with my sister before Christmas. We defided the holiday traffic in Oxford Street and went shopping before some Southbank Christmas pictures and of course some coctails:) More of the night at Southbank is coming in a second post. 

Osallistun tällä postauksella taas vaihteeksi Instagrammin Travel Thursday:hun.

4 kommenttia:

  1. Lontooseen tekisi kyllä mieli vaikka ruuhkaat ei niin nappaakaan. Ja täytyy sanoa että en ole ikinä kuullutkaan mistä tuo HMV lyhennys tulee, kiitos infosta! ;) Ja hyvää uutta vuotta myös!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HMV jossain vaiheessa alkoi kuulema brändäämään niin, ettei itse nimeä edes saanut näyttää, joten on aika big deal, että ton Oxford Streetin HMV:n edessä on koko kyltti:)

      Poista
  2. Sama täällä, kiitos infosta! Ja kiitos kuvista mun suosikkikaupungistani. :)

    Oikein ihanaa vuotta 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeneille Lontoon matkailijoille uutta triviaa:) Hyvää Uutta Vuotta sinullekin!

      Poista

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...