Tulisia ankan kauloja

Tyypillinen lounaani Kiinassa. Tähän lisätään myös kaksi munaa.

 Me elellään täällä ihan tavallista Kiina-arkea. Se on sellaista, että aamulla jompikumpi vanhemmista lähtee töihin ja toinen jää lapsen kanssa. Ollaan jaettu viikot puoliksi: 3,5päivää töitä kummallekin. Eli teen töitä hieman myös lapsenhoidon ohessa ja välillä vaan lomaillaankin.

 Mieheni kirjan deadline on kuun lopussa ja siitä on vielä 4 chapteria auki. Kirja kertoo Japanin historiasta.  Minä ohjailen kiinalaisia opiskelijoita ja kirjoitan omia artikkeleitani.

Sunnuntaisin Kiinassa on vähemmän savusumua kuin normaalisti, koska tehtaat ovat kiinni. Saatiinkin nauttia sinisistä taivaista. Tänään on tiistai ja pilvenpiirtäjät ikkunassamme hukkuvat valkoiseen vaippaan.

 Kiina-arjen suurimpia haasteita ovat:
- Toimiiko internet/VPN tänään, eli päästäänkö edes sähköpostiin, saati sitten faceen tai bloggeriin. What’s up sentään toimii. Ystäväni lähettelevät minulle youtube videoita (sorry, ei toivoakaan et niitä pääsis katselemaan) ja sanovat, että hei, jos et tiedä jotain juttua niin googleta (sorry, täällä käytetään Baiduta ja sillä hakeminen ei oo ihan sama juttu kuin googlella)
- Löydetään tapoja väsyttää poikanen (Puistoja, sisäleikkipaikkoja, uintia, urheilukenttiä jne.)
- Alakerran inconvenience storessa shoppailu - aina yhtä kaoottinen kokemus, joka on parasta tehdä hieman ryypänneenä... Kutsutaan meilläpäin nimellä "Going inconvenient".
-Löydetään ruokaa, jota poika suostuu syömään. Inconvenientistä löytyi PE-RU-NOI-TA... Ja voita. Voi mikä onni, kun lapselle voi keittää perunoita. Tosin mikroahan meillä ei ole, joten tein luovan ratkaisun edellispäivän perunoiden lämmittämiseksi. Laitoin ne muovipussiin ja pussin vesihauteeseen. Avot, lapsi söi lounaaksi lämpimiä perunoita voisulalla.

 Miksi minä pidän niin kovasti täällä haasteellisessa maassa olemisesta? No koskapa jokainen päivä on seikkailu. Koskaan ei tiedä, mitä tulee vastaan. Sunnuntaina menimme sulkapalloon poikasen kanssa. Ystäväni ja paikallinen PhD Student Ren Xiao Jin oli tuonut Wuhanista tuliaisksi tulisia ankan kauloja. Kuulitte oikein, chilissä uitettuja ankan KAULOJA. Nämä ovat maankuuluja herkkuja. Toki nämä olivat sen verran tulista tavaraa, että niitä piti syödä kumihanskat kädessä, koska muuten chili tarttuisi käsiin... Niinpä sitten syötiin. Minä sain syötyä kaksi... Sanottakoon, että ankan kaula on suurimmaksi osaksi rustoa, jonka päällä liha on. Kiinalaiset ovat hulluja kaikenlaiseen lihaan, jota on ruston päällä, oli kyseessä sitten kaula, aivot tai jalka... Lihahan on ihan tylsää, jos siinä ei ole luuta mukana... Siis eurooppalaiset ovat aivan hulluja, koska tykkäävät syödä kanankin niin, että siinä on vaan rintafile... Minusta tällaiset kulttuurierot ovat kiehtovia. Näitä tilanteita et opi lukemalla kirjoista. Etkä käymällä turistiretkellä. Tämäkin juttu selvisi minulle vasta viime vuonna Chongqingissä.

 Niinpä nautimme niitä sitten tyttösten kanssa siinä sulkapallokentän laidalla. Ihan normaalia. 

Zuo Jing, Lei Lei ja Ren Xiao Jin poseeraavat

 So this summer as opposed to last summer in China - is not about running around 5 cities in 4 weeks... This summer we have settled into our normal Xi'an life routines: We both work about 3,5days per week and half time take turns in Tops-sitting. My husband is finishing a book about the history of Japan and I am supervising students as well as writing my own papers when it is my working days. Yes there are many challenges in the life in China in comparison to the life in Finland: Big issue is the constantly never working internet. I have gotten to facebook with a VPN once since I got here - and I've posted one blog article... Blogging every three days is a miracle if it happens. But still, I love being in here. Why? Because every day is an adventure. On Sunday, the Xi'an people had closed the factories and it was a beautiful, sunny blue sky day. That's rare in here. You could even see the mountains. On Sunday Tops and I went to badminton also. My friend and phd student colleague, Ren Xiao Jin had brought some delicacies back from her business trip to Wuhan. Spicy duck throats, that you must eat with gloves because they are so spicy... Yes, this is perfectly normal to be eating on a badminton court in +33C temperature - Duck throats. Delicious! This is why I love being in China. Because every day, there is some mental experience that sneaks upon you, which as a Finn, I think is raving mad. But the locals think it's the most natural thing to do. China <3