sunnuntai 30. syyskuuta 2012

3Dan

Ja tänään on se päivä, jolloin nähdään, tuleeko tästä rouvasta san dan. 2.Danin tentistä on 4 vuotta ja 1 raskautta aikaa... Jännittää. Kipupisteitä on nyt tankattu ja aikaisemmatkin listat on kerrattu jollain tasolla. Uskon, että osaan, mutta saapas nähdä sitten. Tämä on iso raja pyykki kenshin elämässä - 3.Danin suorittaminen tarkoittaa sitä, että saa toimia Branch Masterina. 
Olen viime aikoina harjoittanut itsetutkiskelua ja tullut taas kertaalleen siihen tulokseen, että mitä enemmän reenaa, sitä enemmän huomaa asioita, joita ei osaa. Minulla on reippaasti parantamisen varaa monessa asiassa: ryhdissä, nopeudessa, kuuntelemisessa, suun kiinni pitäimisessä, kunnioituksessa, mielen tyhjentämisessä jne. Kuitenkin tämäkin vyökoe on vain piste - reenit ensi viikolla jatkuu ja parantamisen aikaa on loppu elämä.

Minulla ei ole kiirettä Branch Masteriksi, mutta toki haluan kehittyä ja siksi tässä tentissä nyt olenkin. 12 vuotta siitä, kun aloitin nää hommat, tuntuu lyhyeltä kuin noin pistää paperille. Paljon tärkeämpää on kaikki se muu, jonka Shorinji Kemposta olen saanut: terveyttä, ystäviä, itsevarmuutta, kehon hallintaa ja tuntemusta - nämä tekevät minusta minut, ei se natsojen määrä tai mitalit kaulassa. Olen vilpittömästi kiitollinen kaikille Suomen Shorinji Kempoa opettaville ja ulkomaisillekin senseille, jotka ovat jakaneet tietotaitoaan minulle - osa työstänne kiteytyy siis tänään.


Terveiset myös sinne pilven reunalle. Laitan tenttiin sinun puvun päälle, vaikka tiedänkin, että olet jo mukana sydämmessäni, joka potkulla."Vain jatkamalla harjoittelua voi kehittyä"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...