Ennen keskiyötä / Before Midight

Ajattelin kirjoitella tuoreeltaan tästä elokuvasta. Blogin lukijat varmaan tietävätkin, että olen ollut aika hullaantunut edelliseen kahteen elokuvaan samaa sarjaa. Kyseessä siis 'Rakkautta ennen keskiyötä / Before Midnight', jonka kävin tänään katsomassa. Varoitus, tässä postauksessa a) on spolereita, jos aiot katsoa elokuvan, älä lue ehkä... b) tässä postauksessa sanotaan asioita ääneen, ei heikkohermoisille.

On ehkä hieman naivia sanoa, että se oli täydellinen. Mutta se oli täydellinen. Eikä ollenkaan haitannut, että se sijoittui juuri Kreikkaan, tuohon maahan, jossa minä olen tänä kesänä (ja niin monena muunakin kesänä) harjoittanut itsetutkiskelua. Tämä elokuvahan kolahtaa niin monella tasolla: Päähenkilöhahmot ovat jokseensakin aina olleet suunnilleen samanikäisiä kuin minä. Niinpä olen voinut kasvaa heidän kanssaan. Ensimmäinen elokuva 'Rakkautta ennen aamua/Before Sunset' tavallaan määritteli minulle sen millaista rakkauden pitäisi olla: Elämistä hetkessä, mielellään kulttuurien risteyksessä, mielellään eurooppalaisessa kaupungissa, sattumalta, hyvän keskustelun keskellä. En usko, että on sattumaa, että menin naimisiin ulkomaalaisen kirjailijan kanssa. Tai saati että onnellisuus minulle on hyvä, syvällinen tai pinnallinen, hyvin soljuva keskustelu jossakin kuumassa yössä.  

Noooh, samaistumiset aside, tämän elokuvasarjan kolmas osa on täyttä tulta. On nautinnollista kuunnella todella hyvin kantavaa dialogia - kertomuksia siitä, miksi elämä on, millaista sen tulisi olla ja miksi se on usein, niin liian usein niin niin vaikeaa, vaikka kuinka toista rakastaa. Juuri näitä keskusteluja käyvät kaikki - tai ainakin haluan uskoa niin.

Viime viikolla uhosin entiselle poikaystävälleni, että Hawke ei ole enää niin kuuma kuin silloin 18v sitten kun häneen valkokankaalla rakastuin. Noh, voin perua sanani. Tässä pätkässä hän kyllä osaa sen naisen jalat alta -charmin. Se on jotain siinä silmien ja tukan välissä, jolla hän kykenee vakuuttamaan ainakin minut siitä, että nyt Julie Delpyä viedään ja kovaa. On totta, että molemmat ovat 18v myöhemmin huomattavasti parempia näyttelijöitä, mutta makes you wonder, että heidän on-screen kemiansa ovat niin intensiivisiä, ettei niitä tehdä ilman aitoa kemiaa. Eli tukka sivuun, Ethan Hawke löytyy edelleenkin mun top kympistä, helposti.

 

 Tää oli yksi niistä elokuvista, jotka haluat myös katsoa silmänräpäyksessä uudestaan. Koska loppujen lopuksi haluat muistaa kaiken, mitä sanottiin, senkin, mitä et jostain syystä itse allekirjoittaisi. Mutta silti tuntuu, että muistaa aivan lian vähän.

Joitakin hienoja topiceja/ajatuksia, jotka jäivät mieleen:

* Mikä elämässä oikeastaan tuo suurinta tyydytystä - työ ja harrastukset vaiko yhden, ainoan täydellisen ihmisen löytäminen?

*Mitä tarkoittaa pettäminen - tarkoittaako se sitä, että ei ole sitoutunut tähän parisuhteeseen vai eikö sillä ole merkitystä?

*Mikä on teknologian rooli tulevaisuuden parisuhteessa? Nukahdetaanko aina läppäri auki, virtuaaliseen presenssiin?

* Asuuko jokaisessa miehessä pieni sisäinen Macho?

*Kuinka hirveän leveä mun persaus tulee olemaan 50 vuoden päästä?

*Miten ihmisen saa tajuamaan, että hänen tulee käyttää osa energiastaan oman itsensä onnellisuuteen?

 Toisaalta elokuvan juoni on naurettava. Konflikti luodaan keinotekoisesti - se on todellinen, mutta ei kuitenkaan todellinen. Ei tarvitse kuin katsoa pariskunnan lemmiskelyä ja on täysin selvää, ettei noin rakastunut pariskunta mitenkään tule ikinä eroamaan, että tämä riita johtuu vaan siitä, että nainen on ranskalainen ja 'that's how they are', vaikkakin ymmärrän hyvin, että nainen haluaa olla vaikutusvaltainen, eikä sidottuna hellan ja nyrkin väliin... Mutta kun on mies joka noin komeasti palvoo naista niin eihän tässä ole mitään mahdollisuuksia feiliin edes. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä 'it's not about the outcome, it's about the journey', eli niin kuin ensimmäisessäkin elokuvassa, loppuratkaisu ei ole oleellinen vaan tärkeintä on se, mitä tapahtuu juuri nyt, sen elokuvan aikana. Ja se on pirun viihdyttävää, vaikka ranskalaiset ovatkin draama-queenejä. 

Niin ja sitten on tietysti Julie Delpyn tissit. En ole oikein varma, mitä ajattelen niiden näyttämisestä. Toisaalta olen sitä mieltä, että okei, kohtaus on täysin normaali, luonnollinen ja siten järkevä. Kuitenkin tavallaan koen, että tissien näyttäminen yleisölle on jonkun asteen huomiohakuisuutta, eli onko sitä tarpeen tehdä kolmososassa, jos sitä ei ole tehty ykkösessä? No, oli miten oli. Julie Delpyn tissit ovat ihan mukavat, mutta tavallaan pilaavat kuvan, joka minulla oli niistä pääni sisällä, joten thank you very much. Toisaalta, good for you Julie Delpy - neljäkymppinen, eikä tarvetta käyttää rintsikoita treffeillä. That should be accomplishment itself!

No joo, mut ehkäpä on sanomattakin selvää, että tämä elokuva saa minulta viisi tähteä, niin kuin kaksi edeltäjäänsäkin. Well done Delpy/Hawke/Linklatter! Erinomaisen viihdyttävää ja koskettavaa. Sekä ensimmäisen että viimeisen kohtauksen päätteeksi oli kyyneleet silmissä. Eipä siitä kauaksi päästä. Sanoisin, että tämä kolmososa purisi eritysesti niihin, joilla on nuorehkoja lapsia ja about nou aikaa itselle ja vielä vähemmän parisuhteelle. Mut joo. Tietysti tämän voi katsoa ja tulla siihen tulokseen, että eihän siinä tapahtunut mitään. Ja jonkun toisen mielestä siinä tapahtui kaikki, koko elämän pointti. Tämä oli elokuva minulle <3.

Kuvat lainattu.

My review on Before Midnight. Needless to say, I adored parts one and two, so I was expecting quite much from three. It did not disapoint though, but was rather perfect. I have been living with the Before series somehow. At the time of the first one, I was a teenager. At the time of the second, I had just met the love of my life one year ago. Now I am indeed married with a kid, not unlike them - with no time for thinking and more thoughts inside than ever. It's still about boy meets girl and they talk a bit. Somehow the plot does not make a difference - it's the journey there that is enjoyable.