Täystuholainen

 

Nyt kun on pakko myöntää, että lapseni ei ole enää mikään vauva on vastassa uudenlaisia haasteita. Tällä hetkellä sanoisin, että yhden ja kahden ikävuoden välillä on todellakin rankkaa - osa ongelmista on kadonnut: Poika nukkuu useimmiten yön läpi (tosin meillä klo 22/23-08/09, ei olla mitään aamuvirkkuja), noin kerran tai kaksi viikossa hän herää kertaalleen keskellä yötä, yleensä n. neljän maissa ja silloin on joko vaippa pissitty täyteen ja ylikin tai sitten jano. Nämä tarpeet kun huomioi niin uni jatkuu kohtuullisen helposti - joskus hän kiertelee makuuhuoneessa itsekseen leikkimässä kun me aikuiset torkumme ja sitten ilmoittaa, kun haluaa takaisin omaan sänkyynsä nukkumaan.

Väsymys on siis yön osalta hävinnyt. Tällä hetkellä kaikista vaativinta on varmaan se, että motorisia taitoja on jo kovasti (juoksee ja kiipeilee), mutta järkeä ei sitten yhtään. Vaikka olisi aivan vieressäkin niin silti kolhuja tulee. Hän saattaa esimerkiksi hypätä pää edellä alas sohvalta ilman mitään itsesuojeluvaistoa. Lisäksi hän on niin nopea, että jos avaan etuoven, hän on parissa sekunnissa jo kadonnut näkyvistä jonkun puskan taakse.

Äitini kaivoi jostain kaapista vanhat valjaani. Niitä ei juurikaan Suomen katukuvassa nää ja saankin usein varsin oudoksuvia katseita kaupoissa yms, missä sitten liikunkin poika hihnassa. Tämä on kuitenkin mitä mainioin apuväline, varsinkin epätasaisessa maastossa tai kaupassa, jossa on särkyviä tuotteita.

Olen huomannut, että lapseni hoitajat ovat olleet väsyneempiä kuin aiemmin. Itse hoidan tällä hetkellä häntä 2 päivää ja 5 iltaa viikossa, noina iltoina toki osan aikaa myös isänsä on hänen kanssaan. Minulle tilanne on siis tällä hetkellä helppo ja hyvä, mutta jos päivisin viikolla hoitavat alkavat väsyä niin sitten täytyy muuttaa päivähoitojärjestelyjä siten, että tilanne toimii kaikkien osalta.

Samalla on ihana nähdä, miten hän koko ajan kehittyy taidoissaan ja kommunikaatiossaan. Nyt vuosi + 2kk-iässä hänen sanavarastoonsa kuuluu seuraavat sanat: Äiti, Ei, Day, Kakka, Kukka, Yes, Täti (Daddy) ja Tea. Kommunikaatio ei siis vielä ole kovin ihmeellisellä tasolla, mutta hän yrittää välillä kyllä selittää jopa puolen tunnin kestävin monologein, mitä on tapahtunut. Englannin ukin vierailu ja hänen esittämät taikatemput olivat niin iso juttu, että niistä hän on kertonut omalla kielellään monena iltana.

Omaa tahtoa on kovasti, jos ei saa tehdä jotain tai jos pitää läheteä johonkin, iskee kiukutus ja makarooni vetkuutus, mutta vielä ei ole tullut mitään hirveitä itkupotkuraivareita. Uhmaikä ei ole vielä ihan päällä, täytyy olla siitä tyytyväinen.

Nyt alkaakin olla vaihe, jolloin täytyy todella keksiä hänelle fyysistä ohjelmaa, sillä kaikki se energia on jotenkin kulutettava. Ihmettelen usein miten hänessä riittää virtaa - hirveästi on touhutettavaa eikä aikuinen millään pysy perässä. Pelastus on kesä ja aidattu takapiha. Rakastan terassiamme todenteolla, suurimmat vaarat siellä liittyvät nokkosiin ja ehkä hieman kukkapenkin mullan maisteluun. Nytkin istun kirjoittamassa tätä terassilla ja lapsi pyörii jaloissa leikkimässä. Välillä hän vaivihkaa ujuttautuu lähemmäs kukkiani ja silloin joudun nostamaan sormea (johon hän nyökyttelee ja nostaa oman sormensa - ja tekee sitten kumminkin).

Pukea ei tällä hetkellä saisi eikä riisua eikä nyt varsinkaan vaihtaa vaippaa - nämä kaikkihan ovat ihan tyhmiä aktiviteetteja, jotka vievät aikaa paremmilta asioilta elämässä kuten leikkimiseltä ja siivoamiselta. Autossa hän jaksaa istua kohtuullisesti, jos vain on iskelmämusiikkia tai muuta tekemistä. Tietystikään tämä ei ole läheskään vaikein vaihe lapsen kasvatuksessa, ainoastaan erilainen kuin viime vuoden 'syötä ja nukuta' -vaihe. Ihaninta on se, että pieni tulee ja haluaa syliin tai pusuttelee. Ihaninta on myös hänen 'kikatus päällä'-naurunsa.

Haastavaa ja ihanaa, juuri niin kuin muukin ihmiselämä.