torstai 6. kesäkuuta 2013

Rakas ruokapäiväkirja

Täytyy sanoa, että pakka on tänään ihan tyhjä. Siis niin tyhjä, että oli vaikea päättää, että mitä kirjoittaisin tähän postiin. Sinänsä asiaa voisi olla monestakin aiheesta, mutta niistä kaikkein vakavimmista ei ole syytä keskustella sosiaalisessa mediassa. Ei ainakaan ihan oikeilla nimillä. Niinpä keskustellaan siitä, mikä on pinnalla: Mun syöminen. Kuten jo mainitsinkin, tein päätöksen, että alan ottaa kuvat kaikesta mitä syön tässä kuussa. Tämä on sinänsä mielenkiintoinen dieetti - katsotaan, miten käy.

Aamiainen:
 Olen havainnut jo jonkin verran positiivisia vaikutuksia. Ne ovat seuraavanlaisia:
1. Mietin, ennen kuin syön ja napostelu on tosiaan loppunut
2. En syö minuutin välein pieniä suupaloja illallakaan
3. Olen kiinnostunut ruoan ulkonäöstä (ilmeisesti siinä pelossa, että muut näkevät mitä syön) - se vaikuttaa siihen, että haluaisin syödä esteettisesti kaunista ja värikästä ruokaa

Lounas:


Välipala:
 Illallinen:
 Tähän asti menee yleensä hyvin, mutta auta armias sitten sitä iltaa teeveen ääressä. Katsomme ehkä 1,5-3h televisiota iltaisin perheen kanssa. Sinä aikana on niin mukava puputtaa kaikenlaista. Niinpä olen nyt päättänyt ottaa niskasta kiinni sitä pirua, joka avaa jääkaapin oveni noiden tuntien aikana. Yksi rahka on periaatteessa se quota. Ja vähän hedelmiä/marjoja. Siinä pysytään. Korvaan pakkosyömistä juomalla vettä maustettuna esim. Limellä. Raikasta ja hyvää.
Iltapala:
 Kertokaapa mulle, että miks on helpompi olla syömättä epäterveellisesti, jos on käynyt vetämässä kunnon hien reeneissä niin kuin esim. tiistaina kävin? Jos oon urheillu kunnolla, en yleensä sorru epäterveelliseen elämään sit illallakaan. Endorfiiinit??? No, toistaiseksi tämä projekti on selkeästi alkanut laihduttaa minua, joten oikeilla jäljillä ollaan.

My project to take pictures from all my eating continues. 

2 kommenttia:

  1. Asiallisen näköisiä aterioita. Mullakin on ennen ollut ongelmana, että syön turhaan silloin kun olen tylsistynyt, hermostunut tai sosiaalisessa tilanteessa. Parhaiten on auttanut aterioiden tarkka aikatauluttaminen. Jollei ole ruoka-aika, silloin ei syödä; jos on, syödään. Lisäksi yritän aina pitää jääkaapissa jääsalaattia, joka on harmitonta mutta auttaa pahimpaa suuhunpanemishinkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm... Joo jotain tollasta on hyvä olla kaapissa. Jääsalaatti... Joo, ihan jees. Mut nyt kun opettelen tästä kokoajan suuhun panemisesta (ei kaksimielistä ajattelua) pois niin mielummin opettelen sitä, ettei tarvii koko ajan olla jotain suussa. Tai jos on niin olkoon sitä vettä sitten vaikka limellä. Eilen ku istuin 4h teeveen ääressä illalla niin oli selkeesti hankalampaa. 2h on helpompi aikaväli.

      No mut joo, kesäkuu on mennyt ilman repsahduksia toistaiseksi. Jatkan samaan malliin nyt.

      Poista

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...