sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Toinen koti, toisten silmin

 Tällä viikolla olen saanut esitellä kakkoskotikaupunkiani ystävilleni.
Nämä kaukaiset vieraat ovat pärjänneet Kiinassa erinomaisesti eikä isompia kulttuurishokkeja ole tullut vastaan...
 Mitä nyt se tuktuk ajelu... Ja ehkä Saralle tänään yliopiston naisten vessa...
 Ja mites Henrille se, että lounaaksi vedetään kunnon toast-kulttuurin mukaiset shi fangit ja sitten siihen päälle mennään loppupäiväksi urheilemaan...
 Ohjelma on ollut aika tiukka, mutta jos tälle puolen palloa tulee niin sitten minusta kannataa todellakin nähdä jotain eikä vaan istua hotellihuoneessa.
 Onneksi kaikki kolme ovat erittäin kokeneita matkailijoilta, joten heille on mukava näyttää paikkoja.
 He osaavat arvostaa näkemäänsä.
 He kokeilevat uusia asioita ja mukautuvat paikallisiin tapoihin.
 Kun kutsuu jonkun toisen kotikaupunkiinsa, niin ottaa siinä aina pienen riskin - toisaalta on ihana katsoa toisten silmin niitä omia tuttuja kadunkulmia ja kuulla heidän havaintojaan aiheesta. Minulle niin monet asiat täällä ovat jo tuttuja, joten en tajua yllättyä kiinalaisten tekosista enää samaan tapaan kuin freshman kiinankävijä. Siksipä onkin ollut ihan parhautta saada nämä ihmiset tänne vieraasemme. Xi'an on näyttänyt harmaata ja sadetta, mutta jotenkin ihmeellisesti vierailijat tuntuvat silti olevan tyytyväisiä matkaansa. Toivotaan, että sää Pekingissä suosii paremmin.  
This week I've had the privilage of showing around my second home city to three of my friends from home. It's always somewhat of a risk - you wonder if they'll like it or hate it, but so far this bunch seems really pleased with their experience. They are also very experienced travellers so they know how to appreciate what they see and manage to cram into the times that we are not working. No big culture shocks except maybe one tuktuk ride - but I've never heard them laugh as much, so I think even that was a winner. It's also nice to see China through fresh eyes. I have been so long in here already that it's nice to notice some of the weird things again which I now think are perfectly normal.

Pictures of me (c) Sara Holtkamp

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...