tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulu Englannissa

Hyvää joulua Englannin maaseudulta!
 Täällä joulu on tuonut myrskyn mukanaan, mutta sisällä on lämmintä ja kuivaa.
 Englantilaiseen jouluun kuuluu omanlaisiaan perinteitä: Heillä joulun THE päivä on joulupäivä, jolloin avataan paketit, katsotaan kuningattaren jouluviesti ja syödään joululounas. Näin jouluaattona englannissa meillä on seuraavanlaisia perinteitä: Päivä alkaa brunssilla, shamppanjaa ja pieniä makupaloja, Illalla mennään Carrol Serviceen eli joululaulukirkkoon, jossa laulellaan joululauluja kynttilöiden valossa. Lisäksi illoin katsotaan Downton Abbeyn ja Doctor Whon Christmas Speciaalit.
 Joulukakku eli 'Christmas cake' on yleensä ostettu lähinnä koristeeksi. Sisällä on marsipaanin lisäksi rikas alkoholilla maustettu hedelmäkakku, josta itse en juurikaan välitä.
 Anoppini on säästänyt mieheni vanhan joulukalenterin, joka on todella kaunis.
 Meildän aikamme kuluu leikkien lapsen kanssa
 Kuusen alla on paketteja kerrakseen, tänne ei joulupukki osaa tulla - eihän täällä ole luntakaan.
 Talo on täynnä joulukukkia ja -kortteja, niitä englannissa lähetellään ehkä jopa enemmän kuin Suomessa.
 Anoppini puutarhasta löytyy mistelin oksaa ja hollyn oksia, joita on tuotu sisälle koristamaan lamppujakin.
 Ulkona sataa. Olimme eilen uimassa läheisellä kuntosali-spa klubilla, jossa poikani oli tottakai aivan hirvittävän innostunut, hän rakastaa uintia. Hyvä tapa viettää iltapäivää, sillä ulkona leikkiminen tuntuu aika kurjalta tässä säässä.
 Eilen aamulla haettiin myös kinkku läheisestä Hadleyn lihakaupasta, jossa jonoa oli ulos asti: Puoli tuntia kesti kinkun hankinta täällä maaseudulla siis.
 Englantilaiseen jouluun kuuluu meillä paljon lohta ruoaksi, sillä mieheni vanhemmat ovat vegetaristeja.
 Englantilaiseen jouluun kuuluu myös Panettone, italialainen joulukakku, joka tulee hienossa laatikossa. A toki halusi kiivetä laatikkoon ihastelemaan sitä.
 Kakun päälle laitetaan tähtisädetikut palamaan. Panettonea voi maistella esimerkiksi teen kanssa. Maitoteetähän täällä nautitaan aina kello kolmelta iltapäivällä. (Kun taas kello viideltä on se Gin'a'clock)
 Tämä on huomattavasti englantilaisia joululeivonnaisia paremmin minulle maistuva herkku.
 Rauhaisaa joulua teille kaikille! Ystäville, sukulaisille ja ihan jokaiselle. Toivottavasti teidän joulunne on valkoisempi kuin tämä joulu!
I am spending my Christmas in England this year. On the country side in Colchester. It's incredibly beautiful, even though there is no snow. My Chistmas traditions in England include good food, a carrol service, Queen's message, a country ramble with the piglets, some panettone, a Christmas curry or two, Champagne jellies, holly decorations, opening the presents, Downton Abbey & Dr. Who Christmas specials and of course peaceful relaxing at my mother-in-law's house. I feel like I've waited a long year to get here, so I'm incredibly pleased now. Peaceful Christmas to you all! Remember - if you haven't done it by today, maybe it's time to just leave it for next year, let's just enjoy it now:)

2 kommenttia:

  1. Ei oo ainakaan täällä Pohjois-Savossa juurikaan enemmän lunta kun sielläkään... :/ mutta hyvää ja rauhallista joulua sinulle ja perheellesi! <3 :)

    VastaaPoista

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...