maanantai 10. marraskuuta 2014

Mummupusuja, muovailuvahaa ja parsakaalia

 eli Aishan elämää Kiinassa 2014 osa 2 Apua kun nää viikot menee niin nopeesti! Mä oon edelleen innostunut Kiinasta:) täällä on kivaa.

Viime viikolla paistoi aurinko monena päivänä ja oli niin kesäkeli että äiti antoi mun ottaa vaatteita vähemmäksi. Mä olisin ihan koko ajan ilman vaatteita jos vaan voisin. Vaatteet on ihan turhia! Parhautta on kun voi kiivetä sänkyyn peittojen väliin ilkoisillaan ja hyppiä ylös alas!

Äiti oli mun kans tällä viikolla monena päivänä. Ykskin aamu me tavattiin Yin Meng äitin työpaikalla ja sit mentiin taksilla sellaiselle kampukselle ja siellä ootti meitä Ouyang jonka mä muistan Suomesta. Siellä oli vaikka mitä kivoja puutarhoja ja mä sain juoksennella amfiteattereissa ja pensaslabyrinteissa. Ainoo vaan ettei äiti taaskaan antanut mun hypätä sinne lampeen uimaan, pahus:/

Alan olla vähän kyllästynyt tohon mun lähisisäleikkipuistoon. On siellä pallomeri, trampoliini, keinu ja kolme karuselliäkin, mutkun mä käyn siellä melkein joka päivä niin onhan se jo vähän niin kun nähty. Hiekkalaatikossa ei muuten oo hiekkaa vaan ruskeeta riisiä, mikä on kiva mut äiti ei tykkää kun mä maistelisin sitä joskus. Mun suosikkijuttuja on kuitenkin se kun äiti rakentaa tosi ison tornin palikoista ja sit mä saan potkia sen maan tasolle. Siitä äiti ansaitsee nenäpusun. No ansaitsee se äiti niitä toki muutenkin.

Paikalliset mummut tykkää täällä flirttailla mun kans. Tällä viikolla ykskin tuli ihan ikkunan taakse kun oltiin kahvilla Starbucksissa. No mä sit päätin pussata sitä lasin läpi. Siitäkös se innostui ja Sen tytärkin kokeili heti perään. Vanhemmat naiset on siis niin helppoja!

Käytiin me muutes yks päivä ihan uudessa leikkipaikassa, se oli sen ison tornin lähellä. Siellä oli yks ihan huippujuttu: nimittäin pyörivä peilikaappi, jonka keskellä oli sellainen spiraalin mallinen kiipeilypuu, jota pitkin mä kiipesin kattoon ainakin 10 kertaa!

Koska mun elämä on kuitenkin välillä vähän tylsää, mä yritän keksiä kaikkia uusia leikkejä. Tällä viikolla esimerkiksi mä keksin että äitin ja isän selän taakse voi kiivetä jos ne istuu liian pitkään koneella. Ja siitä sit kiipeen olan yli ja hyppäänJos hyvin käy niin sit siitä voi päästä selkäratsastelemaan tai tulla heitetyksi sängylle. Tykkään kans piirrellä äitin vihkoon monia kuvia ja sit myös sohvatyynyt kaipais mun taidetta, mut äiti mielestä ei.

Äiti osti mulle yks päivä muovailuvahaa. Ai että mä tykkään muovailla ja vielä enemmän vaan siitä miltä muovailuvahaa tuntuu käteen ja mun poskea ja huulia vasten. Mä vahdin mun vahoja kuin haukka ja riitelin äitin kanssa siitä et saako niitä viedä sänkyyn. Miks muka ei? En yhtään ymmärrä...

Muutenkin mua kiinnostaa kaikki tekstuurit. Tykkään etenkin kumista. Omin äitin kumihanskat ja ne on mulla mukana aina. Laitan niitä välillä käteen, mut lähinnä ne vaan tuntuu kivalta. Vähän niin kuin se jääpalamuotti, joka mulla on ollut mukana jo pitkän aikaa. Mun tavarat on siis n. 5autoo, kumihanskat, jääpalamuotti, muovailuvahaa ja omenoita. Ongelmia tulee vaan silloin kun haluaisin ottaa kaikki mun tavarat kerralla mukaan. En suostu käyttämään mitään kassia, ne on naisille!

Mun lempi Teeveeohjelma on tällä viikolla ollut Rango. Mut hyvänä kakkosena on toi Rattatouille. Isi osti sen jonkun jääkuningatarjutun, mutta siinä oli liikaa ihmisiä, ei kiinnostanut mua sit ollenkaan. Saati leegojuttu. Mut sit isi ja äiti katsoi sellaista juttua jossa oli oikeita valaskaloja ja se kiinnosti mua koska kalat ja vesi on mun lemppareita.

Iltaisin äiti yrittää saada mua pelaamaan sellaista kuvalottoa. En jaksa siitä oikein kiinnostua, mut mandariinileikkiä mä suostun pelaamaan, että annan sen mandariinikortin ja saan sit palan mandariinia.

Tällä viikolla mä oon sanonut että Shui! Äiti antaa heti vettä jos sanon niin mut musta se on vaan kiva sana. En oo oikein varma et mitä mä sillä tarkoitan. Oikeestaan mä harvemmin viitsin käyttää mun sanoja, vaikka tietty mä tiedän että äppä tarkoittaa omenaa. Ja nooze nuudeleita. Onhan mulla noita sanoja, mut miks mä niitä käyttäisin kun mä voin ottaa äitiä sormesta ja se antaa sit mulle sitä ruokaa. Tai saanhan mä itsekin otettua niitä jo. Mun lempiruoka on valkosipulissa uitettu parsakaali muuten tällä viikolla. On muuten hyvää, kantsii kokeilla!

Nyt hommiin! Mä yritän potkia äitiä että lähettäis jo leikkimään ulos. Ens viikkoon!

Hi guys! Last week you seemed to like my stories so i will write to you again this monday. The weeks go so fast here! Weve only got like three and a half weeks to go now. I still love China very much! Mum and I have been hanging out together a lot this week. It's been nice. We went to see Ouyang who is a girl I remember and to play with me in Finland. She lives in a big campus where there was lots of gardens with bush labyrinths and amphitheaters and things. I even found a little bush forest, where the leaves were so soft.

I don't know if you like textures, but I sure do. Specially rubber or play doh - what fantastic feeling when you put it next to your face. You should try it! And if not those, then I recommend ice cube trays. I stole mum's rubber glowed and now sleep with them. Mum however doesn't let me take play doh to bed which really is the biggest argument we've had this week. Like 'why'? Does not make any sense, at all...

I am a little bored with the playground near our house. Sure there is a ball pit, trampoline, lots of climbing things and even a swing, but it's the fact I go there every day, you know. And it's just getting  a bit old. However I did go to a new playground near the big tower thing. That one was awesome! There was a rotating mirror closet with a spiral climbing tree inside. That was soo my thing. I climbed 10 times to the sealing. At least!

What else? Well, I have been eating a lot of broccoli with garlic. It's just really good. I also have practised saying Shui! Mum gives me water instantly when I say that, but I'm not quite sure why.

I have also decided that more kisses to mum and dad per day the better. They just get so happy when I do it. Although best is to do it on the nose. They both have delicious noses!

Oh, and trying on mum's clothes, that's pretty fun. Not all of them of course. I like some better than others like her new black and white print shirt, that's like a dress on me and feels awesome.

It's also so much fun to climb in between a parent and a chair. I do that pretty often and sometimes they throw me around the room and onto the bed as result.

I better get on... Let's talk next week my fans!

2 kommenttia:

  1. Voihan ihanuus! Nää on ihan parhaita, nämä jutut sinusta pikkuinen. Olet niin söpö ja ihana. Kaikea kivaa teille kaikille sinne kauas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mä kirjoittelen sit lisää ens viikon maanantaina.

      Poista

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...