Sayonara to Japan

 

 Ei sitten millään uskoisi, että ollaan oltu Japanissa jo kaksi viikkoa. Toisaalta kotoa lähdöstä tuntuu olevan jo aika paljon aikaa, mutta huh huh - mihin meni kaksi viikkoa? Varmaan yksi lyhimmiltä tuntuneista lomista ikinä. / Wow. Have we really been in Japan for two weeks already? Feels less and more at the same time. Where did all that time go?

Nähty on Osaka, Tadotsu ja Kioto. Ja siinä sivussa myös Utazu, Marugame, Nara ja Fushimi Inari... Et joo, onhan tässä tietysti ehtinytkin. Niin ja mahtuihan tuohon taikai, international study sessioniviikko ja reenit vielä Kiotossakin, että kempoiltu ainakin on. /Well, to be honest, we have seen Osaka, Tadotsu and Kioto as well as sneak peaked Utazu, Marugame, Nara and Fushimi Inari.... So I guess I can't complain that I haven't seen or done anything. Of course it's been mainly Shorinji Kempo, but still.

Kempoleirejä seuraa aina kempoleirikrapula - ja Taikaita seuraa tietenkin taikaikrapula. Tällä en tarkoita suunnattomasta alkoholin nautinnasta aiheutuvaa moralisointia/pahaa oloa vaan sitä tunnetta, kun joutuu eroamaan niistä kaikista ihmisistä. Yksi toisensa jälkeen kaikki lähtevät kohti omia maailman kolkkiaan - tällä kertaa kirjaimellisesti. Uusimmat ystävät löytyvät Uudesta Seelannista! / After Kempo camps, there is always a camp hangover. And Taikai is followed by a taikai hangover. I don't mean alcohol related now, but the feeling that you get when you leave all those people and everyone one by one go to their own corners of the Earth. This time it is literarily corners - my new friends are from New Zealand - doesn't get much more further away from Finland.

Leirin jälkeistä krapulaa ei voi estää - se tulee aina. Oli iso tai pieni leiri. Hetken vielä elää sitä mustan aukon elämää, jossa oli vaan hikeä, reeniä ja Pocari Sweatiä. Kaikki mukava loppuu aikanaan, eikös? Olimme eilen viimeisissä reeneissäni seuraavaan 3 kuukauteen, Rakuto Doinissa, joka on sellainen reenipaikka, että hengitys salpaantuu. Jälleen oli aika nähdä vanhat ystävät ja katsella, miten minun lapseni leikki Morikawa sensein tyttärien kanssa. Kyllä sitä varmaan seurattiin pilven laidalta tippa linssissä, kun kyyneleitä on minunkin poskellani. / After Taikai hangover you cannot avoid. It just hits you, because somehow in your mind you still are living all the sweat, the training and the pocari;) Our last practise was on Monday night in Rakuto Doin, the place which feels so special to me that I'd move to Japan just to train there for a few years. It felt once again great to see all the old friends as well as to see how my son was playing with Morigawa sensei's daughters. I am sure someone watching from a cloud shed a tear for that, I certainly did.

Me matkaamme huomenna ulos Japanista, kohti uusia seikkailuja kotiin, Xi'aniin./ Tomorrow we are off to our China home in Xi'an.

Taidan päättää tämän postauksen isäni sanoihin: "Jälleen näkemisen toivossa!" / and I'd like to close this post with my father's words: "With the hope that we will see each other again!" Sayonara Japan - Bye for all the friends!