lauantai 28. syyskuuta 2013

Kioton rautatiemuseo

Nyt tulee taas hieman random-järjestyksessä näitä, mutkun pitää elämässä ehtiä muutakin kuin postailla niin pakko ottaa tää nyt luonnoksista julkaisuun, vaikka monta muutakin kiinnostavampaa postausta olis kiva tehdä tänään...
Kiotossa vietimme yhden päivän ystävämme Alexin kanssa, joka tuli tapaamaan meitä kotoaan Nagoyasta. Hänellä on kolme jo isompaa lasta ja hän oli suositellut, että menisimme Kioton junamuseoon, koska se oli lasten kanssa ollut mukava paikka.
Kylläpä osui oikeaan tämä huomio kaksivuotiaan kohdalla. Ulkona oli iso hiekkalaatikko leikkialue...
Lisäksi alueella oli paljon junia, joihin sai kivuta sisään ja juoksennella niissä... Aikuisille oli aikaa jutella ja catch-upata... Viimeksi olemme tavanneet Alexin neljä vuotta sitten edellisellä Japaninreissullamme.
Museo oli rakennettu kivasti oikeiden rautateiden keskelle niin, että koko ajan ympärillä meni ihan aitoja junia, ikäänkuin ne olisivat olleet osa museota... Höyryveturi toki olikin ja sillä pääsi pari kertaa päivässä pienelle ajelulle.
Aidot junat taustalla.
Itse museon isoin rakennus oli veturitalli.
Poikani käytti puolitoista tuntia siihen, että kiipeili höyryvetureiden ohjaamoissa ja oli aivan fiiliksissä tästä mahdollisuudesta.
Minusta tulee junakuski...
Pidimme sattumoisin sadettakin tässä museossa, trooppinen kuuro kesti kaksi tuntia, mutta sepä ei meitä haitannut.
Koska kun veturien ohjaamot lakkasivat kiinnostamasta, poika pääsi vielä leikkimään junaleluilla...
Minulla on Suomessa yksi junafriikkiystävä, hän tuli kovasti mieleen tästä paikasta... Mutta suosittelen kyllä kaikille junista pitäville ja varsinkin niille, jotka etsivät tekemistä lasten kanssa Kiotosta. Tänne kävelee Kioton juna-asemalta ehkä 20minuuttia, oikein mukava paikka.
One day in Kyoto, our Japan-living British friend, Alex came to meet us from Nagoya. He has kids so he suggested that we'd spend the day in the railway museum of Kyoto. He couldn't have been more right about the interests of a two-year-old: a big sand pit, lots of trains to climb in and run around in as well as a play area with small trains... A great way to hold off the tropical rain shower that hit on the same day. The railway museum has been built around real railways so there is a feeling that these trains going past all the time are a part of the exhibition: A great idea, I thought... Also you can walk here from Kyoto station in about 20 minutes, which also is a bonus. I recommend this to anyone looking for things to do with kids in the centre of Kyoto!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...