Tervetuloa uusi, kaunis vuosi! Täällä Kiinassa se tietysti on vaihtuva vasta helmikuun alussa, siitä lisää myöhemmin. Uuden vuoden korvilla on syytä tehdä uuden vuoden lupauksia, joten tänäkin vuonna teen niistä nyt listan tähän.
1. Normaalipainon tavoittelu
Kotiinpäästyäni aion tosissani ottaa härkää sarvista tämän kanssa. Kiinassa olen lahtunut ja miksen voisi jatkaa hyvää putkea kohti normaalipainoa? Ruokailutottumukset ovat muuttuneet tosissaan täällä - koko perheellä tykkäämme syödä entistä enemmän kasvisruokaa ja sitä pitää rueta laittamaan kotonakin. Vihreät pavut, kiinankaalit, munakoisot ja tofut - täältä tullaan.
2. Lupaan vähentää yksityisautoilua
Oikeasti minulla ei ole mitään syytä olla kävelemättä (tai pyöräilemättä) töihin päivittäin. Yritän ainakin muuntaa tilanteen siten, että kävelisin vähintään kolme kertaa viikossa ja autoilisin vain kaksi. Kattoo miten käy.
3. Väikkärin viimeistely
Nyt on oikeasti aika pyöräyttää ne loput artikkelit. Minulla on kyllä tutkimustuloksia kasassa, nyt olisi aika analysoida ja panostaa näihin. Olen hieman skeptinen siihen, että saanko koko väikkärin ulos vuoden loppuun, mutta ainakin artikkelit pitää olla kirjoitettuna ja lähetettyinä lehtiin, näin on. Ennen sitä en saa haaveilla uusista pidemmistä reissuista tai muustakaan maailmaa mullistavasta.
4. Treenaus
Säännöllinen liikunta on hyvinvoinnin perusta. Siksipä olenkin hankkinut kuntosalijäsenyyden vuodeksi ja tarkoitus on siis käydä kaksi kertaa viikossa. Muita tähän liittyviä lupauksia on käydä in body-mittauksessa ja parantaa lihaskuntoa selkeästi. Kempossakin on parasta jaksaa käydä se 2-3kertaa viikossa. Haave olisi tehdä embua syksyllä Japanissa joko serkuttaren taikka sitten jonkun muun kanssa... Hyvä tavoite embulle olisi se, ettei sijoituttaisi viimeiseksi sarjassamme!
5. Hygienia
Pyhitä siivouspäivä (lauantaiaamu?) - tai hommaa rahat siivoojaan.
6. IMDB Top250 listaprojektin jatko
Viime vuonna oli näköjään 85 minulla jäljellä. Nyt taitaa olla vajaa 50, eli samalla tahdilla ei tämä lista taitu vuonna 2013. Toisaalta meillä ei Virpin kanssa ole kiire. Lähemmäs 40 leffaa listalta on minusta aika hyvä saavutus viime vuodelta, joten eiköhän tänäkin vuonna jatketa samalla linjalla.
Eli aika perusjuttuja, niin kuin yleensäkin. Lisäksi haluan oikeasti:
- Päästä Sanada Sensein leirille maaliskuussa ja Japaniin elokuussa
- Päästä sitseille huhtikuussa
- Viettää juhannusta mökillä ja joulua Englannissa
- Käydä Kajaanissa ja Iissä, mieluiten pari kertaa
- Olis mahtavaa nähdä muutamaa kaveria Brysselissä keväällä, mut kattoo, miten onnistuu. Vielä hienompaa olisi vierailla ystäväni luona Barcelonassa vielä hänen vaihtarivuonaan, mutta arvelen, että tää on niitä ekstrajuttuja, jotka ei vaan mahdu budjettiin, eikä aikatauluihin.
- Kirjoittaa runokokoelman ajoissa!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti