torstai 18. lokakuuta 2012

P.S. Leikkasin tukkaani

Kuten kirjoittelinkin, edellinen Lontoon reissuni oli liian lyhyt, joten oli kertakaikkisen pakko varata suomalainen kampaaja. Käyn kampaajalla niin harvoin, että en ole löytänyt Jyväskylästä mieleistäni. Olen kerran käynyt Napsissa, hääkampaukseni teettämässä. Se oli kylläkin Tampereen liike, mutta olin silloin kyllä tyytyväinen. Niinpä päätin nyt kokeilla tätä vapaudenkadun toimipistettä.
 
Tunnelma liikkeessä on mukavan ylellinen ja rauhallinen. Kynttilät palavat hiusten pesu tapahtuu hämärässä huoneessa, jossa on indiskatyylisiä lyhtyjä... Just sellaisia, joita olen ajatellut meidän terassille joskus hankkia.

Tarkoituksena oli siis parantaa hiusten kuntoa, sillä edellisen kerran kävin lähemmäs 2 vuotta sitten ennen lapsen syntymää lyhennyttämässä. Nuori harjoittelija oli varannut minulle aluksi liian lyhyen ajan, minun tukkaani kun leikataan niin sen nimi on aina: "mallin muutos", mikä sinänsä on harhaanjohtavaa, sillä malli nyt on ollut sama viimeiset 20 vuotta. Jouduin siis varaamaan toisen ajan keskusteltuani kampaajani, Salen kanssa.

Olen kyllä kaikkien kampaajien kauhu: Valmiiksi jo tyytymätön ja epäilevä, että mitäköhän tästä tulee. Lontoon kampaajani oli kuulema rikkonut latvani muutama vuosi sitten sellaiseen malliin (V), ettei enää ole kymmeneen vuoteen ollut muodissa. Noh, nyt leikattiin enemmän U-malliseksi ja paksunnäköiseksi. Pituutta lähti 10cm, mutta niinhän se on, että kun pitkätukkainen käy parturissa niin kukaan ei huomaa - ei äitini, eivätkä työkaverini. Ehkäpä siinä leikkauksessa kuitenkin tärkeintä on se, että latvojen kunto paranee eikä näytä enää hamppurastalta.
Sinänsä palveluun olin tosi tyytyväinen, sain kahvinkin samaan hintaan. Loppujen lopuksi kampaajalla maksaa ihan mielellään siitä, että saa jutella jonkun ammattilaisen kanssa hiuksistaan ja joku muu pesee tukan...
Parin päivän kokemuksella olen 'uuteen tukkaan' tyytyväinen.Itse tiedän että siitä on jonkin verran lähtenyt, mutta se tuntuu kuitenkin edelleen pitkältä ja paksulta, toisin kuin edellisen kerran jälkeen. Parasta on kuitenkin se, että kunto parani kovasti.
Kuulema tämän syksyn hiustrendi on luonnollisuus: Tarkoitus on saada tukka näyttämään siltä, että sitä ei ole koskaan värjättykään. Minun tukkani näyttää liukuvärjätyltä vaikka sitä ei olekaan lainkaan värjätty ikinä... Opin tämän lisäksi, että minun pitäisi pestä tukkaa maksimissaan kolme kertaa viikossa (tällä hetkellä pesen joka toinen päivä) ja pitää sitä auki aina kuin mahdollista, sillä auki olevat hiukset on niiden luonnollinen muoto. Pitkää tukkaa pitäisi harjata suurella paksulla harjalla. Minun hiukseni ovat kuulema luonnon kiharat, mutta koska ovat niin painavat, eivät pysty kihartumaan. Toisaalta suoristusraudalla tukan läpikäynti poistaa kolmen päivän 'bad hair dayt', joten ehkä pitäisi sitä harrastaa enemmän.
Ajattelin mennä Napsiin uudestaan keväällä. He ovat muuttamassa uusiin tiloihin Levykauppa ÄXän viereen, suoraan kuntosalini hoodeille kun entiset tilat jäävät pieneksi. Kuulema naisen pitäisi käydä vähintään 4 kertaa vuodessa kampaajalla... Tuskinpa ihan niin montaa kertaa tulee käytyä, mutta ehkä useammin kuin kerran kahdessa vuodessa voisi olla tavoite. Lokakuu on muuten kampaajille hiljaisin kuukausi, koska vakioasiakkaat kituuttavat, että pääsisivät pikkujouluhin asti kuulema... Ja keskiverto nainen käy kaksi kertaa vuodessa kampaajalla, toisen kerran ennen pikkujouluja ja sitten kerran vuoden alkupuolella... Noh, hyvä kokemus kuitenkin oli tämä kampaaja, vaikka tietysti sitä joskus miettii, että mistä maksaa, jos kukaan ei edes huomaa muutosta... Se ei taas ole kampaajan vaan asiakkaan vika, joka loppujen lopuksi haluaa päänsä näyttään samalta vuosikymmenestä toiseen.

3 kommenttia:

  1. Ite kituuttelen hiusteni kanssa kun yritän kasvattaa niitä, kävin viimeksi toukokuussa siistimässä latvoja ja seuraavan kerran olisi tarkoitus mennä marraskuussa. Hieman kyllä hirvittää mitä kampaaja sanoo latvojen kunnosta, vaikka kuinka olen yrittänyt olla niille hellävarainen... :D

    Oma väri sopii sulle hyvin ja sehän on sinänsä plussaa jos se on luonnostaan liukuvärjätyn näköinen sillä siinä on vivahteita, eikä vain tasapaksua väriä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista - olishan se kiva välillä repäistä, mutta sitten kuitenkin kaipais omaa tukkaa takaisin...

      Latvoja on pakko välillä leikkauttaa, muuten ne menee ihan hampuksi.

      Poista
  2. Kävin itsekin tänään kampaajalla, ja Philippin kommentti käynnin jälkeen oli että: näyttää ihan samalta kuin ennenkin. No, ei mikään huono kommentti, en minäkään halunnut mitään hirveetä muutosta :) Vähän freesimipi vaan :)

    VastaaPoista

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...