keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Lapselle sänky

Kaksivuotias alkaa olla siinä vaiheessa, että pikkuhiljaa voisi siirtyä pinniksestä oikeaan sänkyyn. Meidän poitsu nukkuu sanoisin fifty-fifty omassaan ja välillä mun vieressä. Pinnasänky on ihan meidän sängyn vieressä, jotta hän ei sieltä pois opittuaan kiipeämään, tippuisi kovin korkealta.
 Sittenpä pitäisi päättää speksit, että millainen sänky. Lapsen huoneen värimaailma on valko-lime-turkoosi, joten sänky saisi olla siis valkoinen. Olen tällä hetkellä päättänyt, että huonekalut on valkoisia ja tekstiilit värikkäitä. Plus tietysti lelut tuo väriä, joten muuten huoneessa saa valkoinen olla päävärinä. Sitten se, että millanen. Tietysti kaikista kätsyin olisi jatkettava sänky, jonka alle saisi leluja piiloon. Kuitenkin sydämessäni haluaisin ihanan maalaisromanttisen valkoisen rautasängyn, joka olisi kaunis:) En tiedä vielä, suostuuko mieheni tähän unelmaani, mutta aion puhua sen puolesta. Äitini nyt joka tapauksessa olisi eri mieltä - niin kuin hän on useimmista sisustusteknisistä ratkaisuistani... Mutta minä olen elänyt 20 vuotta ja pidempäänkin hänen valitsemiensa huonekalujen keskellä. Nyt on mun vuoro valita!
No luonnollisesti tällaisia sänkyjä ei nyt ihan hirvittävästi ole erilaisia tarjolla Suomen kokoisessa maassa... Olen etsinyt lähinnä Huuto.netistä ja Tori.fistä. Sieltä löytyy tollaisia vanhahkoja antiikkisänkyjä, jotka on kyllä jatkettavia: jesh! mut niissä on se vika, että laidat on liian korkeat kiipeilijälle ja päällensähän sieltä sitten tultaisiin. Sen sijaan ikean Minnen on kiinteä, mutta reunat on huomattavasti matalammat. Siinäpä sitä mietintää sitten... Ikean sänky ei sinänsä ole mikään kaunotar, mutta toisaalta se on selkeä ja romanttinen. En lämpene kuitenkaan oikeastaan kummallekaan näistä tyypeistä ihan hirveästi, joten pitänee jatkaa etsintöjä. Meillä on sellainen kiire, että tämän hetkinen pinnasänky on lainassa ja lainaaja päättikin pyöräyttää vielä yhden lapsen perheeseen, joka on syntymässä kesällä, joten ihan loputtomiin ei voida ootella tätä päätöstä. Ehkäpä toukokuulle reissu ikeaan olis nyt sit suunnitteilla.

Kodin hankinnat - mukavia valintoja vai kompromisseja?

My son needs a new bed and I have been dreaming of an iron white bed... However, how practical is this choise and how to even find one in Finland... These issues have been bothering me for a while. Ikea offers 'Minnen' which is a lookalike white romantic style bed, but I am not sure if it's the right choise. What do you think?


2 kommenttia:

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...