Ollaan nyt ohitettu meidän matkan puoliväli jo aikaa sitten. Se tuntuu tällä hetkellä ihan hyvältä. Viime viikolla joku kysyi minulta Pekingissä, että olenko saanut työni valmiiksi ja sanoinkin hänelle, että en tietenkään - vielähän minulla on reilut 6 viikkoa ja risat jäljellä.
Kiinailussamme on ollut sekä ylämäkiä että alamäkiä. Muutaman kerran on
ollut sellainen olo, että ei tästä tule mitään.
Se ei kuitenkaan ole
johtunut varsinaisesti Kiinasta vaan yleisestä elämäntilanteestani.
Siitä, että satun olemaan pienen pojan äiti ja kaikilla pienten poikien
äideillä on varmasti samantyyppisiä ongelmia: Että tuntuu, ettei saa
aikaan kuin murto-osan siitä, mitä sai silloin kun oli vaan yksi tai
kaksi ihmistä huomioonotettavina.
Oikeasti minun mielessäni meidän ongelmamme ovat 95-prosenttisesti ajanpuutteesta elikkä lapsen hoitokysymyksestä johtuvia ongelmia.
Se on loppujen lopuksi aina vaan sopeutumiskysymys, että asettuuko maan oloihin. Jatkuva sairastelu ja kylmyyden ylläpitämä flunssa ovat olleet tosi verottavia, mutta nyt näyttää siltä, että oltaisiin ehkä ohi pahimmasta.
Kiina tuskin teki meitä kipeäksi - onhan täällä kylmemmät talot, kuivempi ilma ja saasteetkin, mutta toisaalta lapset ja aikuiset sairastavat pitkiä flunssia ihan koti-Suomessakin.
Nyt kun aurinko taas paistaa ja ulkona on melkein kymmenen lämpöastetta (tammikuussa!) ja nenät ovat alkaneet vuotaa vähemmän ja yskät painumassa olemattomiin... on helpompi ajatella, miten ihanaa täällä onkaan.
Olen tyytyväinen siitä, että olen tehnyt töitä nimenomaan paikallisten opiskelijoiden kanssa ja oppinut tuntemaan paikallisia. Ilman yliopistokontakteja tämä reissu olisi jäänyt puolitiehen.
Koska länsimaalaiset ovat kuitenkin usein niitä varakkaampia - sitä yläluokkaa... Jolloin ystävyyssuhteita muodostuu epätasa-arvoisessa asemassa.
Mutta yliopistolla opiskelijoiden kanssa tunnen olevani suurimmaksi osaksi samalla aaltopituudella ja heiltä voi oppia asioita arjesta, joita en noin niin kuin muuten ikinä olisi havainnut.
Kuitenkin ehkä lähimpänä kiinalaisia 'ystäviä' sanoisin että ovat minulle ne paikalliset, jotka ovat viettäneet aikaa myös Euroopassa. Heidän kanssaan tulen aina paremmin juttuun. Se on osittain sitä, että he osaavat englantia, mutta myös jotenkin he tuntuvat ymmärtävän paremmin, että millaista on olla toisessa kulttuurissa tutkijavaihdossa.
Ajattelen niin, että on todennäköistä, että tulemme takaisin Kiinaan jossain vaiheessa. Aikamme täällä tuntuu vielä keskeneräiseltä.
Jos olisin Kiinassa vuoden tai kaksi, tekisin muutamia asioita eritavalla kuin nyt lyhyemmällä komennuksella.
Ensinnäkin sijoittaisin lapsen (tai lapset) hoitoon/kouluun, mikäli molemmat aikuiset olisimme töissä edes osa-aikaisesti. Sen lisäksi hommaisin asunnon, jossa on vähintään kaksi ovella suljettavaa makuuhuonetta. Näiden lisäksi hommaisin ayin, joka pyykkäisi ja siivoaisi, sillä aikaa kun mieheni työskentelisi siinä huoneessa, jonka oven saa kiinni. Sen lisäksi ottaisin Kiinan kielen tunteja useita kertoja viikossa, jotta oppisin joka viikko jotain uutta. Lisäksi yrittäisin löytää hyvän internet-yhteyden ja WLAN-tukiaseman siihen.
Xi'anissa voisin aivan hyvin asua - ei olisi Pekingin kaltaisia ilmaongelmia.
Tää on kuitenkin mun lempparein paikka Kiinassa ja on tuntunut omalta siitä asti, kun olin täällä ekaa kertaa vuonna 2006.
Nyt kuitenkin kotiin palatessa arvelen, että meillä on edessä vähän erityyppiset kuviot seuraavaksi.
Niihin tulee kuulumaan esimerkiksi väitöskirjan valmistelua.
Väikkärin tai kahden. Silloin päivät Xi'anissa alkavat varmasti tuntua mukavalta lomalta...
Tämä neitokainen muuten on aivan huippukuvauskohde. Hän istuu aina sama koomainen ilme naamallaan ja koruhattu päässään samassa paikassa muslimikorttelissa. Minulla on hänestä paljon kuvia:) Hän kiteyttää Kiinalaisen 'anywhere, but here' -työskentelykulttuurin, jossa oleellisinta on pystyä mielen voimalla lähtemään johonkin aivan muualle niin että töihin lähettää vain kroppansa (jonka tehtävä on yleensä vaan istua tai seisoskella jossain) ja mieli voi sitten tehdä mitä tahansa reissuja sillä aikaa..
We've been in China now for longer than we've got left. No one said it was easy, no one said it was going to be this hard... But I think most our problems are related to child-care and being ill all the time. If those could be fixed, then we'd be pretty happy family here in China. I think it's quite likely that we'll be back some day for longer time, but I'd do some things differently for a longer time in China... Like bigger apartment and ayi, those would really help. And I'd take some Chinese lessons also. 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti