tiistai 1. huhtikuuta 2014

Lounasravintola: American Diner

 Lounasravintolapostaukset Jyväskylästä jatkuvat. Tällä kertaa kokeiltiin lauantailounasta American Dinerissa, joka saapui J-kylään viime kesänä.
 American diner sijaitsee entisen Pizza RAXin tiloissa, asemakadulla, joka on siis se katu, joka johtaa kauppakadulta alas vanhalle rautatieasemalle. Ihan keskustassa siis ollaan ja parkkeerata voi Sokoksen parkkihalliin, jossa saa 'ilmaiseksi ekan tunnin' S-etukortilla, jos ostaa jotain. Melkein ilmaista siis jos on vaikka maitoa tarpeen ostaa kotiin. No joo. Mukana testaamassa mulla oli kohta kolmevuotias nirsosyöppäri, joka joskus kieltäytyy syömästä yhtään mitään ja lisäksi mieheni.
Meille perheenä on aika tärkeää, että paikasta löytyy joku leikkinurkkaus, jotta vanhemmat 'saattaisivat' saada syödä oman ruokansa edes hieman rauhassa. No, sellainen löytyi ja se jaksoi kiinnostaa n. 10minuuttia, jonka jälkeen poika halusi alkaa juosta koko Dinerin pituudelta... Eli leikkipaikassa voisi olla aita... Ihan vaan vinkkinä... Noh, plussaa että oli jotain edes. Lapsia oli myös huomioitu niin, että lasten annokset tulivat aikuisten annoksia nopeammin pöytään ja ranskikset olivat kivassa auton muotoisessa pahvilautasessa. Se kiinnosti jonkin aikaa. Minä tilasin halloumisalaatin ja mies pekoniburgerin. Lapsi söi oman annoksensa mielellään, maitoa ja perunoita. Aikuisten annokset sen sijaan olivat noh, hyvin suomalaisia... jäävuorisalaattia, pari melonin palaa ja sellaista. Viime viikolla kävimme Banthai Delissä ja luulin, etten voi enempää pettyä ja no, olihan tämä siihen verrattuna parempi. Kuitenkaan en maksaisi sitä 35eur/kolmen hengen eväät näistä, eli tuskinpa tulemme tuonne menemään uudestaan. Oikeastaan ruoassa ei ole mitään muuta vikaa kuin että se ei maistunut miltään ja salaatti oli vaikea syödä lautaselta, johon se oli laitettu... Että silleen. Mieheni sanoi, että on vaikea epäonnistua burgerissa, mutta tällä kertaa se oli tehty. Jyväskylässä jos Burgeria haluaa syödä niin menisin mielummin Gringos Locosiin tai Amarilloon, näin se vaan on. Varmasti on suomalaisia, joiden makuun tällainen ruoka on hyvää - itse pikaruokana suosin kuitenkin Subwayta tämän kokemuksen yli minä päivänä tahansa. Halvempaa ja maistuu joltain!
So last Saturday we went to the American Diner for lunch with the family. It was pretty child friendly place: The children's menu came faster than adoult's, there was a small play area and they actually had something that Tops would eat: Milk and chips (this is a victory when he is concerned). Unfortunately the food was very *finnish* with no taste at all. It's not everyday that you can make *bad* burgers - I mean, it's a burger. How hard can it be? In Jyväskylä however, I would go to Gringos Locos or Amarillo for a burger, they have proven out to be much better than this. Another disapointing culinaristic experience in Jyväskylä. What else is new:(

2 kommenttia:

  1. Hei,

    Kiitos näistä Jyväskylän lounasravintolapostauksista. Vierailemme aika ajoin JKL:n seudulla ja kiva löytää uusia paikkoja. Onko JLK:ssä sushi ravintolaa?

    Viime vuoden Toivolan piha -postaus oli myös ihan huippu. En tiennyt siitä mitään, eikä myöskään paikkakunnalla asuvat sukulaiset:)

    expatti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, jatkan siis samaa rataa. Ja kyllä, täällä on ravintola, joka myy sushia, tosin se markkinoi itseään 'Thai'-ravintolana... Kirjoittelenpa aiheesta piakkoin. Kyseessä on Muangthai-niminen paikka Torikeskuksessa.

      Poista

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...