sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Britannian vanhin kaupunki

Vaikka olenkin käynyt 'Colchesterissa' jo 9 vuoden ajan - en ole varsinaisesti ikinä käynyt Colchesterin keskustassa ennen tätä.
 Colchester on itseasiassa Britannian vanhin kaupunki. Roomalaiset legioonat rakensivat sinne linnoituksen ja kaupungin muurit. Osa muurista on edelleen nähtävissä ja sen läpi kävelin keskustaan.

 Huomaa hieno nimi pubilla yllä.

 Colchesterissa on paljon britannialle tyypillistä arkkitehtuuria.

 Kaupungin talo näytti aika glamöröösiltä myös auringon paisteessa.

 Britit sanovat, että syyskuu on heillä usein hyvä. Allekirjoitan tämän: Meillä kävi sään puolesta hirveän hyvä tuuri - oli lämmin, osittain jopa kuuma, mutta ei kuitenkaan tukala keskikesän keli.

 Colchesterin keskustassa on linna ja sen ympärillä suosittu linnan puisto.

 Linnassa olisi ollut Kiina-näyttely, mutta valitettavasti meillä ei ollut aikaa käydä katsastamassa sitä, koska pieni apulainen oli kiinnostunut lähinnä juoksentelemaan vallihaudassa.

 Istutukset olivat vaikuttavia.

 Puistossa oli pieni kultakalalampikin, johon meidän kalamme olisi halunnut myös mennä uimaan.


 Colchester ei ole hassumpi kaupunki. En kylläkään valitsisi sitä turistikohteeksi, mutta toisaalta jos militärihistoria kiinnostaa, siellä on nähtävää.
 Ja jos sattuu vierailemaan lähistöllä (2-3kertaa vuodessa viimeisen 9 vuoden ajan) niin on se nyt hyvä käydä edes kurkkaamassa.
 Pikkukaupungiksi täytyy huomata, että paikallisessa sokoksessa oli 'Mulberry'-osasto. Ehkäpä täällä voisi asustella... 50min junalla Lontooseen (34puntaa päivän travel card)

Tulen varmasti vierailemaan Colchesterissa vielä uudelleenkin. Ehkäpä seuraavalla kerralla on aikaa käydä muutakin kuin tavaratalo-GAP-M&S-Puisto rataa... Vähän vanhemmille lapsille olisi kuulema luvassa hieno eläintarhakin. Jotain odotettavaa seuraaville vuosille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...