torstai 31. tammikuuta 2013

Kiinanpunaisessa

Multa kesti siis puoltoista kuukautta löytää Xi'anin Zara. Olis varmaan saanut jäädä löytämättä...

 Zaran ale on nimittäin petollinen ja petollisen länsimaalaishintainen. Sieltä mukaan tarttui siis tämä minusta aivan kympin bleiseri.
 Tykkään punaisesta ja tämän voi laittaa melkein kaikkien mun vaatteiden kaveriks.
 Parasta oli siis jakun pituus ja kivat yksityiskohdat, kuten noi naiselliset olkapäät. Uskon, että tästä tulee mun tämän kevään hittivaate. Ja varmasti myös pidemmäksi aikaa käyttöä löytyy: Bleiserit ovat niin käteviä ja monikäyttöisiä - käy arkeen ja juhlaan ja töihin ja kaupungille.
 Tähän on nyt yhdistetty tietenkin ihan beisikkiä mun pukeutumista, eli Vilan harmaat farkut ja Uniqlon harmaa merinovillapusero. Sekin noissa merinopuseroissa on hieno asia, että ne on niin ohkasia, ettei oo mitenkään vaikeeta käyttää jakun alla.
 Laukku on Pekingin feikkimarkkinoilta niin kuin varmaan näkyy - mut ihastuin sen värimaailmaan jo silloin. Nyt sille on todella käyttöä. Olen kyllä käyttänyt sitä melkein non-stop kolme kuukautta (ja sen on näköinenkin). Jotain mun muodin seuraamisesta kertoo, että mulla meni kolme kuukautta että tajusin sen olevan todnäk Tory Burch kopio... No joo, toi logo on kiva, että ei kun säästämään aitoa varten sitten. Jalassa tietysti luotto kengät elikkäs mun pörröuggikset myös Pekingin alamaailman markkinoilta. Nää on mun koossa (40) muuten niin vaikeet löytää, että ostaisin heti kolme paria jos tulis vastaan. Vihreitä ja ruskeita löytyy joo, mut nää mustat on niiiiin paljon coolimmat, vai mitä? Oon aivan myyty ollut näille kengille jo pitkään ja ne on olleet aivan ehdottomat kylmillä keleillä. Kuten näissä päivänasukertomuksissa kuuluu sanoa: oon asunut näissä.

Äidin asu:
Bleiseri - Zara
Housut - Vila
Pusero - Uniqlo
Kengät, laukku - Pekingin Dazhalan Jie markkinat
 Tiedätte varmaan että äidin ja lapsen pukeutuminen alkaa jossain vaiheessa mätsätä... Noh niin ainakin meillä, ainakin välillä.
 Poikani on myös kova poseeraamaan ja kun olen nyt näitä päivänasukuvia ottanut niin hän juoksee innoissaan kuvaan, kun kameran ajastin käynnistyy. Äidin ja pojan aamuinen yhteinen leikki:)
 Aishan asu
Housut ja paitapusero: GAP Colchester
Villatakki: Muslimikorttelista (Xi'an)
Sukat: MLL kirppikseltä:)

I bought a nice red jacket from Zara sales here. I should not have found Zara, clearly. Also my son's outfits start to look like mine, I see...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...