maanantai 26. marraskuuta 2012

Jinsha aika

 Hotellimme sijaitsee kadulla, jonka toisessa päässä siintää tämä arkeologinen kaivauspaikka: Jinsha Era Museo. Niinpä lähdimme sinne heti toisena Chengdu-päivänä.
 Oli edelleen samainen aurinkoinen lauantai ja pojilla oli vielä hymyä. Oli teepaitakelikin.
 Sisään taisi maksaa 60RMB eli reilut kuusi euroa.
 Koko kaivaus on siis varsin uusi - viimeisen kymmenen vuoden aikana esiin paljastettu ja osittain kuulema tärkeämpi löytö kuin itse terrakotta-armeija. (Ainakin jos olet paikallisia täältäpäin)
 Alta paljastui siis 'Shu'-kulttuurin jäämistöä n. 4000-2000 vuotta sitten elävien ihmisten kulttuuria ja esineistöä.
 Shu-kulttuuri, johon olemme tutustuneet toisessakin kohteessa tällä viikolla, on todella vaikuttavaa ja välillä jopa tuntuu, että heillä on pohjoisamerikan intiaanitaiteen kanssa yhteneväisyyskohtia. Blogin tarkkaavaisemmat lukijat tietävät, että olemme mieheni kanssa hurahtaneet Bill Reidin taiteeseen ja Sha-kulttuurin suhteen oli samantasoista innostumista havaittavissa.
 Pieni arkeologi aloitti heti mallikaivaukset museon ulkopuolella katukiveyksessä. Timo-setä olisi ollut ylpeä, sillä poika halusi tuoda näitä sileitä kiviä mukanaan ihan kotiin asti.
 Tästäpä kiinnostui myös kymmenkunta kiinalaista lasta, jotka tulivat leikkimään valkoihoisen kummajaisen kanssa.
 Museoalueella on kaksi isoa rakennusta (massiivihallia), jotka on rakennettu kaivausten päälle suoraan. Osa kaivauksista näkyy lattianläpi, mikä taitaa olla modernin museon tunnusmerkki (vrt. Aboa Vetus Turussa tai Akropolis-museo Ateenassa).
 Sha-kulttuuriin kuului olennaisesti uhraaminen ja kaivauksista löytyi huikea määrä norsunluuta, mikä sinänsä oli ongelma, sillä sen kauppaus ja markkinointi on sen verran kiellettyä, että ilmeisesti kiinalaiset olivat päätyneet siihen tulokseen, etteivät voi muuta kuin haudata norsunluunsa takaisin maahan.
 Esineitä löytyi mm. Jadesta, kivestä, pronssista, kullasta ja savesta tehtyinä - galleriat olivat näitä täynnä. Tämä Chengdu:n keskustassa sijaitseva Jinsha Era-museo ei kuitenkaan vedä vertoja Shangxindui-museolle, jossa on esillä läheisestä kaupungista löytyneitä aarteita. Mut siitä juttua toisessa postauksessa. Olipa sieltä löytynyt upea kultainen taideteoskin, jossa aurinkoa kiertää neljä mystistä lintua. Tämä on ollut niin hieno ja merkittävä kappale, että koko lääni on ottanut sen logokseen. Alla olevassa kuvassa on n. 10m levyinen kattoikkuna aiheesta.
 Lapselle parasta museossa oli kuitenkin isot hallitilat, joissa saattoi peuhata kavereiden kanssa.
 Hän on kovin suosittu varsinkin kiinalaisten tyttöjen keskuudessa. Mitä sydänsuruja meidän pellavapoika aiheuttaakin jo puolitoistavuotiaana...
 Ja vierailu päättyi tähän normaaliarkemme näkyyn: kiinalaisia rouvia kykkimässä kännyköineen ja kameroineen, yrittämässä ujuuttaa hymyä pojastamme ulos...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...