perjantai 19. heinäkuuta 2013

Tennistä

 Viimeviikkoisella Kaijjaanin reissullani ehdin vanhan rakkaan harrastuksen pariin, eli pelaamaan pari tuntia tennistä.
 Kylläpä se maistui mukavalta. Meillä oli ystäväni kanssa varsinaiset nostalgiapelailut, koska 13-vuotiaasta n. 19-vuotiaaksi asti pelailimme näissä maisemissa 1-7kertaa viikossa.
 Minähän siis pelaan sillä asenteella, että jos yhden pelin voittaa niin muu on plussaa. Ja voitinkin - JEE;)
 Saattoipa johtua siitä, että Tero ei ollut pelannut 1,5vuoteen (ja minä sentään pelailen silloin tällöin serkkujeni ja veljeni kanssa). Tennis on kyllä edelleen lähellä sydäntäni ja haluaisin pelata sitä säännöllisesti. Harmi, että siihen tarvitsee suunnilleen saman tasoisen parin - ja sopivan löytäminen Jyväskylästä on minulla ollut toistaiseksi hakusessa. Välillä on ollut toki muutamia, mutta kukaan ei ole jäänyt pidemmäksi aikaa. Ja tietysti viehän se toki aikaa myös viikkoaikataulusta.
Sanoimme Teron kanssa nyt siis hyvästit tälle rakkaista rakkaimmalle tennishallille, jossa olen viettänyt useita satoja tunteja aikaani, varmasti. Saa nähdä, palaammeko sinne pelaamaan enää ikinä:(

Last weekend my friend and I played some very nostalgic games in the Tennis hall in Kajaani, where we used to play several times per week. It's possible that we'll never play again - we shall see. Anyways it was fun and I won! Maybe I'll have to try and find a tennis partner in Jyväskylä - neverending project...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...