"Se pitää vaan hyväksyä."

Kävin menneellä viikolla keskustelun kiinalaisen kolleegani kanssa keskustelun internetistä. Tai siitä, miten paska se on. Kysyin häneltä, miten hän voi tehdä työtään, jos ei pääse Google Scholariin. Kysyin, että mitä hän sitten tekee:
"Se pitää vain hyväksyä", hän sanoi.

Ja kertoi sitten siitä, miten Kiinan päämiehelle oli esitetty viime viikolla suositus maan korkeimpien tiedemiesten taholta. Ehdotus oli, että hallitus lakkaisi kontrolloimasta laajakaistanopeuksia ulkomaisille www-sivuille. Kiinan pää oli hiljaa, eikä vastannut tähän pyyntöön mitään. Kiinan hallitus tekee Kiinan ulkopuolisille sivustoille pääsemisestä sen verran hankalaa, että suurin osa kansalaisista ei edes yritä. Ystäväni, jotka ovat vierailleet täällä, ovat tulleet samaan tulokseen, että ei kannata edes yrittää. Jopa Henri luopui aikeestaan kirjoittaa paperi syksyllä 2014, koska yksinkertaisesti nettiin ei vaan täällä pääse. Asiat, joiden hoitoon menee Suomessa tunti, menee täällä päivä. Tai Suomessa päivän työt kestävät täällä viikon. Tilanne on Xi'anissa paljon hankalampi kuin vaikkapa Pekingissä ja Shanghaissa.

Mietin, millaista olisi, jos minun oikeuttani tietää asioita maailmassa rajoitettaisiin näin paljon jatkuvasti. Voisin saada maailmasta ainoastaan sellaista tietoa, jonka joku olisi valinnut minulle etukäteen. Tällaiset ajatukset tuovat mieleeni keskiajat ja millaista on mahtanut olla, kun maailmasta saatava tieto on ollut äärimmäisen rajallista ja sillä, että millaisia kirjoja kunkin kirjastossa on ollut, on ollut paljon enemmän merkitystä maailmankuvan ja yksilön identiteetin rakentumisen kanssa.

Mikä on kriittinen määrä tietoa? Onko se sellainen määrä, jossa kokee, ettei enää tarvitse uusia tiedonlähteitä? Tottakai tämänkin hetken maailmassa tieto on äärimmilleen suodatettua myös Euroopassa, jossa yritykset hallitsevat tietoa, joka meidän eteemme tulee, esimerkiksi heidän www-sivuillaan. Joku algoritmi päättää, että mitkä päivitykset näen Facebook-feedissäni ja vaatii tavalliselta tallaajalta paljon viitseliäisyyttä nähdä pintaa syvemmälle. Ja tieto sosiaalisessa mediassa on astetta subjektiivisempaa kuin aikakausilehdissä. Tapa ottaa oman elämän tieto haltuun, on tutustua aiheeseen itse - arvioida lähteiden luotettavuutta ja tehdä omat johtopäätökset siitä, mitä uskoa ja mitä ei.

Ehkä minä valitan kiinalaisesta netistä vain siksi, että saavutetuista eduista on vaikea luopua. Siis että jos on oppinut käyttämään youtubea ja googlea päivittäin ja nopein yhteyksin, on vaikea elää ilman niitä. Toisaalta kiinalainen ei kaipaa sitä, mistä ei tiedäkään. Pistää miettimään, että mitä on se tieto, johon minulla ei ole Suomessa pääsyä.

Tämän postauksen kuvituksena oli kuvia tietokoneiden vaihtoviikoilta yliopistolla.

/today thinking of the Chinese internet. Which really stops me and everyone else here from accessing foreign websites. The speeds out of China are so slow that most people stop trying. That is an effective method of controlling information. The Chinese government decides what We see or  dont see. "We just got to accept it" said my colleague when i asked him, how can he work or do research without Google scholar. The head Of chinese government had been asked to stop limiting the bandwith outside of China, my the leasing scientists of China. He sais nothing. He Did not say no. He was silent.

Information everywhere in the world is limited, is controlled by someone. It its most Of the time pretty subjective too, based on not only someone's empirical evidence of it, but also their perception of it. In europe, big companies control what We see in their Pages by algorithms. I am upset i dont see Google in China because i am used to seeing it. Chinese dont miss what they dont know about. Makes me wonder what are the things We in Europe, are not allowed to see.