Meeting basic needs in China

  Jotta ette kuvittelisi kaiken menevän aina kuin Strömsössä, tässä katkelmia meidän lapsenhoitoarjesta Xi'anissa.

  Aika Kiinassa menee niin nopeasti, tuntuu että vastahan sitä lähdettiin. Nyt edessä on enää viikko täällä kotona xianissa ja muutama päivä Pekingissä. Näiden aikana on tarkoitus paiskia töitä ja kovaa vielä. Tietystikään varsinaista työaikaa ei ole nimeksikään vaan suurin osa on lainattua aikaa, lapsenhoidon ohessa tapahtuvaa. Kun päätimme tulla Kiinaan 2012, olimme sellaisessa lapsenhoitokulttuurissa, että isi hoitaa poikaa 4 päivää viikosta ja yhden hoiti silloin tätini + minä kaksi päivää. Kiinassa emme palkanneet ayita vaan minä hoidin 3 päivää, mieheni 4 päivää viikossa. Onneksi on liukuva työaika! Täällä nimittäin paiskitaan tosiaan töitä myös viikonloppuisin ja iltaisin. Ja tämä tietysti jättää aika vähän aikaa varsinaiselle perhe-elämälle.

  Kuitenkin tilanne on minusta kohtuullinen verrattuna Suomeen. Iltaisin ehditään katsoa tv:tä yhdessä ja illallistaa yms muita juttuja. Lisäksi kolme päivää viikosta pääsen viettämään poikani kanssa: Leikkipuistoja, nähtävyyksiä ja joskus vaan juoksentelua ulkona.

 Päivät täällä saattavat olla todella erilaisia lapsen kannalta. Viimeisen kahden viikon aikana on koettu sitä uhmaikääkin ihan tarpeksi. Se lähti siitä, että  häntä kyllästytti perinteinen leikkipuistomme, joka on keskellä ostoskeskusta. Hän haluaisi vaan katsella (ja tietysti kokeilla) leluja, joita on myynnissä leluosastolla. No, toki kuluuhan se aika niinkin että seisoskellaan 45minuuttia katsomassa autoja ja junia paketeissa.

 Nyt ollaan selkeästi siinä vaiheessa, jossa pitäisi pystyä kommunikoimaan, ettei jokaista autoa tai omenaa voi ostaa tai ottaa mukaan. Kiukkukohtauksen hän saa aikaiseksi siitä, jos hän kuvittelee, että saa jonkun jutun ja sit ei saakaan. Samoin jos hän kuvittelee, että mennään johonkin tuttuun paikkaan, mutta sitten mennäänkin johonkin toiseen. Eli kyse on siitä kommunikaation puutteesta. Kuvia hän käyttää edelleen täysin minimissä, varmasti se johtuu myös siitä, että minä en tarpeeksi aktiivisesti jaksa niitä hänelle tuputtaa. Kun eivät ne tahdo tarttua, eikä hän tajua niiden merkitystä. Ollaan oltu niiden kanssa kohta puoli vuotta samassa tilassa. Ehkä se vaan johtuu äidin puutteellisuudesta tai siitä, että kun edistystä ei tapahdu kuukausien saman jutun tekemisen päätteeksi, sitä tuntuu, että miksi ihmeessä mä tätä teen, tää on ihan älytöntä. Ihan hirveä työ, eikä lapsi siltikään tajua.

Lisäksi on päiviä jolloin hän söisi vaan nuudeleita. Nykyisin hän onneksi syö myös paistettua riisiä munalla ja nakinpaloilla ja joskus pähkinöillä ja kaalilla ja sitten se parsakaali on herkkua. Myös hedelmiä, kuten mandariineja ja banaania menee.
Oma tahto on hänellä kova ja välillä se on tehdä kaikkea kiellettyä, kuten kiipeillä lavuaareihin tai keittiön tiskipöydälle. Siis välillä tämä lapsi on todella ihana ja mukautuva ja kaikki menee kuin vettä vaan täällä Kiinassakin, mutta välillä on sellaisia jaksoja, jolloin hän on todella rasittava ja aikuisen pinnaa tarvitaan tosiaan.

Toisaalta ajattelen, että näin on varmaan melkein kaikkien lasten kohdalla, että välillä he osaavat olla todella hankalia ja olet iltaisin itse ihan lopussa heidän kanssaan. Kuitenkin täällä ollessa huomaan, että minulla on sitä pinnaa, enkä ole hänelle huutanut koko aikana kuin ehkä kerran (joo ja sitä kadun). Oikeastaan kyse pinnasta on siinä, että onko saanut nukuttua ja syötyä ja liikuttua (ja tehtyä töitä). Jos itsellä on perusasiat kunnossa, eli ei väsytä, ei turvota ja on energinen ja aikaansaanut olo, niin sitten jaksaa sitä lapsen marinaa ja kenkkuilua ihan eritavalla. Ja jos ei itse provosoidu, niin lapsi ottaa siitä mallia ja käyttäytyy paremmin. Niinpä sanoisin, että tärkeintä tällaisilla komennuksilla on huolehtia itsestään ja etenkin ajan tehokkaasta käytöstä. Aikaa tulee riittää sekä perheelle, työlle että nukkumiselle.

Loppuhuomautus vielä: Oletteko huomanneet, että jos ei saa nukuttua omasta valinnastaan niin pystyy tsemppaamaan seuraavan päivän ihan eritavalla kuin että ei saa nukuttua koska joku pitää sinua hereillä... Eli biletyksen tai väikkäripaperin kirjoitusyön jälkeen seuraava päivä menee ihan eri asenteella kuin jos valvoi lapsen valvomisen takia. Nyt parasta mennä nukkumaan, sillä oon pari päivää YH:na ja yöllä todennäköisesti kukutaan. Hyvää aikaa tehdä siis töitä, lapsi katsokoon videoita jos välttämättä haluaa olla klo 02 pystyssä.

Four weeks in China, less than two to go. Time has gone by way too fast. Days vary on how difficult they are. The main thing that changes is the mood of the child. My child is sometimes a complete angel. He has angel days and then he has what I'd call 'spirited days'. On the latter, he can be really needy and stubborn and often that's due to bad sleeping patterns. He has very basic needs really: Food, drink, poo, run around, apple, car, sleep. If those are met during the day, he can be very very happy and we run into no trouble at all with him. But then there's those other days. Maybe he has not slept very well previous night, or something. Maybe he can't fall asleep during the day, or something. Those can lead to a very difficult child, who is then best to be kept at home. Often here he will also find things to do that he shouldn't, like climbing into the sink or on the kitchen counter. How difficult this is for me depends entirely on how much sleep I have gotten, have I eaten and excersised and have I done my work. Actually quality of life really comes down to simple things like those - it's all about meeting basic needs of the whole family. Overall this has been a good month. I have managed much more than I thought I would, yes it's been also frustrating at times, but mainly we've been well under the stress levels - slept, ate and excersised well. We've even found time to watch television and some films, which at the start we thought we might not find time for. And I've sent 11,5kg of stuff home. Some shopping done then yes. I am in a way happy that we are going back to Europe - Winter in China is very hard. But I hope we'll be back very soon, maybe in the spring, after my phd is out.