lauantai 20. kesäkuuta 2015

Tulevaisuuden ja menneisyyden Chongqing

Ollaan oltu Kiinassa kohtapuoliin vuosi kaiken kaikkiaan. Luulisi, että sitä kaikenlaista pn tullut jo nähtyä, mutta Chongqing on todella jotain muuta kuin keskimääräinen kiinalainen kaupunki.
 Chongqing on siis kaupunki rakennettuna vuorien rinteille ja jokien väliin.

 Voitte kuvitella, miten haastavat  maastot yhdessä 33miljoonan asukkaan kanssa tuottavat pieniä liikenneongelmia.

 Aamusta lähdimme ekaan nähtävyyteen, joka oli kenraali Stilwellin talo.
 Hän oli kauko-Itä spesialisti, joka tuli Kiinaan ekaa kertaa Shanghaihin 1911, mutta palasi sen jälkeen pariinkin otteeseen auttamaan Kiinan modernisoinnissa.
 Sota-aikaan, kun Chongqing oli väliaikaisesti Kiinan pääkaupunki (muiden kaupunkien ollessa Japanilaisten vallan alla) Stilwellillä oli keskeinen osa lännen ja idän välisissä suhteissa.
 Hänen talonsa on varsin hulppeasti vuorenrinteelle rakennettu.
 Niin jyrkät pudotukset oli reunoilla, että poikaselle laitettiin pitkästä aikaa valjaat ettei tipahda rotkoon.
Stilwellin menopelit
 Maisemat olivat tosiaan kivasti joen yli.
 Itse talossa ei ole mitään erityistä, mutta toki se on paikallisten elintasoon nähden kovin ylellinen.
 "With the guns silent and smoke faded it is the historical friendship and our memory that will last forever."
Paikka on kautaaltaan paksun kasvillisuuden peitossa.
 Saastunutta tai ei, kasvit elävät edelleen.
alla oleva kuva (c) Jonathan Clements
Paikalla oli myös kissanpentuja, jotka olisivat olleet hyviä  kuvauskohteita, mutta liian peloissaan minusta.
 Oli mukava olla pitkästä aikaa nähtävyyksissä, joissa kukaan muu kuin me ei käy. Kadun toiselta puolen löytyy virallinen kohde, se syy, miksi tulimme tänne.
Eli Flying Tigers museo.
 Keitä olivat lentävät tiikerit? No Kiinan ilmavoimien tilannehan oli aika heikko toisen maailman sodan syttyessä. Heillä oli vajaat 100 konetta. Kun taas japanilaisilla oli yli 800...
 Amerikkalaiset liittoutuneiden kanssa tarjosivat 30 ekstrakonetta kenraali Claire Lee Chennaultin johdolla apuun. Flying Tigers oli siis näiden amerikkalaisten muodostaman laivaston nimi.
Kaikki osallistuneet olivat vapaaehtoisia
 Näyttely itsessään oli pieni, mutta vakuuttava.
 Lentävät tiikerit olivat maalailleet koneensa 'tiikereiden naamat'... Tosin minusta lentävät hait olisi ehkä ollut osuvampi nimitys.
 Voitte kuvitella, miten haastavat  maastot yhdessä 33miljoonan asukkaan kanssa tuottavat pieniä liikenneongelmia. Julkiset kulkuvälineet ovat kevyt rautatie, joka on useassa paikkaa nostettu ilmaan, kun metroja ei ole pystytty kaivamaan.


Välihuomautus: Kiinalaisilla on mitä mielenkiintoisempia kenkiä. Mm. tämän mummelin todella kaunis pyjama oli kruunattu purppurasamettisilla tossuilla, joissa oli kultahippuja... Awwww:) Söpö ja muotitietoinen mummu! En ole niin varma tyttärensä jalokivisansandaaleista. Mut ainakaan jalkineet ei oo täällä tylsiä!

 Serpentiinitiet mutkittelevat vuorten läpi tunnelein välillä sukeltaen bambumetsien alle.
 Tänään vastaan tuli kaikenlaista mielenkiintoista kuten tämä bambu-manducca!
 Kaupunki on myös todella saastunut, ilma sakeaa kuin Luoyangissa, mutta silti kaikkialla kasvaa rehevää kasvillisuutta. Kasvit tarttuvat sinne, mihin voivat juurillaan. Chongqingissa mielenkiintoista on juuri tuo elintilan taistelu - ihmiset, luonto ja koneet..
 Monellakin tapaa täällä näyttää just sellaiselta kun kaikissa scifielokuvissa... Tulevaisuus on jo täällä ja nyt. Näiden ihmisten maailma  on jo ylikansoitettu ja saastunut. Puhtaus ja hygienia ovat ylellisyyttä, johon vain rikkailla on varaa.
 Mut silti päivästä jäi tosi kivat fiilikset. Kaikki sai jotain, mitä halusi: Isi pääsi Flying Tigers museoon. Poikanen pääsi 2,5h leikkipaikkaan, jossa oli kalakiikku. Voi sitä onnea! Ja äiti pääsi shoppailemaan 20minuutiksi Forever 21:niin!
 Chinese most helpful advise of the day:
 Tämä mies (nainen?) antaa uuden merkityksen duck-facelle...
Monellakin tapaa täällä näyttää just sellaiselta kun kaikissa scifielokuvissa... Tulevaisuus on jo täällä ja nyt. Näiden ihmisten maailma  on jo ylikansoitettu ja saastunut.
 Puhtaus ja hygienia ovat ylellisyyttä, johon vain rikkailla on varaa.
Chongqing is a city that has managed to make me breathless. I am truly at awe. Its built on mountains and rivers with no flat ground. If you thought that a normal Chinese city had traffic problems, put on top of that the bridges over rivers and tunnels through the mountains transporting 33million people around. I have never seen anything quite like it. I feel that 'struggle for living space' is a good theme for this city: space for people, nature and machines. Fresh air and cleanness are something that only the rich can afford. Still, there's something very charming and special about Chongqing. I like the city's character. I like how it's saying: Fuck you, we will build the roads on any uneven ground, we will fly our light railway around. We will make the scycrapers to be more impressive than Manhattan or Shanghai - and if we feel like it, we make golden Empire State Buildings. Or in fact, why don't we just make two of them as if one was not enough. We had a really good day. Despite  of the rain. Something for everyone: Flying Tigers museum and Joseph Stilwell's house for J. Flying fish swing for Topfish and Forever 21 shopping for yours truly. Life could be worse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...