sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Taifuuni

 Kävipä sitten niin, että Hainanin reissumme päätteeksi iski Taifuuni. En ole aiemmin moista kokenut, aika jytevä myrsky, vaikka Sanyaan saimmekin siitä vain rippeet.

Aamulla herätessämme kysyin mieheltä, että miltä näyttää ikkunasta. Vastaus oli että ihan samalta kuin muukin sade, paitsi että tämä menee vaakatasossa eikä vertikaalitasossa.

Tuulta ja sadetta. Että Sanyasta tuli nähtyä siis muutama palmupuu hotellin ikkunasta. Sanya näytti siis hyvin samantyyliseltä kuin melkein kaimansa Hania, eli turistirysä, paljon biitsiä ja kaupustelijoita - paitsi että meidän Sanya-päivä sujui aika kiinteästi hotellihuoneen suojissa.

Harkitsin kävelyä rannalle uimapuvussa, mutta no, se menisi varmaan siihen extreme-meinikiin, joka ei ainakaan äkkiseltään parantaisi minun korvatulehdustani.

SÄhköt ovat aika-ajoin poikki, jolloin on hyvä olla Macbook air mukana matkassa, koska sen akku kestää about ikuisesti verrattuna tähän mun Toshiban akkuun.

Toisaalta myrskyn aikana täytyy vaan ottaa iisisti. Tilata hotellin ravintolasta Borssikeittoa (tää on venäläisten turistirysä...) ja pistää Cars pyörimään pienelle telkkaan. Kiitos uuden teeveen, jossa on HDMI-liittymä - voin extendata tästä tietokoneeltani toisen ruudun verran Carsia espanjaksi (don't ask) pojalle ja kirjoitella blogipostia toisella näytöllä itse sivussa.

Vedenkeittimellä pottinuudeleita pikkujätkän lounaaksi - kyllähän tämä elämä näinkin sujuu:)

Meillä oli siis tänään tarkoitus käydä sademetsäretkellä. No, sellaisen saa jos vaan menee viisi metriä ulos hotellin ovesta. Palmupuita ja sadetta piisaa... Että sellainen kotikutoinen sademetsä sitten. Olen hieman pettynyt, sillä en ole toistaiseksi vielä koskaan elämässäni käynyt eteläisessä sademetsässä. Sen sijaan pohjoisen sademetsä tuli koettua Vancoverissa neljä vuotta sitten jokseensakin samoihin aikoihin vuodesta, Capillano rotkolla. Ai että mä tykkäsin Vancouverista. Voisin asua sielläkin... Maailmassa on niin paljon hienoja paikkoja! Vaikka välillä matkailu väsyttää ja tuntuu siltä, että vaihtaisin hotellihuoneiden random sängyt omaani kotona milloin vain, niin no mutta sitten iskee kuitenkin se matkakuume taas.

Toivotaan siis, että huomenna päästään lentämään takaisin Xi'anin kotiin. Vielä pariksi viikoksi. Apua kun tää aika loppuu kesken. Toisaalta, jos ollaan jumissa Hainanissa niin täältä pääsee mainland Kiinaan myös junalla, joka lastataan laivaan! 42 tuntia Haikousta Harbiniin (pohjois-Kiinaan)! Siinäpä luotijunailua kerrakseen. Kiinalaisillahan on projekti, jossa kaikkien provinssien pääkapungit on yhdistetty samaan luotijunaverkkoon 2020 mennessä. Paitsi Lhasa ja Urumqi, joihin ihan perusraiteidenkin vetäminen on aika haasteellista vuoristomaaston vuoksi.

Hotellissa on sellainen Casa Blanca fiilis. Istutaan aulassa piiiitkällä lounaalla, kattotuulettimet rullaavat ja on tavallaan kuumaa ja kosteaa. Ulkona sataa ja tuulee poikittain 90m/s. Toisaalta tällaiset iltapäivät nostattavat 'me'-henkeä huomattavasti enemmän kuin retket turistikohteisiin, joten ei pidä valittaa. 'Warstooreja' kertoillaan aiheesta 'kuka on ollut jumissa missäkin päin maailmaa lentojen takia' ja miksi. Islannin tulivuori on aika tyypillinen vastaus ja seuravana tulevat Chicagoon iskeneet lumimyrskyt vuonna miekka ja kilpi. Kuitenkin täytyy sanoa, että yksi matkan tuotteliaimmista päivistä, ei huono lainkaan.

Today we are stuck in Sanya, Hainan. This is supposed to be a sun holiday destination, but we've been surrounded by a taifoon. It's really raining in horizontal, not vertical. Quite exciting. THe power keeps on going in and out and I bless that I brought my Macbook, as its battery can go on. It's father's day in Finland as well and my Finnish colleagues are sending messages home saying: Yeah, here we are in a storm, surrounded by Russian women... This hotel is a Russian paradise, so there's been nothing to do except sit in a hotel lobby Casa Blanca style and to drink vodka (or Western Phenix) all afternoon long... Tomorrow we are supposed to fly to Xi'an and more exciting than my ear popping on the decent is whether we will get our flight at all with this wind. Let's see. Of course all the pools of the hotel are outside so all we saw of Sanya was three palm trees and a lot of wind. Good enough result?

2 kommenttia:

  1. Hyvä ettei tuon pahemmaksi yltynyt. Täältä Suomesta karttoja katsellessa näytti pahalta. Taifuuni kulkeekin ihan Hainanin rannikkoa pitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisten kanssa pidettiin sadetta hotellilla eilen koko päivän, onneksi oli mukavaa professoriseuraa! Aika hyvä ajoitus eBEREAn kokouksella...

      Poista

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...