tiistai 19. helmikuuta 2013

He Hua Chi

 Chengdussa eksyimme myös markkinoille, jotka olivat kyllä suuret, mutta joissa ei ollut sitten mitään ostamisen arvoista...
 Vaatteita - no, rättejä - rättien perään ja niin kauheita, ettei kyllä tarvinnut harkita kahta kertaa, että käveleekö ohi. Yhdella takakujalla löytyi mielenkiintoisia mallinukkeja sentään... Tää kultainen ilmestys pisti silmään: Kiinalaisilla ei kyllä oo tollaisia kuppikokoja nähty!
 Lasten vaatteet näyttää just tältä kuin tässä alla: Nalleja, pupuja, värejä... auts että yököttää vieläkin.
 Siispä saatoimme ottaa tämän kävelyn ihan kuntoilun kannalta.
 Kaksi tuntia jaksoin etsiä silkkikatua, jota ei ikinä löytynyt... Noh, ehkä olisi pitänyt olla parempi ohje kuin epämääräinen lause blogista pongattuna...
 Kiinalaista mainontaa parhaimmillaan:
 Karujen markkinoiden jälkeen mentiin toipumaan puistoon.
 Jossa oli jopa liukumäkeäkin pikkuiselle.
 Ja päästiin ekaa kertaa ajelemaan huvipuistoautolla...
 Tää ajokki valittiin, koska poikani on 'double rabbit' eli syntynyt Jäniksen vuonna ja jäniksen tuntina.
 Kiinalaisissa puistoissa mummuja riitää. Aisha olisi halunnut jäädä tanssimaan näiden kanssa.
 Back in Chengdu, we visited He Hua Chi, the Norther horrible markets for retail clothes. I was looking for silk, but obviously did not have good enough instructions. All the things to buy there was so shitty that no need to go back there ever. I mean, of course the Chinese buy that stuff, but I don't want crappy colored pants with bunnies on them... So after this, we had to go to a park to relax, which we did and had quite a nice time watching grannies do taichi as well as driving around in an amusement park vehicle with double rabbits in the front. Very excited little Finn indeed.


4 kommenttia:

  1. Mahtavaa lukea näitä sun juttuja :) Mua naurattaa ihan hirveästi tuo kullanvärinen mallinukke :D

    VastaaPoista

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...