perjantai 15. toukokuuta 2015

Road to Karlstad


 Terveiset Scandic Karlstadista. Päästiin perille parin päivän roadtrippailun päätteeksi.
Tulimme yöllä yli Suomenlahden Silja Serenadella.
Pienelle poikaselle laivamatka on elämys.
 Kaikki on parhautta. Ruoka, viihde, seura, meri.
 Jopa käytävät!
Oltiin isommassa hytissä kuin viime vuonna. Viisi MKta mahtuu helposti yhteen hyttiin, kuulkaapas.
Tämä matka alkaa sujua jo rutiinilla.
Kaikki ovat varsin tietoisia toisten tarpeista...
 Keskustelu vaihtelee japaninkielen preppauskursseista kempotekniikkaperheisiin.
Aamiaisella poikanen ottaa hiilarimätöt kaikkien pahaa-aavistamattomien sukulaistenkin lautasilta, elleivät ole varovaisia.
Pikkumatkalaisella oli illalla vähän nukahtamisvaikeuksia, mutta muuten on mennyt hyvin. Oli liian jännää!
 No joo, otettiinhan me päiväkodista yksi flunssakin mukaan, mikä ei paljoa naurata.
Tänään matkustus tapahtui siis kaktus kurkussa.
 Ruotsin puolella arska alkoi heti paistaa, kuten tiedätte - Ruotsissa paistaa AINA aurinko.
 Käytiin ihailemassa Serenaden pelastusveneitä.
 Ajelimme hitaasti järvien alapuolista reittiä, pysähtyen Mariefrediin lounaalle.
Oli jokseensakin tyypillistä, että ensimmäinen vastaan tullut ravintola oli sushipaikka ja kappas kun se kelpasi tälle porukalle enemmän kuin hyvin.
 Mariefredissä kun oltiin, katsastettiin myös linna, koska edellisellä reissulla 2008, ei Kari ollut mukana.
 Linnan nimi on Gripsholm, suosittelen vierailemaan, jos olette roadtripillä keski-Ruotissa, ihan mukava ja näkemisen arvoinen kohde.
 Valitettavasti kamerani akku simahti, joten saatte tyytyä näihin surkeisiin iphoneotoksiin.
 Seitsemän vuotta edellisvisiitistä... Mikä on muuttunut?
 Vuonna 2008...
 
Aika kuluu kyllä ihan hirveän nopeasti. Ei uskoisi, että en vuoden 2008 ole ollut Karlstadissa... Trip down memorylane...
2008
2015
 Naama on hieman kaventunut. Hyvä niin. Ja joku tuommoinen pikkuinen jo iso nelivuotias on pamahtanut elämäämme.
 Paikat eivät sen sijaan miksikään muutu...?
April 2008
May 2015





Yesterday we've been on a road to Karlstad. It's a two day process to drive via Helsinki, then take the ferry over night to Stockholm and drive like 4 more hours to Karlstad. You could also go via Turku, but since my cousin lives in Helsinki, this was more convenient for us. Silja Serenade ferry is a wonderland for a 4-year-old. Everything is exciting: The cabin, the jaccuzi world, the social company of the relatives... The ball pits! The flying men and transsexual singers. It's the full entertainment works. Topfish even gets excited about the corridors. He's been a very good boy on this trip and has not complained about the loooong hours in the car. Nor the walking. The only thing he was upset about was that we wanted to go to sleep with the lights off. This was a bit scary for him, so he protested a little. But then fell asleep next to me. He's been eating well - mash potatoes, rice, bread&butter, even some meat balls, which he did not enjoy but ate as I insisted. The only thing non enjoyable so far has been the lingering cold that he picked from the daycare when he left, which I now have as well. Oh well, I suppose that will make it somehow justifiable that I can't train much  anyways - as he's with me, I don't think he's going to allow it. If we are tired, we'll just come back to the hotel to sleep. However, I'm happy to be here and happy to see all my kenshi friends from all over Europe again. Let's all cheer up! It's Nihon bare from now on - And in Sweden, the sun ALWAYS shines, don't you know that by now...?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...