Mikä tässä viikossa meni pieleen?

Huh huh että olikin haastava viikko, niin kuin keskiviikkona kirjoittelinkin. Kiitokset kaikille tutuille ja vieraillekin tuesta, se on kyllä todella kullan arvoista. Se tuntuu siltä, että joku kuuntelee, kun itseä harmittaa, ettei pysty enempään, eikä jaksa enempää. Minä olen sellainen, että voimaannun muista ihmisistä ja sosiaalisesta vuorovaikutuksesta. Kiitokset siis teille siitä.

Ajattelin kirjoittaa tänään kuitenkin hieman yhteenvetoa siitä, mikä tässä viikossa oli hyvää ja mikä huonoa. Niin, että vastaisuudessa tällaisia voitaisiin välttää.

Vaikeaa oli:

Kuunnella lapsen itkua joka ilta

Pysyä hereillä oman väsymyksen keskellä

Viime viikolta uusinut flunssa/allergia, joka edelleen työntää limaa sekä minulla että pojalla

Paperin deadlinen aiheuttama stressi ja hetken täydellinen ajan puute

Liikunan puutteen aiheuttama endorfiinien puute

Olin huono äiti ja huono vaimo, koska toin stressiäni kotiin ja purin sitä huutamalla ja itkemällä

Kyllä se mulla on niin, että kipeenä, väsyneenä ja nälkäisenä mun maailma järkkyy niin kovasti, että seinät tutuu kaatuvan päälle. Varmaan useimmilla muillakin se on näin.

 Valvoin keskiviikon ja torstain välisen yön töissä läpi. Se papru oli ihan pakko saada valmiiksi ja illalla klo 22 aikaan se oli vielä ihan raakile, ei mitään järkeä. Kertakaikkiaan tilanne oli se, että nyt joko valvon tai sitten se ei vaan valmistu. Short term gain, long term loss? Niinhän siinä kävi, että loppuviikko on ollut sitten enemmän tai vähemmän siitä toipumista. Miten tämän voisi välttää tulevaisuudessa on varmaan keskittymisharjoitukset. Että varaa väitöskirjalle tietyn tuntimäärän viikossa, eikä sitten harhaannu niinä aikoina mihinkään muuhun. Valitettavasti se on helpommin sanottu kuin tehty mun kahden projektin ja autistilapsen kanssa. Illalla lapsen kanssa ei voi tehdä mitään klo 17-21:30 aikana, enkä kyllä haluaisikaan tehdä silloin. Mutta muistan ne ajat, kun ei ollut lasta niin silloin väitöskirjan tekeminen klo 16-20 oli se aika. Normitöitä on eri asia tehdä pienemmissä pätkissä, mutta väitöskirjan kanssa on kyllä niin, että pitäisi saada sellaisia yli 8h pätkiä samaa asiaa, että sitä alkaisi paremmin hahmottaa. Sitä ei todellakaan voi tehdä 10min pätkissä, ellei ole joku mekaaninen vaihe kuten referenssien laittelu numerojärjestykseen tai vastaava. Kuitenkin sain paperin tehtyä ja kyllä se tuntui hyvältä, kaikesta huolimatta. Se valmistui. Se oli sillä tasolla, johon nyt pystyn, tässä elämässä juuri nyt. Ja vaikka se vaikealta ehkä tuntuukin myöntää, enempään en olisi nyt pystynyt. Tiedän, että jos saisin tehdä rauhassa ja minulla ei olisi lasta, pystyisin parempaan. Että se siitä työn ja perheen yhteensovittamisesta - niin kuin ystäväni Mari sanoi, standardeja on laskettava ja nyt oli pakko laskea standardeja. Minulla on siis omassa keskittymiskyvyssä ja asioiden loppuun viemisessä vielä kovasti parannettavaa ja siitä yrtitän ottaa oppia työkavereiltani, jotka osaavat nämä asiat minua paremmin.

 No mitä hyvää tässä viikossa oli:
- Saatiin vaihdettua ne renkaat! Sain maksettua laskut! Paperi tuli valmiiksi! Eli toisin sanoen tehtävien asioiden lista lyheni oleellisilla asioilla, jesh!
- Käytiin koko perheellä kahdesti uimahallissa ja eilen pojan kanssa mökillä. Ihanat sukulaiset, jotka katsoivat A:ta pieniä pätkiä niin että sain nukahdettua päikkäreille 15min, ja sain pulahtaa järvessä.
-Sosiaalinen tuki, kiitos siitä teille lukijat. Paljon hyviä pointteja. Olen mietiskellyt mm. sitä, miksi avun pyytäminen on niin vaikeaa, vaikka sitä tarjottaisiinkin. Siihen todella pitää opetella. Ehkä vaikeinta minulle on pyytää apua omalta mieheltäni, koska tiedän hänen omankin kuormansa jo niin hyvin. Silti se olisi niin tärkeää, että oppisin pyytämään vielä enemmän. Koska parempi pyytää kuin miettiä katkerana, että tämäkin piti itse tehdä. Varmasti hän miettii ihan samoin - ei pyydä ja sitten katkeroituu. Tästähän ne pariskuntien ongelmat yleensä johtuu, kommunikaation puutteesta.

 Sain aloitettua tän kuvakommunikaatioprojektin. Pitäis printata ja laminoida. Siinäpä hommaa maanantaille. Tän kortin nimi on "Ulos"

 Tän kortin nimi on "Ruoka-aika"

 Kyllä tää elämä tästä, vaikka joskus onkin tällaista. Ensi viikolla on kaks ja puoli päivää töitä ja sitten lähdemme pikkulomalle loppuviikoksi.

 Täytyy kesäkuussa katsoa kalenteria entistä tarkemmin, milloin tekee mitäkin.

What went wrong of this week? It's been a challenging week. We've faced the beginning of the speech theraphy, the terrible loss of the dummy, the interrupted sleeping patterns, the deadline of one articles to my PhD, The looming deadline of J's book about Finland and the remains of last week's cold mixed with a good deal of allergy germs in the air. Overall, I  think we've coped well. I certainly have not been the greatest wife or mother this week, my paper has interrupted our daily lives well enough. But I felt I have to do it now. There's many of those kinds of weeks and days for PhDs and sometimes even when you do try your best to plan it, it just does not work out. So I stayed up one entire night and wrote it. No interruptions, just me and the paper. The amount of concentration I was able to pull makes me think that I've got to do something for my daily work routines. One day a week in the library perhaps. But of course there's many positive things that happened this week despite of all the tiredness and cranks. I paid the bills. We changed the tyres one night. We went swimming twice and once to Peukkula with Tops. Tops and I drove to the cottage yesterday and we had a nice time there swimming and barbequing - very Finnish evening. I feel exhausted still. Next week however, it's only half a week's work and then we leave for a mini holiday in Stockholm:)