lauantai 10. toukokuuta 2014

Nouseeko Feenix-lintu vai olisiko aika pyöräyttää viisut Amsterdamissa?

 ELi tänä iltana vuorossa Euroviisujen Grand Finaali. Olipa hieno toinen semifinaali torstaina. Mulle käy joka vuosi niin, että viisuviikon alussa oon vielä ihan kahvilla enkä fanita yhtään biisiä. Mutta loppuviikosta oon jo niin messissä näissä, että oksat pois. Aika heikohko vuosihan tää on lavashowden kautta, mutta on tänäkin vuonna mukana upeita tarinoita, mikä tekee viisuista jälleen mielenkiintoiset. Työpaikalla keskustelin aiheesta voiko Itävalta voittaa vai ei. Heteromieskaverini mielestä ei, koska pikkupojat äänestää Puolaa. Tai no, koska taviskansa on kuulema kyllästynyt siihen, että Euroviisut ovat sitä 'Gay' paraatia. Kuitenkaan Conchitan esityksessä ei minusta ole kyse siitä, vaan niin yksinkertaisesta asiasta, että saako ihminen olla sellainen kuin on. Tämän viestin pitäisi koskettaa ihan jokaista maailmassa, jonka takia uskon, että Eurooppa voisi hyvinkin olla valmis ottamaan tämän voittajan vastaan. Saa nähdä, miten käy. Mukavaa tänä vuonna on se, että voittaja ei tosiaankaan ole selvä ennen lähetyksen alkua niin kuin muutamana vuonna aiemmin. En oikeasti jaksa uskoa Tanskan tuplavoittoon, mutta call me a donkey, jos näin käy. Sanotaan, että olen ainakin HYVIN pettynyt, jos niin käy. Eurooppa, odotan teiltä enemmän! Hyvää Euroviisuiltaa kaikille! Kääntelen toiseen postaukseen vielä mieheni Shouty-I-Spy säännöt, jos viisuleikit kiinnostavat teitä (ja lapsenhoidollisesti ehdin).

Tässäpä mun top vitonen tälle vuodelle:
These are my top5 favourites now after listening to these songs for a while:

1. Sanna Nielsen "Undo" (Ruotsi)

"I know that I am over you.
Alas, I know what I should do"

"I know I'm in trouble everytime I look into your eyes"

Tää on mun ykkösfanitusbiisi ihan selkeästi. Niin se vain on. Sanna vetää hyvin. Kuitenkaan en taida enää uskoa sen voittoon tuon toisen semin jälkeen.

 

2. Conchita Wurst "Rise like a Phoneix" (Itävalta)

"You wouldn't know me at all"

Sen takia, että siellä oli Conchita. Tää löi minut (ja varmaan myös suurimman osan eurooppaa)  aivan ällikällä torstaina. Youtube ei tosiaankaan tee oikeutta hänelle. Mikä ääni! Mikä lavakarisma! Mikä symppistyyppi! Olin skeptinen tän toimimisesta aiemmin, mutta nyt oon sitä mieltä, että tässä mitataan nyt Euroopan suvaitsevaisuutta. Olemmeko valmiita tämän tason viisuvoittoon? Jos ei olla niin sitten Sanna voittaa. Kiinnostavaa nähdä, miten käy. Conchita ansaitsisi kyllä pystin, mutta saa nähdä tuleeko Verkat eli kakkossija. Toivon Conchitalle voittoa kyllä, se olisi ansaittu ja toisaalta henkinen voitto suvaitsevaisuudelle. Minuun ainakin 'ole kuka haluat olla' tarina iskee ihan kympillä. Go Conchita!
3. Paula Seling & OVI "Miracle" (Romania)

 No ei ole edelleenkään niin hyvä kuin 'Playing with Fire', mutta ei tää kaksikko hirveästi voi mennä pieleen, hyviä ovat ja hyvin vetävät.
4. Andras Kallay-Saunders "Running" (Hungary)

Tämä biisi on vuoden parhaimmistoa, vaikka ehkä nämä perheväkivaltajutut eivät niin kosketakaan minua tänä vuonna. 
5. The Common Linnets "Calm after the Storm" (The Netherlands)

Hollanti on loppuviikkoa kohden alkanut kuulostaa hyvältä. En tiedä, miksi tän iskemiseen tarvittiin useampi kuuntelukerta, mutta valkoisella mekolla mennään harvoin pieleen ja kantrimusic rules. Parhautta. Mä oon myös huomannut, että duetot iskee mulle. Tykkään tän lavashown intimiteetistä, erottuu joukosta. 

Mutta, mutta. Minkä arvelen pärjäävän? Tässä mun top10 veikkaus ja bottom10 kans. This is my prediction of tonight's winners. I hope I'm right at least for the winner!

1. Itävalta / Austria
2. Alankomaat / Netherlands
3. Ruotsi / Sweden
4. Armenia
5. Kreikka / Greece
6. Ukraina / Ukraine
7.  Tanska / Denmark
8. Iso-Britannia / UK
9. Unkari / Hungary
10. Espanja / Spain
-- And Bottom prediction / häntäpään arvio:
24. Suomi / Finland (aina pessimisti)
25. Saksa / Germany
26. Ranska / France

2 kommenttia:

  1. Nyt vasta tajusin, kuinka tajuttoman oikein ennustit finaalin. Vau :O Top 10:ssa kuusi maata täsmälleen oikealla paikalla, ja Ranskakin viimeisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hah, sä olit viisujen aikaan hieman pilvessä. Mut joo mä olin itsekin tyytyväinen tulokseen. Ainoa, mikä oli ihan hakusessa oli Kreikka. Ja vähän Suomikin;)

      Poista

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...