En varsinaisesti tiedä, miksi minulta on kestänyt näin kauan katsoa Hunger Games. Äitys jne bla-bla. Noh, sain sen viime viikolla katsotuksi ja sen jälkeen olen olut siitä melkoisen obsessoitunut.
Tämä elokuvahan on kuin minulle tehty: naisprotagonisti kicks all arse. En tiedä, miksi oletin, että tämä elokuva olisi ollut huonompi - mahdollisesti, koska twilight, tai koska nyt mikä tahansa teinin näkökulmasta kerrottu tarina... Noh, olin siis positiivisesti yllättynyt. Reilun parin tunnin aikana ei voinut kuvitellakaan edes liikkuvansa vessaan, sen verran intensiivinen oli juoni. Yleisesti ottaen täytyy onnitella kirjailijaa, että on yleensä saanut idean tähän. Tokihan Battle Royal jne, mutta mitä tarinaa maailmassa ei olisi aiemmin kerrottu? Tässä minusta scifistinen tulevaisuus toimii hienosti - lisäksi olen aina ihannoinut omavaraistalouksia ja toimeen tulemista itse metsästetyllä ruoalla jne. Upposi minuun siis kuin juusto. Oikeastaan ainoa asia, johon olin hieman pettynyt oli se, että päähenkilön pääasiallinen ase on jousi. Tietenkin se on realistisempaa naiselle ja sen käyttö liittyy metsästykseen, joo nämä asiat ymmärrän, mut silti - se vähentää mehukkaita taisteluja kyllä.
Tykkäsin tosi paljon Jennifer Laurencen asuista ja hiuksista. Hän ei ole minulle ideaalisen kaunis, mikä sinänsä kuvastaa erinomaisesti roolihahmoaankin. Katnissin kehitys läpi elokuvan on huikea - parhaita kohtia ovat ne, joita ei alleviivata vaan jotka on luettavissa - hänen tietoinen suunnitelmansa hankkia lääkettä Peetalle vetoamalla kansan tunteisiin heidän feikkisuhteeseensa - jota Peeta pitää aitona - on jotenkin niin kylmää ja niin laskelmoitua julmuuttakin. Toisaalta katselija jää miettimään: Ehkäpä sitten kuitenkin tässä se olisi - minä ainakin jäin nimenomaan tähän Katniss-Peeta suhteeseen koukkuun: Eiköhän kotiin jääneet heilat voi unohtaa - kuka voi enää ymmärtää sinua sen jälkeen kun olet käynyt läpi life'n'dead päivästä päivään jonkun kanssa. Tuli hirveä hinku lukea loput kirjat, että elokuva toimii kyllä jatko-osien myyjänä hyvin
No tämä kolmiodraama on tietysti vain osa Hunter Gamesin viehätystä. Hienoa on seurata maailman kehittelyä ja toimintaa - loppujen lopuksi minä olen kuitenkin Science Fiction fani. Mikä on kontrasti rikkaiden ja köyhien välillä - mikä on kauhun tasapaino - mikä on yhteiskunnassa hyväksyttyä ja mikä ei, mikä rooli on turnajaisilla, uhreilla. Tietysti tarina on hyvin provosoitu ja tarkoituksella teineihin kohdistuva, mutta siihen eläytyminen on jotenkin koskettavaa kolmekymppisellekin.
Katsoin valitut palat uudestaan ja päätin, että ostan DVD:n sillä haluan nähdä sen alusta uusiksi - jotta voin keskittyä näkemään pieniä nyansseja, jotka ekalla katselukerralla menivät ohi. Näin on viimeksi käynyt vissiin Brokeback Mountainin kanssa...
Happy Hunger Games! And may the odds forever be in your favor! Siinäpä se kiteytyykin: Elämässä yleensäkin on voitava voittaa todennäköisyydet - olla se yksi miljoonasta, jos haluaa tavoitella sitä: Se, joka jää henkiin. Viihdyttävää hömppäähän tämä siis suurimmaksi osaksi oli, mutta ai että miten oli tehty mehukkaaksi. Ja Jennifer Laurence tietenkin vetää potin kotiin. Jos pääosaan olisi valittu Kirsten Stewart-- noh, ehkä emme edes halua ajatella sitä vaihtoehtoa. Tykkäsin Winter's Bonesta todella paljon ja Jennifer Laurence ansaitsi ehdokkuutensa tosiaan. Täytyy ihailla hänen työskentelyään, se on niin uskottavaa ja koskettavaa. Esimerkiksi hänen esiintymisensä chat showssa on aivan uskomatonta katseltavaa: Onko kukaan ikinä näyttänyt niin pelokkaalta ja samalla paikkaankuulumattomalta?
Olen iloinen, että taas on kerrottu yksi tarina action sankarittaren näkökulmasta. Lisää tällaista kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti