tiistai 26. toukokuuta 2015

Dimmi perché quando penso, penso solo a te?

 Dimmi perché quando penso, penso solo a te?
Kerro, että miksi kun ajattelen. Ajattelen vain sinua?
Dimmi perché quando vedo, vedo solo te?
Kerro, miksi kun näen, näen vain sinut?
Dimmi perché quando credo, credo solo in te grande amore
Kerro, miksi kun uskon, uskon vain suureen rakkauteen?

Tänään lähtöfiiliksissä taas.
Näissä kuvissa, suuri rakkauteni. /In these pictures my grande amore.

Jälleen nähdään. Nähdään jo huomenna. Kiina. Mio grande amore.

 Tänään tunnelmat ovat hieman haikeat taas. Hölmöähän se on, kun ollaan poissa kaikki se kuukausi - puolitoista. Lähtemiseen liittyy kuitenkin aina kovasti tunnelatausta. Tällä kertaa päättyy myös A:n päiväkotikevät - hän palaa vasta heinäkuussa pariksi viikoksi väliaikaishoitoon. Paluu Päivärinteelle elokuussa samaan ryhmään on kuitenkin edessä, et sen puoleen on vaan taukoa, mut sanomme huomenna heipat meidän iki-ihanalle erityisavustajalle, joka on vuoden verran A:n kanssa puuhastellut. Tirautin itkut jo viime viikon vasu-keskustelussa. Kyllä ottaa koville luopua tästä ihmisestä arjessamme. Tiedättekö, kun jonkun ihmisen kanssa vaan kemiat kohtaa hyvin ja sit hän on niin superhyvä ja rautainen ammattilainen työssään, jota itse en ikinä voisi kuvitella tekeväni elääkseni...? Niin onhan se tietysti vaikea ajatella, että tää oli nyt tässä ja syksyllä joku uusi sitten. Uskon vakaasti, että poikani upea kehityskaari tältä keväältä ja syksyltäkin on aivan hänen ansiotaan. A on oppinut juuri sanomaan hänen nimensä ja on tänäänkin illalla hokenut sitä: "S, S, S." Huomauttanen, että tämä on ainoa erisnimi, jonka olen häneltä kuullut. Kiitos Jyväskylän Kaupunki siitä, että erityisavustajien palkkaus on niin surkea, ettei sillä elä. Onko autisti-lapsien tukemista, jos palkkaus pakottaa avustajia etsimään mielekkäämpää työtä ja tämän takia aiheutuu henkilöstömuutoksia pienen erityisihmisen elämässä? Kysynpä vain. 

No, onneksi S lupasi tulla vierailemaan meidän elämässä vielä lapsenvahtimerkeissä tulevaisuudessakin, joten ei tarvii aivan ikuisiksi ajoiksi sanoa hyvästejä, se tuntuu mukavalta kuulla. Jälleennäkemisen toivossa!
Muita fiiliksiä tältä viikolta? Lukijani törmäsi minuun keskustassa... Kiva kun juttelit! Fifteen minutes of fame - en varmaan koskaan lakkaa olemasta yllättynyt siitä, että joku tuntematon lukee blogiani ja tunnistaa minut kadulla. Ehkä mun jonain päivänä täytyy vaan myöntää, et analytiikat ei oo väärässä silloin kun ne näyttää satoja lukijoita.

Iloksenne kävin katsomassa kaikkien aikojen haun avainsanoja, jotka ovat johtaneet tänne finnworldiin. Ihan perusnimeen ja osoitteeseen liittyvien sanojen lisäksi blogiini päädytään mm sanoilla:
"Lappi" (81 tyyppiä), "game of thrones" (38 tyyppiä), "seksiä rannalla" (17 tyyppiä), "Kuokkalan graniitti" (11 tyyppiä) ja veljeäni hänen kokonimellään hakevia (13 tyyppiä) Että silleen. Omalla nimelläni ei kukaan hae, koska en sitä täällä erityisesti mainosta. Salaisuushan se ei ole, mutta ainakin toistaiseksi en ole muuttanut blogiani oman kokonimeni alle.
Viimeks ollaan oltu Kiinassa kesäaikaan vuonna 2013... Voi kun tää mies oli pikkuinen silloin.
Xi'anissa on säätiedotuksen mukaan +33 ja silleen aurinkoista joka päivä... Eikä Pekingissä ole varsinaisesti kylmempi, joten pakkasin pelkkiä shortseja ja mekkoja. Ainakaan ei tarvii miettiä Suomen kylmää kesää vaan paremminkin voivotella kuumuutta.
Kyllä näitä kulmia on ollut taas ikävä, täytyyhän se myöntää.
Tällä kertaa matkaohjelmamme on varsin kunnianhimoinen: Xi'an 10vrk, BJ 3vrk, Jilin 7vrk, Xi'an 10vrk. Eipä sitä kuukaudessa paljoa ehdi. Onneksi tätini muuttaa meille niin ei tarvitse huolehtia siitä, että talo on pystyssä kun tullaan takaisin.
Mutta löysin uuden mahdollisen vierailurahoituslähteen, jota aion hakea... Jälleennäkemisen toivossa tähänkin suuntaan. Vaikka tänään on ollut haikeiden heippojen päivä, me ollaan muutettu Kiinaan jo kolme kertaa aiemminkin. Harva edes huomaa, että olemme poissa kun kuukausi on niin lyhyt aika. Mut niin kuin sanoin Topfishin erityisavustajallekin, jos ei jätä sydämmen palasia ympäri maailmaa niin ei kyllä tiedä eläneensä. Se että sattuu, tarkoittaa sitä, että on tehnyt jotain oikein. Palataan juttuihin taas Kiinasta. Zhaijien Europe, Hello China!
And then it would be time to moved to China again. This is our fourth time, so I guess the leaving should be easier than it has been... It's been six months since we were there. Does not seem that long, but somehow I feel I've managed to live a small lifetime since then - Sure, I did not finish my PhD like I would have liked to have done, but I have improved the quality of my life through regular sports and I have become really good friends with people who I didn't even know six months ago. It's interesting to see who are the people important to my life six months from now. It feels even as a beginning of an adventure that one never knows - sometimes some friends fit a certain time in our lives better than other times. I said to my son's special needs person that she should not worry about her heart breaking into pieces - mine is scattered all over the world. That's a sign of living one's life in full. Hurting just means you did it right, you gave a piece of yourself away. Always there are the memories, no one can take those away from us. They make us who we are. Still, I hope I would have learned to say goodbyes. Better than this.

These pictures are from 2013 September - the last time we were in 'summer' of China. This time the summer will be a lot tougher - 33C during the days. Our schedule is very ambitious: 10 days Xi'an, 10 days travelling, 10 days Xi'an. Shortest trip so far.
Goodbye to you guys, see you soon!

3 kommenttia:

  1. Eikä, mä haluan tulla mukaan! :D Niin ja jossain vaiheessa voisin ehkä ehti tehdä ne viimeiset Kiinan postaukset valmiiksi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ole varovainen mitä toivot. Jos saadaan ne rahat kokoon ens vuodelle niin katsotaan riittäiskö sieltä sullekin... Ei vitsi, ihan tosi.

      Poista
    2. Ja just mietin et miten mä pärjään ilman sua. Back to shit and miss photography.

      Poista

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...