lauantai 8. kesäkuuta 2013

Saatoin varata ihan muutaman lennon

14 lentoa... huh huh. Eikä riitä loppuvuodeksi ees:( Kyllä on hiilijalanjäkeä taas kuluva näissä pilvissä. Onneksi poikani ei tarvii lentää noista kuin ehkä puolet ja mieheni... No, hänellä omat lennot taitavat nostaa suunnilleen samoihin lukuihin.
 Mä haluaisin vähän avauta siitä, miten kökköjä yhteyksiä Suomesta on Kreikan pääkaupunkiin...
 Ei voi olla, että lennot Osakaan on helpompi järjestää... Ja maksaa suunnilleen saman verran!
 No, mut loppuvuodeks on taas reissuja luvassa näiden kuvien takana oleviin kaupunkeihin. Toivottavasti päästään käymään myös jossain, missä ei olla aiemmin käyty - tällä hetkellä taitaa kaikki kohteet itseasiassa olla jo moneen kertaan matkailtuja. Tosin kaikissa en oo käynyt tän blogin aikana, joten eiköhän teillekin riitä taas matka-aiheisempia juttuja loppuvuonna. Euroopassa ollaan vielä reilun parin kuukauden ajan ja kesän lopussa sitten matkaamme jälleen maailmalle. Toisaalta jännittää, mutta toisaalta olen vielä siinä tilassa, että nautiskelen Suomen kesästä, minkä voin. Valitettavasti kalenteri täyttyy vinhaa vauhtia menoista - taitaa olla enää kaksi viikonloppua, jolloin ei ole mitään varsinaista agendaa. Täytyykin yrittää pitää ne vapaana, jotta on edes vähän hengähdystä tässä elämässä.
 Tunnistatteko maat/kaupungit?

I've booked some flights this week, 14 to be exact. This is unfortunately not enough even for the end of the year. That does not include Christmas or inner China flights. However, new adventures await!

4 kommenttia:

  1. Jes, mä pääsen nojatuolimatkailemaan sun siivellä! :D

    VastaaPoista
  2. Kökköjä ja ökykalliita yhteyksiä löytääkseen ei tarvitse edes mennä Suomen ulkopuolelle. Nimim. Tokioon olisi päässyt halvemmalla kuin Inariin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inari on haastava kohde! Ainakin jos ei halua ajaa sinne autolla. Ja silloinkin saa istua kyllä ittensä kipeeks.

      Poista

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...