tiistai 4. marraskuuta 2014

Hipsterihutongit

Sunnuntaina Pekingissä Yuanmingyuan puutarhan jälkeen otettiin metro Nanluo Guxiangiin, eli hipsterihutonkiin.
Tällä alueella Pekingin nuoriso shoppailee ja länsimaalainen kulttuuri kohtaa itämaisen.
Kävelimme suoraan pohjoiseen läpi hutongin, mutta kuitenkin länteen, kohti rumpu- ja kellotorneja.
Myynnissä oli jos jonkinlaisia houkutuksia.
Alue muistuttaa minua Xintiandista hieman Shanghaissa, mutta tämä oli kuitenkin vielä pysynyt hutongin muotoisena.
Tässä alla olevat eivät suinkaan ole karvabikinejä (I know, how disapointing), vaan poronsarvisia korvaläppiä... No, tästä kaupasta mukaan tarttui kaksikin juttua, niistä myöhemmin.
Shoppailukeli suosi. Kiitos APEC-konferenssille sinitaivaista!
Minimatkailija oli tässä vaiheessa hieman väsykissa.
Ehkä koko kadun karuin näyteikkuna, jossa oli kolmen metri korkuinen neon vihreä laama, jonka brändi oli suorana käännöksenä kiinasta: "Motherf*cker".
Mieheni kävi toki heti shoppailemassa sieltä teepparin meidän pikkuiselle. T-paidan sisällä on salatasku hashita varten. Vain Pekingin hipsterihutongeista!
Starbucks oli naamioitunut Tang-dynastian aikaiseksi rakennukseksi ja ainoastaan logo paljasti kahvilan...
Mun yks heikkous on paperisateenvarjot. Musta ne on niin kauniita, että niitä voisin milloin tahansa ostaa kaappini täyteen.
Muistathan rakastaa pellavatyyppejä!
Ehkä kadun pelottavin kauppa:
Hipsterihutongit päättyivät rumputornille.
Mutta sieltä kävelyreissumme jatkui vielä pitkästi.
Ohi Hou Hai järven Gulou Dajieta pitkin.
Tällaisella hienolla kelillä siellä oli toki porukkaa kuin pipoa sunnnuntaina.
Mut ottaen huomioon, että Pekingin pinta-alasta on enää 4% vanhanaikaisia rakennuksia, nykyisin on hyvä jos ees löytää hutongin. Hipsterihutongit ovat yläluokan juttu tietystikin - kenellä olisi varaa asua järven rannalla Pekingissä ja vielä yhdessä tasossa...? Ainoastaan eliitillä. Me tavikset pääsemme kyllä ihailemaan näitä alueita ja taloja, mutta minulla ei elinaikanani tule olemaan varaa asua täällä. Ehkä ihan hyvä niin.
So on our blue sky Sunday in Beijing, we left the Yuanming gardens and spent the afternoon shopping and walking in the hipster hutongs of the capital. Our route was to take the metro to Nanluo Guxiang and then walk north west from there, through the hutongs. The tat on sale is posh there, it's meant to bring together the east and the west culture. Good examples being a Starbucks entirely masqueraded into an old Chinese building. The old buildings however are only 4% of the landscape of Beijing. This is because skycrapers are just more profitable in the housing business: You can fit more people in. It's actually harder than one expects to find an authentic Beijing experience in Beijing now a days... Even the remaining hutongs are now so expensive to live that only the elite can actually do that. The rest of us mortals can walk along them on sunny sundays and do shopping. I would recommend the street north from Nanluo Guxiang. It's got some great shops, including ear muffs with antlers and the gigantic neon green 'Motherf*cking' lama...Something you don't see everyday.

2 kommenttia:

  1. A starfucks t-shirt would be nice...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. i'll bring you one if you promise to wear it for the office.

      Poista

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...