Tällä viikolla juttelin ystäväni Yanyan kanssa. Hän on PhD student, joka meni naimisiin ja sai lapsen kesken väikkärinsä tekemisen. Niinkuin minäkin sain. Hänen poikansa on nyt puolitoistavuotias ja asuu kaukana Kiinan toisella laidalla Yanyan äidin ja isän kanssa. Hänen miehensä asuu myös täällä Xi’anissa.
Yanya näkee poikaansa kerran puolessa vuodessa. Joka ilta hän soittaa pojalleen puhelimella. Poika sanoo joka päivä mummulleen, että “Minulla on äitiä ja isiä kova ikävä”.
Monet ovat sanoneet Yanyalle, että hän on huono äiti. Kun jättää lapsensa pitkäksi aikaa. Mutta kun opinnot ovat kesken, jonkun pitää hoitaa poikaa. Yanyan tapaus on Kiinassa enemmän sääntö kuin poikkeus, että vanhempien täytyy muuttaa toiselle paikkakunnalle ja elää pitkiä aikoja erossa lapsistaan.
Kiinassa lapset ovat ns. isovanhempien ‘omaisuutta’. Kun lapsi syntyy, oletetaan, että isovanhemmat hoitavat lasta pääasiallisesti. On harvinaisempaa, että vanhemmat itse hoitaisivat lapsensa. Samaan ajatusmaailmaan kuuluu, että yhteiskuntarakenne olettaa työssäkäyvän ikäluokan pitävän huolta vanhemmistaan. Eli ole mitään KELAa, joka pitäisi vanhuksista huolta.
Yhden lapsen politiikka on tehnyt tästä hankalaa. Jos naimisiin menneestä pariskunnasta molemmat ovat ainoita lapsia - heidän kontolleen tipahtaa neljä vanhenevaa ihmistä huollettavaksi. Tämä on varmasti ollut yksi syy siihen, miksi Kiinan hallitus avasi tänä vuonna mahdollisuuden hankkia toinen lapsi, ihan kaikille.
/This week I discussed with my friend, Yanya. She’s a PhD student and she had a baby a couple of years ago, in the middle of writing her dissertation. Just like I did. Her son is now one and a half and lives very far away on the other side of China, the country size of Europe, with Yanya’s parents. Her husband also lives in Xi’an.
One child policy has made this system to be really difficult, because if the working class couple are both only children, this means they have four elderly to take care of… Which can be quite taxing if they are ill and in bad condition. Perhaps this was also the reason why Chinese government decided to allow everyone to have two kids from this year on.
This week, I have felt enormous gratitude. I am so privileged as an individual to be born to Finland. The difference between me and Yanya is that I also travel to work thousands of miles away from home, but I can bring my own little loved one with me. Every Finn has already won the lottery when they were born into Finland.
Yanya näkee poikaansa kerran puolessa vuodessa. Joka ilta hän soittaa pojalleen puhelimella. Poika sanoo joka päivä mummulleen, että “Minulla on äitiä ja isiä kova ikävä”.
Monet ovat sanoneet Yanyalle, että hän on huono äiti. Kun jättää lapsensa pitkäksi aikaa. Mutta kun opinnot ovat kesken, jonkun pitää hoitaa poikaa. Yanyan tapaus on Kiinassa enemmän sääntö kuin poikkeus, että vanhempien täytyy muuttaa toiselle paikkakunnalle ja elää pitkiä aikoja erossa lapsistaan.
Kiinassa lapset ovat ns. isovanhempien ‘omaisuutta’. Kun lapsi syntyy, oletetaan, että isovanhemmat hoitavat lasta pääasiallisesti. On harvinaisempaa, että vanhemmat itse hoitaisivat lapsensa. Samaan ajatusmaailmaan kuuluu, että yhteiskuntarakenne olettaa työssäkäyvän ikäluokan pitävän huolta vanhemmistaan. Eli ole mitään KELAa, joka pitäisi vanhuksista huolta.
Yhden lapsen politiikka on tehnyt tästä hankalaa. Jos naimisiin menneestä pariskunnasta molemmat ovat ainoita lapsia - heidän kontolleen tipahtaa neljä vanhenevaa ihmistä huollettavaksi. Tämä on varmasti ollut yksi syy siihen, miksi Kiinan hallitus avasi tänä vuonna mahdollisuuden hankkia toinen lapsi, ihan kaikille.
Tällä viikolla minä olen kokenut olevani erityisen onnekas ja hyväosainen. Että minä saan matkustaa töihin tuhansien kilometrien päähän, niin kuin Yanyakin. Ero on vaan se, että minä saan tuoda oman pikku höpöläiseni mukana. Kaikki suomalaiset ovat voittaneet lotossa jo siinä vaiheessa, kun syntyvät.
Sanoin Yanyalle: Älä anna kenenkään sanoa sinulle, että olet huono äiti. Sinä olet paras äiti tälle lapselle. Muista se./This week I discussed with my friend, Yanya. She’s a PhD student and she had a baby a couple of years ago, in the middle of writing her dissertation. Just like I did. Her son is now one and a half and lives very far away on the other side of China, the country size of Europe, with Yanya’s parents. Her husband also lives in Xi’an.
Tanya sees her son once in half a year. Every year she calls her son on the phone. The boy says every day: “I miss my mother and father so much”. Many people have said to Yanya that she’s a bad mother for leaving her son. But she has to finish her degree and along with her husband, they are the working class Chinese which means that they have to provide not only for themselves but for their parents. There is no social security system to take care of the elderly. When a kid is born in China, it is expected that the grandparents take care of the child and the working class takes care of the grandparents.
One child policy has made this system to be really difficult, because if the working class couple are both only children, this means they have four elderly to take care of… Which can be quite taxing if they are ill and in bad condition. Perhaps this was also the reason why Chinese government decided to allow everyone to have two kids from this year on.
This week, I have felt enormous gratitude. I am so privileged as an individual to be born to Finland. The difference between me and Yanya is that I also travel to work thousands of miles away from home, but I can bring my own little loved one with me. Every Finn has already won the lottery when they were born into Finland.
I said to Yanya: Do not let anyone say to you, that you are a bad mother. You are the best mother to your own child. Just remember that.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti