Tänään ollaan topsisen kanssa taas osastolla.
Autismi-diagnoosin saatuamme meidän omahoitajamme ilmoitti, että ei hätää, ei teidän arkenne ole muuttumassa sairaala-arjeksi, että tässä alussa vaan on aika paljon näitä tutkimuksia. On ollut kuulotutkimusta, näkötutkimusta ja erilaisia päätutkimuksia. Tänään on vuorossa MRI-tutkimus eli pään magneettikuva. Se otetaan lapselta nukutuksessa, jota varten aamulla tulimme osastolle aamuvarhain. Päivän kulkuun liittyi puudutusrasvojen laittamista ja sitten paljon pelätty kanyylin asennus vasempaan käteen.
Se ei sujunut ihan murheitta, vaan A ei olisi millään halunnut että käsi on paketissa. Eikä meillä tietysti ole kieltä kertoa hänelle, miksi näin tehdään, saati että sen saa iltapäivällä ottaa sitten pois. Omena ja auto olivat mukana ja osastolla oli ihana määrä uusia autoja ja nukkekoteja yms, joilla leikkiminen oli todella mieluista hänelle. Yhdeksän aikaan jouduin jättämään hänet itkevänä hoitajan syliin, koska toimenpiteeseen en itse voinut mennä mukaan. Kyllä nämä ovat niitä äitiyden vaikempia hetkiä, kun et voi lapsellesi kertoa, että kaikki menee hyvin ja että äiti kyllä on siinä kun sinä heräät.
Itse kuvan ja nukutuksen aikana kävin kävelylenkillä. Jotta tähän päivään mahtuisi edes vähän liikuntaa. Jes. MRI-kuvasta odotetaan normaalia. Mutta varsinkin ottaen huomioon viime vuoden marraskuun haaverin, on se ihan hyvä ottaa kuitenkin.
Alan itse jo nykyisin tuntea Keski-Suomen keskussairaalan hyvin. Tiedän, missä on päiväkirurgia, missä on lastenosasto ja sisätaudit... Mitä tämä kertoo minusta? Että she who hangs out a lot in hospitals... Sairaala-arki on ihanan strukturoitua. Aina on joku, joka kertoo, mitä pitää tehdä. Aina on uusia ovia ja desinfiointipisteitä. Ja lastenosastoilla on vanhemmille kahvinkeittomahdollisuus. Sitä arvostan. Sillä kahvilla ja vedellä minä käyn.
Today we are once more in hospital with Tops. He's getting an MRI, which should be clear, but we are taking it to make sure there's no problems in his brain. For the procedure he is put under anesthesia, which meant putting an IV to his hand. This was by far the most dramatic thing that has happened to him in a while, and he was very upset. We have no ways of telling him why his hand need to have a needle on, or why he has to go to the weird room without mummy. These are the days when it's not easy to be a mother. The mere feeling of letting him into someone else's arms when he's scared and screaming - there isn't much more harder moments in any mother's life. Currently I'm just waiting for him to wake up after the procedure. The ward itself was to Tops's liking, lots of cars and new toys. Another day in the world of the Autistic. The hospital is a very calm environment. What does it tell of me, that I now a days know most of the wards and procedure places without the map... What does it tell of me, that I know that on childrens' ward, parents can make coffee for themselves free. Finnish health care system is wonderful, even if it sometimes has weird byrocracy decisions.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti