sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Kotiinpaluu

Palattuamme Kiinasta, ensimmäisenä kutsuimme koko suvun meille kiinalaiseen iltaan.
 Lontoolaisen schetzuan ravintolamme kokki Fuchsia Dunlop on meidän kiinalaisten reseptien luoja.
 Mieheni kokkaili ainakin viittä eri laatua sukulaisilleni maisteltavaksi.
 Sain todella ihanan kukkapuskan lahjaksi. Hyvin kiinalainen tunnelmaltaan, vai mitä sanotte?
 Oli ihana nähdä koko suku koossa kerralla. Laskin, että meitä on yhteensä 16! Milloin meidän suvusta on tullut näin iso? Meidän sukupolvea on viisi serkusta ja heillä on jokaisella oma puoliso nyt. Sitten meitä edeltävää polvea oli paikalla viisi ja alempaa polvea ei ole toistaiseksi muita kuin meidän Aisha. Siinäpä sitä sukua jo sitten onkin. Minä vaan olen aina ajatellut, että mulla on pieni suku...
 Menussa oli sienisalaattia korianterin ja chilin kanssa. Sienet tuotiin Kiinasta. Ja iso säkki niitä syötiin käytännössä viikossa.
 Huang hua - kurkkuja, jotka ei vaan maistu samalta:(
 Papuja...Näissäkin on vielä tekemistä, että maistuisivat kiinalaisilta.
 Kanaa ja sieniä.
 Retiisejä.
Paistettuja nuudeleita.
 Paistettua riisiä.
 Currykanaa.
 Ja kaikki meni parempiin suihin.
 Nekin sukulaiset, jotka eivät osanneet käyttää puikkoja, nyt oppivat.
 On se mukava nähdä tätä porukkaa pitkästä aikaa yhdessä.
When we got back, my husband cooked a fantastic Chinese meal for all my family members. It's 16 of us now, not so small a family anymore!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...