keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Malttaako täältä lähteä mihinkään?

 Kylläpä on toukokuu ollut Jyväskylässä ihana. Ei voi valittaa. Aurinko on porottanut ja hellettäkin on ollut kiitettävästi. Täytyy sanoa, että tänä keväänä olen nauttinut keväästä vaikken olekaan aiemmin ollut sen fani. Ehkäpä tämä selittyy osaksi sillä, että olimme Kiinassa talven. Suomi on vaan niin ihanan sininen ja vihreä, eikä lainkaan harmaa tähän aikaan vuodesta. Ai mitä luksusta!
Tykkään meidän pihasta ihan kympillä. Siinä ehkä ihaninta on se, että se oli aiemmin aidattu edellisen asukkaan koiraa varten varsin tiheällä pensasaidalla ja nyt siis pitää kaksivuotiaan täysin vesitiiviisti sisällään, ei pääse pikkuinen livahtamaan vaan voi jo aamusta avata oven terassille ja päästää pojan kirmaamaan nurmelle (=tonkimaan äidin kukkapenkkiä). Hänen suosikkiharrastuksensa puutarhassa on nyppiä pienistä sinisistä kukista kukkaosat irti. Tätini kävi yksi ilta perkaamassa koko nurmikon auringonkukista. No miten kävi? Seuraavana päivänä laskin 60 kukkaa... Täti - Auringonkukat 0 - 60... Ei auta meillä edes ruohonleikkuri tähän aikaan vuodesta. Mut auringonkukat ei mua haittaa... Kukkiahan ne on ja kauniin keltaisia. Tää vaihe kestää ehkä kaks viikkoa, joten en vielä ottais liikaa stressiä. Sen sijaan meidän puutarhasta on alkanut löytyä suurenevassa määrin etanoita. En tiedä pitäiskö pistää etanakestit pystyyn vai mitä. Osaako joku sanoa, että voiko puutarhaetanoita syödä? Valkosipulivoissa ne olisivat toki herkullisia. Huomautinkin, että kun joku kasvattaa kanoja tai lampaita pihallaan niin meillä kasvaa etanoita...
Lyhkäsessä hameessa on pärjännyt. Mun koivet on niin valkoiset että ulkomaalaiset pelkää - Rusketus ei minuun nimittäin tartu sitten lainkaan. Olkaa vaan onnellisia te, joihin se tarttuu...
Nyt Suomessa asuessamme olen kyllä iloinen niin monesta asiasta, jotka aiemmin jäivät minulla siihen 'itsestäänselvyys'-kategoriaan. Niinpä hyvä kerrata välillä, miten ihana tää meidän maa on. Mun Suosikkiasiat Suomessa just nyt:
1. Sininen taivas, vaaleanvihreet puut - koko luonnon väritys, ah!
2. Ihana vesijohtovesi, joka varsinkin Jyväskylässä maistuu NIIN hyvältä. Ehdottomasti parempaa kuin Evian.
3. Raitis ilma, kevään tuoksu
4. Metsä - pohjoisen tyttö kaipaa aina metsään.
5. Sukulaiset - on niin ihanaa asua lähellä kaikkia. Voi illalla extempore kyläillä tai saada vieraita, ilman pitkän kaavan suunnitelmia
6. Citymarket, josta löytyy kaikki, mitä ihminen tarvitsee elääkseen
7. Väljyys - Se, että pankkiin pääsee jonottamatta, ravintolassa on aina tilaa ja ei tarvii käyttää ikinä kyynärpäätaktiikkaa
8. Sosiaaliturva - vaikka me maksetaankin siitä pirusti niin on se ihanaa, että voi vaan soittaa ja saa lääkärin ja antibiootin, jos on kipeä.
9. Kesämökki - paluu luontoon ja järvelle, sauna ja tuuli tukassa

10. Aurinkoinen, mutta viileä kesä - Minä en nauti yli 30asteen helteestä. Siispä Suomen kesä sopii minulle hyvin, kunhan ei vaan sataisi kauheasti. Sellainen 17-25astetta on ideaali. Siis just tällainen keli kuin nyt:)
Pitäisi ensi viikonloppuna pakata poika autoon ja hurrauttaa Äänekoskelle. Mökkeilykausi alkakoon!
On toki asioita, joita kaipaan Kiinasta, mutta olen onnellinen siitä, että vietämme kesän suurimmaksi osaksi Jyväskylässä.
More I've spent in other places of the world - more I love Finland: The nature, the colors, the air quality, the pure water, the drinking water, the quiet, the relatives, the summer cottage... I am glad we are spending this summer mainly in Jyväskylä. It's such a lovely place in the world.

6 kommenttia:

  1. Heh, älä syö puutarhaetanoita ;) Vaikka entinen naapurini juhannuksen kunniaksi niin tekikin... oikein soittivat Savoysta kokkausohjeet etanoille. Ja kyllä, alkoholillaa taisi olla osuutta tähän.
    Nuo puutarhaetanat kun ovat raadonsyöjiä, niin et ehkä halua sitä makuelämystä kokeilla. Syötäviä etanoita ruokitaan loppuelämä jollain jauhomössöllä, jolloin raadon jämät ovat hävinneet mahoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tämä kirjoitus oli ehkä hieman humoristiseen sävyyn laitettu... Oikeasti ne näyttää sen verran yököttäviltä, että en söisi. Mut toisaalta mun kiinalaiset kolleegat varmaan tykkäis. Who knows!

      Poista
  2. Suomen kesää ei kyllä voita mikään! Ja varmaan sen lyhykäisyys juuri tekeekin siitä niin ainutlaatuisen ja korvaamattoman ;)

    "Pohjoisen tyttö kaipaa aina metsään", just mietin etten malta oottaa juhannusta mökillä metän keskellä kannon nokassa!

    VastaaPoista
  3. Olisko kuitenkin voikukkia...

    VastaaPoista

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...