torstai 19. joulukuuta 2013

Great Mosque

 Xi'anin keskustan yksi isoimmista nähtävyyksistä on Great Mosque, suuri Moskeija, joka sijaitsee muslimikorttelissa (niin kuin olettaa saattaa).
 Suurelle moskeijalle johtava tie on täynnä kaupustelijoita. Minä käyn siellä yleensä shoppailemassa feikkiä, olen käynyt itse moskeijassa sisällä ainoastaan kahdesti.
 Tätini ollessa mukana innostuimme menemään sinne sisään.
 Oli todella kuuma päivä, mutta poikani tykkäsi leikkiä rauhallisella moskeijan alueella, jossa ei ole (hirveästi) vaaranpaikkoja. Voi että kun tykkään siitä, että poikaani tarttuu rusketus, toisin kuin minuun. Onneksi on perinyt isin ihon.
 Suuri Moskeija on rakennettu Ming Dynastian aikana ja sitä on laajennettu Qing Dynastian aikana.
 Suuren moskeijan rakennustyyli on täysin kiinalainen, eikä siis arabi, vaikka toki arabiaksi löytyy koristelua ja kirjoituksia.
 Tässä moskeijassa ei ole kupoleja eikä traditionaalisia minareetteja.
 Vierailun arvoinen tämä kohde on. Meidän kanssamme samaan aikaan osui 30 suomalaisturistia paikalle! Ikinä en ole nähnyt niin paljoa suomalaisia Xi'anissa kerralla...
 Mutta joo, varsinkin kesällä tämä on mukava ja värikäs keidas keskellä kaupunkia.
 Muslimituristit tykkäsivät pojasta tietenkin.
 Kuumana päivänä vilvoittelimme varjossa.
 Tätini oli hieman vielä jetlagista väsynyt.
 Moskeijan ulkopuolelta voit ostaa sekä muslimi- että ihan perinteisiä kiinatuotteita.
 Ja turisteja alueella toki piisaa...
Aiemmin olen kirjoitellut muslimikorttelista tässä postauksessa: Tai Gui Le! Liian Kallista!

Osallistun vaihteeksi tällä postauksella Instagrammin Travel Thursday -kamppanjaan.

********************
Mikä on Instagram? Ilmainen älypuhelimilla toimiva kuvienjakopalvelu ja sosiaalinen verkosto. Instagramissa siis jaetaan kuvia ja kommentoidaan ja tykkäillään muiden kuvista.

Suomessa instagrammin travel thursdayn hostina on mm. Destination Unknown, jonka sivuilta löydät lisää tietoa tästä kamppiksesta. 

One day in October, I visited the Great Mosque of Xi'an with my aunt. I often shop in the muslim quarter of Xi'an, but usually we don't go into the mosque itself. However it's a very nice and peaceful place in the centre of Xi'an, well worth visiting. This mosque was built in the Ming dynasty and expanded in the Qing dynasty. It's style of architecture is all CHinese, not Arabian, which makes it a very unique mosque for any visitors, not just muslims. With this post, I will participate into the instagram Travel Thursday campaign. 


4 kommenttia:

  1. Hieno paikka, ja aika tuuria että juuri samaan aikaan paikalle osuu suomalainen porukka! Hyvää joulua sinne kauas, vai palaatteko Suomeen juhlimaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, Euroopassa ollaan joo, brittilässä vietetään joulua. Uudeksi vuodeksi kotiin Suomeen. Kyllähän on ollut loppuvuosi - nyt tuntuu oikein mukavalta ajatella, että ollaan monta kuukautta ihan kotona vaan... Hyvää joulua!

      Poista
  2. Wow mielenkiintoista kuvia X'ianista ,toivottavasti pääsisi samaan suuntaan ensi vuonna :)

    VastaaPoista

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...