Ajellaan maailmassa, yksin korppi seurana... Kun ensi kerran kuulin tästä sarjasta sen alettua, olin skeptinen - Moottoripyörät kiinnostavat minua todella vähän! Mutta olin heti ekasta jaksosta lähtien aivan koukussa ja nyt kun Battlestar Galactica on päättynyt niin Sons of Anarchy on vaan parasta, mitä teeveestä tulee.
Kukapa olisi uskonut, että brittien Queer as Folkin teinitähti Charlie Hunman voisi olla näin hottis? Minut tuntevat tietävät hyvin, että preferoin brunetteja, mutta ei haittaa kun on nätti nakuna:) SoA:ssahan hän huitelee alkukausilla aika kivalla tukan pituudellakin - pitkä tukka on ehdottomasti plussaa. Hyvät hiukset se olla pitää, niin kuin muistanette myös
Game of Thronesin tapauksessa.
Noh, Sons on toki muutakin kuin pelkkää kuolausta puolipukeisten miesten katselua - se perustuu löyhästi Hamlettiin, jota toki suurena Shakespeare-fanina arvostan kovasti. Ei siis haittaa, että 'tietää mitä tulee tapahtumaan', koska kiinnostavaa on nähdä, miten sinne päädytään. Kurt Shutter ei ehkä tiennyt, millaisen jättimenestyksen hän kehitti, mutta castingissa hän onnistui nappiin, vaikka naispääosaan pistikin vaimonsa.
Myöskään Katey Segal ei koskaan ole ollut näin kuuma - hän venyy aivan uskomattomiin roolisuorituksiin Sonsissa ja hänet Pulmusista muistavilla on todella tarvetta leuan pudotukseen, niin hienosti hän hommansa hoitaa. Gemma sinänsä ei ole mikään helppo tai yksinkertainen rooli - jos olisin näyttelijä niin tämän rooli haluaisin tehdä. Sarjassa täyttyy siis todellakin 'kick-arse' naisten boxi, jota ilman minun on vaikea katsella mitään teeveetä nykyään.
Jaxin 'Ophelia' eli Tara on hänkin aivan huippu rooli naiselle. Taran kehitys kausien läpi on ollut iloista seurattavaa. Tosin samaistun helpommin itse Jaxiin kuin Taraan tässä suhteessa.
Näin neljännellä kaudella Kurt Shutter on jo koonnut varsin kunnioittavan määrän 'oikeasti hyvistä sarjoista karanneita' näyttelijöitä. Sons of Anarchy on varsinainen reunion esim. Ozille, Shieldille (tietystikin) ja jopa West Wingistä on tullut vahvistuksia. Saa nähdä näemmekö Michael Chikliksen vielä ennen seitsemännen (ja toivottavasti) viimeisen kauden loppua.
Mikä tässä tarinassa kiehtoo? Vastaus on sama kuin syy, miksi pidän paljon Donna Tartin 'Jumalat juhlivat öisin' kirjasta: Miten kerrotaan tarina, jossa on rikollisuutta ja moraalittomuutta niin, että katselija on kuitenkin päähenkilöiden puolella? Heidän elämänsä tuntuu uskottavalta. Haluan hypätä sellaisen ihmisen pään sisään, joka pystyy perustelemaan itselleen esim. silmitöntä väkivaltaa, mutta pystyen kuitenkin elämään itsensä kanssa. Jotenkin.
Toisaalta minusta Sons of Anarchy -moottoripyöräkerhossa on jotain samoja piirteitä kuin harjoittamassani budo-lajissa: Eletään koodin mukaan, tietty yhteenkuuluvuutta edistävä asuste on ansaittava ja siihen voi saada 'natsoja', jos etenee hierarkiassa. Vanhempia kunnioitetaan jne. Tähän minun on helppo eläytyä. Mieheni eläytyy siihen, millaista on olla jonkun 'old lady' eli aina se, joka odottaa kotona. Moottoripyöräilyllä ei ole siis juuri mitään väliä - tärkeämpää on yksilöiden kehittyminen ja heidän vaikutuksensa yhteiskuntaan. Nämä piirteet tekevät tämän sarjan minulle. Seksi, väkivalta ja Charlie Hunman ovat vaan boonusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti